tiistai 10. marraskuuta 2015

4 kk Suomessa!

Tänään tuli mittariin tasan 4 kk Suomessa oloa, joten on taas korkea aika kirjoitella kuulumisia.


Täällä Suomessakin on siirrytty kauniista aurinkoisesta alkusyksystä harmaaseen loppusyksyyn. Puissa ei ole enää juurikaan lehtiä, ja pimeä tulee siinä neljän jälkeen. Ja sataa. Eli käsillä on juuri ne koettelevat hetket meille paluumuuttajille.



No, kaikki on täällä edelleen mennyt hyvin. Suomeen paluu ei aiheuttanut mitään suuria kulttuurishokkeja. Pikemminkin huomaa itsessään muutoksia käytöksessä ja asenteessa. Juttelen enemmän naapureille esimerkiksi hississä tai ylipäänsä tilanteissa, jossa on puolituttuja. Kaupan kassalle en sentään jää rupattelemaan, haha. Suomalaiset ei herkästi ala juttelemaan itse, mutta kaikki kyllä vastaavat, jos heille juttelee. Ja yleensä innostuvat vielä vähän rupattelemaankin. Me tavattiin meidän naapurit lähinepalilaisessa yksi päivä, ja yllätimme itsemmekin kun jäimme sinne heidän kanssa rupattelemaan, emmekä vain moikanneet ja luikkineet pakoon.

Yksi asia kuitenkin yhä jaksaa hämmästyttää, ja se on kuntosalilla/liikuntatunneilla käynti. Voi olla, että kyse on vain salietiketistä, kun ihmiset ei sano sanaakaan toisilleen, tai sitten se on vaan tämä suomalaisuus. Mutta hitto kun ei edes voida kysyä onko joku laite vapaa, vaan tullaan silleen (muka) vaivihkaa kuikuilemaan ja (muka) kävellään siitä laitteen ohi muina miehinä. Voin rehellisesti sanoa, että ainut henkilö joka on mulle kuntosalilla puhunut (henkilökuntaan kuulumaton) on ollut ulkomaalainen. Toinen esimerkki on astangajoogatunneilta, siellä ei kukaan puhu yhtään mitään toisilleen. Oli oikeesti jännä tunne mennä ihmisiä täynnä olevaan pukuhuoneeseen, jossa oli ihan hiirenhiljaista. Ihan kuin kaikki olisi olleet suuttuneita toisilleen! Ja sitten se, kun joku änkee kamansa siihen ihan viereen sanomatta sanaakaan, se on kans niin suomalaista. Ja se, että alastomuus ei hävetä yhtään... Ehkä suomalaisten ongelma on se, että he eivät oikein handlaa tota tervehtimistä/kevyttä rupattelua/yleisiä kohteliaisuussääntöjä. Suomalainen kyllä puhuu, kun on aihetta, mutta enemmän voisi sitä aloitetta tehdä itse. No, en minä tietenkään ole alkanut miksikään maanvaivaksi, joka juttelee kaikille väkisin, eli olen kyllä oppinut takaisin maan tavoille. Mutta kyllä suomalaiset nyt vaan valitettavasti on monesti vähän urpoja, (me mukaanlukien!).




Toi urpous tai mikälie tulee kyllä vähän ikävästi esille, enkä edes sano sitä r-sanaa. Oon useasti törmännyt täällä tilanteeseen, jossa maahanmuuttajaa ei neuvota. Ei vaikka hän kysyisi apua ihan suomeksi. Yhdellä kerralla metropysäkillä näin vähän matkan päästä kuinka nuori mies kyseli jotain vieressä olevilta ihmisiltä. Ihmiset käänsivät tälle kyselijälle selkänsä ennen kuin nuori sai edes suutaan auki. Todennäköisesti heillä oli ennakkoluuloja, että tämä mamu pyytää rahaa. Lopulta tämä nuori sitten tuli minulta kysymään, miten vuorokausilippua käytetään. Että se niistä ennakkoluuloista. Mutta itselle tuo oli aika jännä hetki, koska itse Kaliforniassa oli siinä mamun roolissa, just kyselemässä mistä lippu lähijunaan ostetaan jne. Tietenkään nämä tilanteet ei ole vertailtavissa yks yhteen, mutta en kyllä tajua, miten ne mamut saadaan sopeutettua Suomeen ja nopeasti töihin ja veronmaksajiksi, jos asenteet heitä kohtaan ovat noin välinpitämättömiä. No joo. Juttelin yhden mamun kanssa yhdessä tilaisuudessa, ja koitin vähän kysellä millaisena he kokevat tämän Suomen tämänhetkisen ilmapiirin. Tämän henkilön mukaan ilmapiiri on hyvä, ja että ei ole ongelmia ollut, joten ehkä ne mamut ei sitten koe asiaa kovin huonosti. Tämä tyyppi muuten oli ollut Suomessa vasta pari vuotta, mutta puhui lähes täydellistä suomea jo. Ja opiskeli vartijaksi ja kävi samalla lukiota, joten sai kyllä minun respectit!

Täällä Suomessa on muutenkin aika rankat ajat, kun leikkauksia tehdään ja työpaikoilla on jatkuvasti yt-neuvotteluita. Itse tietysti itsekkäästi ajattelen, että leikkauksia pitääkin tehdä (vaikka kohteet toisinaan vääriä), jotta Suomeen saataisi työpaikkoja. Olen ollut nyt neljä kuukautta Suomessa työttömänä, ja aika heikolta tämä työllistyminen näyttää, kun on niin vahvasti työnantajien markkinat. Tietyillä aloilla on töitä, mutta tällä mun ympäristöalalla ei ole. Vaikka huomaankin, että ympäristöalalle on syntynyt uusia työpaikkoja tän kahden vuoden poissaolon aikana, mutta ne työpaikat eivät vain ole vapaana, koska kukaan ei vaihda työpaikkaa tässä taloustilanteessa. Ollaan jo yhden kaverin kanssa vitsailtukin, että me kaikki korkeakoulutetut viisikymppisenä uudelleenkouluttaudutaan lähihoitajaksi, koska muita töitä ei enää ole. Aivan työttömänä en tosin ole tällä hetkelläkään, koska teen niitä töitä, mitä jo siellä Kaliforniassa tein. Mutta meinaa Kela ja TE-keskus pilata sen(kin) homman, koska Suomessa keikkaluontoinen työnteko työttömänä ei ole kovin kannattavaa, jos nostaa Kelan tukia. Eikä järjestelmä elä oikein tätä päivääkään, koska esimerkiksi nämä minun tekemät työt on freelancer-tyyppisiä, ja joudun tekemään niistä Kelalle erillisselvityksen, jotta Kela/TE-keskus ei katso minun työllistyvän omassa työssäni (katso että olen yrittäjä). Vähän on sellainen olo, että Kela tykkäisi kaikista eniten, jos makaisin kotona, ja odottaisin TE-keskuksen työtarjouksia (joita ei tule). Että ymmärrän kyllä hyvin, miksi Suomessa jotkut syrjäytyvät. Itse olen kuitenkin pitänyt itseni virkeänä (vähän liiankin!) käymällä kaiken maailman kissanristiäisissä verkostoitumassa ja tekemällä vapaaehtoistöitä (tosin tähänkin TE-keskus antoi rajoituksen, että saan tehdä vain kerran kahdessa viikossa vapaaehtoistöitä, ettei se haittaa työnhakuani, WTF...). Mutta noin muuten verkostoituminen on ollut suht helppoa, kun on jo Amerikassa opetellut sen paskanjauhannan, hehheh. No ei vaan ainakin toistaiseksi USA:ssa opitut työnhakumetodit ovat toimineet hyvin täällä Suomessa, ja sellainen yliaktiivisuus työnhakutilanteessa on ollut vain positiivista. Ja työnantajat ovat olleet tosi kiinnostuneita USA:n ajasta, ja suhtautuneet positiivisesti vaikka olen ollut vain kotirouvana osan aikaa (tai ainakaan kukaan ei ole sanonut mitään, mutta ilmeistäkin osaa kyllä lukea aika paljon). Ainut miinus työttömyysetuuksia ajatellen on se, että kun on kaksi vuotta (tai muistaakseni 28 kk) pois maasta, niin ei enää saa ansiosidonnaista. Tuota en itse tiennyt, mutta ei se kyllä olisi mitenkään omia suunnitelmia muuttanut, vaikka olisin tiennyt.



Hirveetä valittamista tää teksti. Olen selkeästi oppinut maan tavoille... :)

No jos vaikka jotain positiivistakin, nimittäin autoasiaa. Meidän auto tuli syyskuun puolivälissä Suomeen ihan niin kuin pitikin. Yllätys oli kuitenkin iso, kun auto piti hakea Hämeenlinnasta, vaikka se oletettavasti tuli alunperin tohon viereen satamaan. Kävimme hakemassa auton siis Hämeenlinnasta, ja saimme siihen väliaikaiset rekisteritarrat. Yllätys tuli myös siinä, että autoveron laskemiseksi piti Tullille toimittaa tarvittavat paperit muistaakseni kuudessa päivässä (ja siinä oli viikonloppu välissä!). Tietty jos olisi tajunnut alkaa keräämään tarvittavia dokumenttejä jo etukäteen... Mutta me laitettiin Tullille autoverotuspäätöshakemus vajaavaisena, koska osa dokumenteista piti saada USA:sta, eikä ne ehtinyt siihen. Tullilta tuli lisäselvityspyyntö parissa viikossa, mutta ainakin homma eteni. Auton rekisteröintikatsastus oli viime viikolla, ja se meni oikein hyvin. Timo oli kysellyt auton USA:sta tuonneilta kollegoilta suosituksia katsastusasemalta ja hyvä sellainen löytyikin Herttoniemestä. Koska auto oli riittävän uusi, sille ei tehty kuntotarkastusta. Muuten tarkastettiin että mm. ne takasumuvalot löytyvät. USA:ssahan mikään autodiileri ei tiennyt mitään takasumuvaloista, mutta kyllä ne sieltä autosta yhden napin takaa löytyivät! Ja mikä parasta, mitään muutostöitä ei tarvitse tehdä! Eli vilkut saa jäädä punaisiksi, jne. Rekisteröintikatsastus ei kuitenkaan vielä viime viikolla mennyt läpi, koska meillä ei silloin vielä ollut autoverotuspäätöstä. Mutta sekin tuli tänään postissa, ja veroa tarvitsee tosiaan maksaa 0 €, jee! Auton arvo oli tosin laskettu paljon alhaisemmaksi kuin mitä se USA:ssa oli, siis huomattavasti alhaisemmaksi, joten oletettavasti siitä ei tule kummosia summia saamaan kun se joskus myydään. Mutta mehän tuota ei saada myydäkään kuin vasta kesällä 2017 aikaisintaan.

Niin ja tälläisinä hauskoina kulttuurishokkeina Suomessa pitää kertoa pari täysin unohtunutta asiaa. Niin kuin vaikka se, että tavarataloissa on lämmöt täysillä. Se tunne kun menet toppatakki päällä johonkin kauppaan, ja hiki alkaa valua selkää pitkin... Vastaavasti sama homma kuntosalilla, jossa ei oletusarvoisesti ole ilmastointia. Se hien määrä...! Lisäksi huvittaa se, miten fanaattisesti USA:ssa asuessa suhtautui suomalaiseen ruokaan. Ei hitto, mä leivoin jotain karjalanpiirakoita itse! Arvatkaa monta kertaa olen täällä asuessa edes ostanut karjalanpiirakoita?

Ikävä Kaliforniaan alkaa siis jo olla aika iso. Tässä neljässä kuukaudessa aika on kullannut muistot jo niin hyvin, että pitää ihan miettiä, mikä siellä ärsyttikään, hehe. Ihan heti ei kuitenkaan olla muuttamassa takaisin, vaikka onhan tässä se jotenkin selvinnyt, ettei tämä Suomi itseisarvonaan ole se syy, miksi täällä asua. Muuallakin voi olla ihan yhtä hyvä asua, ellei paremminkin esimerkiksi töiden puolesta. Että kyllä pitäisin todennäköisenä että joskus vielä ulkomailla asutaan!


Teetin Kalifornian kuvista jonkin verran taulujakin seinälle, koska siellä ollessa tuli nähtyä niin upeita paikkoja. En sitten tiedä helpottaako noiden taulujen tuijottelu yhtään Kalifornia-ikävää :). Teetin myös tuollaisen ison canvas-taulun kuvasta, joka on otettu Yosemitesta Glacier Pointilta. Se on otettu Half Domen huiputuksen jälkeisenä päivänä, ja siinä näkyy se koko meidän haikkireitti. Edelleen tuijottelen tuota taulua epäuskoisena, että me tehtiin viime kesänä jotain niin hienoa, kun mitä tuo hullu haikki Half Domelle oli.

Noin muuten ollaan varauduttu tähän pimeimpään aikaan aktiivisella elämällä ja kirkasvalolampuilla. Tai oikeastaan heräämisvaloilla, jotka ovat käytössä joka aamu. Itse hommasin heti tänne tulon jälkeen harrastuksia, jotta pääsen nopeasti arkirytmiin kiinni. Kun se arkirytmi ei automaattisesti rytmity päivätöistä, niin on ainakin joitakin säännöllisiä menoja. Ystävien kanssa ollaan jatkettu siitä, mihin silloin jäätiin, kun muutettiin pois. Jos USA:ssa ollessa tuntui, että putosi ystävien arkielämästä vähän pois puolin ja toisin, niin nopeasti siihen pääsi taas kiinni täällä. Minulla ei ollut USA:ssa mitenkään aktiivisesti ikävä ystäviäni (vaikea selittää, koska sinänsä ikävä oli, mutta se vähän "unohtui"), mutta tänne muuttaessa olen onnekseni huomannut kuinka kivaa ystävien kanssa yhä on!

Kaikenkaikkiaan on aika sellaiset fiilikset nyt, että tällä hetkellä Suomessa on ihan hyvä olla. Selkeästi se mukavuus riippuu vahvasti siitä, että siellä missä asuu, on ne omat ympyrät ja tekemiset. Eli siinä mielessä viihdyimme hyvin Kaliforniassa, ja viihdymme nyt hyvin Suomessa. Ja tulevaisuudessa ehkä jossain muualla. Että piti tälläisenkin itsestäänselvyyden toteamiseksi käydä asumassa toisella puolella maapalloa, hehe.

Postauksen kuvat meidän uusilta kotihoodeilta yhtenä syysiltana. Ei voi valittaa!

perjantai 14. elokuuta 2015

Viisi viikkoa Suomeen paluun jälkeen - So far so good

Heippa, ja hengissä ollaan! Nämä viikot Suomessa ovat menneet ihan supernopeasti - niin nopeasti, että tämän blogipostauksenkin otsikko oli alunperin "kolme viikkoa paluun jälkeen", sitten neljä viikkoa... Ja nyt viisi, sillä huomenna tulee täyteen viisi viikkoa Suomessa. Varoitan jo etukäteen, että nyt tulee pitkä sepustus. Laitahan kommenttia, jos pääset kommenttikenttään asti!

Yleisfiilis tällä hetkellä meillä molemmilla on oikein hyvä! Oli aivan oikea päätös tulla Suomeen keskellä kesää, koska olemme saaneet nauttia Suomen parhaista puolista nyt reilun kuukauden verran. Sääkin on ollut viimeisen parin viikon verran ihan melkein Kalifornian lukemissa. Sitä ennen oli kylmempää, mutta kuitenkin aurinkoista, joka meille kelpasi oikein hyvin vaihteluna. Tosin en yhtään muistanut, että takki kannattaa auringosta huolimatta laittaa päälle, ja sain kesäflunssan. Tuo viheliäinen kesäflunssa vaivaa vähän yhä, eikä ota parantuakseen. Saa nähdä pitääkö jossain vaiheessa kääntyä vanhan kunnon arvausterveyskeskuksen puoleen.

Timo on nauttinut töistä nyt kun on taas vanhat kollegat lähellä. Ei sillä, että niissä Amerikan kollegoissakaan olisi ollut mitään vikaa, ne vain vaihtuivat tiuhaan tahtiin ja loppuivat lopulta kesken. Silloin viimeisenä päivänä kun Timo kävi toimistolla palauttamassa avaimet (minä olin mukana) oli toimistolla vain enää pari tyyppiä. En täällä blogin puolella kertonutkaan, että firman USA:n konttori jakautui kahtia itä- ja länsirannikoille, ja se aiheutti tietysti useita irtisanomisia. Ketään ei tietysti pakotettu muuttamaan New Jersey'hin uuden konttorin perässä, mutta välttämättä länsikonttorillekaan ei saanut jäädä. Nuo irtisanotut saivat amerikkalaiseen irtisanomiskulttuuriin nähden aika hyvätkin "irtisanomispaketit", mutta arvatenkin toimistolla oli aika tappiomieliala. Että siinäkin mielessä häippäsimme juuri oikeaan aikaan.

Oikea päätös oli myös muuttaa Helsingin keskustaan vuokralle. Olemme nauttineet palveluiden läheisyydestä tai ylipäänsä siitä että kävellen pääsee joka paikkaan. Tai julkisilla tai pyörillä. Meren rantaan on vain muutama kortteli matkaa. Läheltä löytyy hyviä lenkkimaastoja, kuten Töölönlahti. Ja koska Suomessa kesä on niin lyhyt, suomalaiset osaa kyllä nauttia ulkonaolosta kun vähänkin paistaa aurinko. Joten kaduilla ja puistossa on oikein eloisa meininki.

Parin korttelin päästä meiltä löytyy tälläisiä maisemia...

Ja tälläisiä... wtf...

Ja tietty tälläisiäkin!
Kahdesti olemme vuokranneet auton, kun VR:n nykyinen hinnottelupolitiikka on päässyt vähän järkyttämään. Pelkät menoliput Joensuuhun viikonlopuksi olisi ollut kahdelta henkilöltä 150 €, joten katsoimme parhaaksi vuokrata auton. Olikin aika mielenkiintoista päästä maantieliikenteeseen Kalifornian ja lännen roadtripin jälkeen. Tai itsehän en ajanut, koska lisäkuskista joutuu Suomessa maksamaan ekstraa. 80 km/h nopeus tuntuu tällä hetkellä ihan älyttömän hitaalta köröttelyltä! Just siltä, että autossa on jotain vikaa, kun ei ajeta kovempaa, haha. No nämä on näitä tottumiskysymyksiä. Runsas peltipoliisien verkosto pitää huolen siitä, ettei kaliforniatyyliin voi ajella yleisesti ylinopeutta. Yleisesti myös autoilijat noudattavat uskollisesti rajoituksia eivätkä ohittele, eli jonoja pääsee muodostumaan. Ja siinäpä sitten körötellään ja odotellaan ohituskaistaa (tai ohitellaan).

Olen kuullut useammalta autoilijalta täällä valitusta siitä miten huonossa kunnossa Suomen tieverkosto on. Siis anteeksi mitä, suomalaiset tiethän on huippukunnossa! Asfaltti on yhtenäinen, oikein hyvin tehty, ja kaikki pienetkin halkeamat korjattu. Toisin kuin Kaliforniassa, jossa monessa kohdissa asfaltti on tehty ärsyttävästi "paloista" niin että renkaat ottaa jokaiseen epätasaiseen saumakohtaan ja aiheuttaa pahoja ääniä (Ja epäilemättä renkaiden kulumista). Suomessa kuulemma teissä on pahat urat. Voi ollakin, en osaa kommentoida, kun en ole itse vielä ajanut, mutta ainakin tiet näyttää todella hyväkuntoisilta.

Tuntuu myös siltä, että Kaliforniassa on vähän laiskistunut liikennemerkkien suhteen. Kaliforniassahan kaikki merkit oli niin yksinkertaisia tai niissä ihan luki mitä ne tarkoittavat. Täällä Suomessa en tiedä/muista mitä monet liikennemerkit tarkoittavat. Just nää, että kumman pitää väistää kohdatessa ja onko pysähtymis- vai pysäköintikielto jne. Ja kaikki ne lisämääritekyltit sen liikennemerkin alla, huoh! Olen tuolla kaduilla kävellessä yrittänyt miettiä mitä mikäkin liikennemerkki lisämääreineen tarkoittaa ja usein olisin antanut pysäköidyille autoille sakot omien (väärien) päätelmien takia. Ja entäs sitten nämä liikennesäännöt, jotka vain pitää muistaa. Niin kuin vaikka monta metriä pitää pitää väliä suojatiehen, jos pysäköi tienlaitaan. On ollut ikävä Kalifornian katukivetyksen väritystä, joka kertoo saako pysäköidä vai ei. Ollaan mm. tuota parkkiasiaa googlailtu aamuneljältä, kun olimme palauttamassa vuokra-autoa. Onneksi on google. Mutta pitää tosiaan lukaista liikennesäännöt ja opetella liikennemerkit, taas kerran.

Onko meille tullut mitään kulttuurishokkeja Suomessa? On ja ei. Sinänsä kaikki täkäläinen käytös on tuttua, mutta toisia kulttuurijuttuja on vaikeampi sulattaa kuin toisia. Ihan ensimmäisinä päivinä suorastaan säikähti kun kuuli ympärillä olevien ihmisten puhuvan suomea. Silloin tuli myös ihmeteltyä miten pieneltä 1,5 litran maitopurkki tuntui kädessä tai miten onneton tiskiallas on suomalaisissa kodeissa (ja miten paljon on ikävä jätemyllyä!). Kävelin myös risteyksissä punasia päin, koska liikennevalot ei pitäneet ääntä. Eniten kuitenkin järkytti valon määrä! Vielä iltakymmeneltäkin oli ihan valoisaa! Nukkuminen tuntui valoisuuden ja jetlagin takia aika mahdottomalta, ja aika nopeasti tuli hommattua makuuhuoneen ikkunaan pimennysverhot. Sekin järkytti positiivisesti miten vähän ikkunan alta kulkeva raitiovaunu kuuluu meille sisälle. Se suomalainen rakennustekniikka on sen kaiken hehkutuksen arvoinen.

Nää kuvat voisi olla Kaliforniasta.. mutta on parvekkeeltamme.

Ehkä suurin shokki käyttäytymismielessä on ollut ravintoloissa asioiminen. Siinä mm. se, että Suomessa kävellään pöytiin itse ilman ohjausta ja ilman mitään pakollista kontaktin ottoa tarjoilijaan. Siellä sitten pöydässä istutaan ja odotellaan, että tarjoilija huomaisi. Tietysti on myös niitä ravintoloita, jossa pyydetään odottamaan pöytiinohjausta ja jossa tarjoilija heti ottaa kontaktia. Mutta niissä missä ei ole, tuntuu jotenkin tosi typerältä istua pöytään odottelemaan tarjoilijaa. Muita suomalaisia tämä ei tunnu haittaavan, joten tähän pitänee vain tottua.

Myös sellaiset asiat, kuten tilataanko tiskiltä vai tuleeko tarjoilija ottamaan tilauksen pöydästä, pitää näköjään vain tietää. Kerran olen kaverin kanssa istunut lounasravintolassa pöytään ja odotellut jonkun tovin, että tarjoilija tulisi (hän seisoi kassakoneen luona tiskillä ja pakosti näki meidät koko ajan). Lopulta piti kysyä viereisestä pöydästä toimintaohjeita, kun tarjoilija ei reagoinut mitenkään. Olisi vain pitänyt jostain tietää, että tiskiltä tilataan.

Sekin oli ylläri, ettei Suomessa tule lasku pöytään kun vasta asiakkaan pyytäessä. Eli se, että kieltäydyt jälkiruoasta/olet syönyt jälkiruoan, ei tarkoita että lasku tulee automaattisesti pöytään, toisin kuin USA:ssa (useimmiten). Täällä Suomessa laskun pyytäminen myös tarkoittaa sitä, että ollaan lähdössä. Laskun maksettua pöytiin ei jäädä norkoilemaan. USA:ssa pöydässä sai istua laskun kanssa vaikka miten pitkään. Mutta eipä nämä ravintolakäyttäytymiset ole iso murhe. Muuten olemme kyllä saaneet tosi hyvääkin asiakaspalvelua. Olen kyllä huomannut, että aloitan itse jutun useimmiten asiakaspalvelijan kanssa. Olisi outoa istua koko ajan hiljaa esim. kampaajalla.

Suomalaisen ruoan kanssa on tullut yllättävän vähän sekoamista, paitsi ehkä tän ihan parhaan pätkisjäätelön kanssa...!

On myös tullut aika hyvin todistettua suomalaisten tunneskaalan monipuolisuus, tai pikemminkin sen puute eli ilmeettömyys. Tämän kiteyttää aika hyvin netistä (täältä) kaivamani meemi:


Tämä näkyi parhaiten Pori Jazzeilla, missä olimme viikko Suomeen muuton jälkeen. Festareillahan kuuluu olla kivaa? No siltä se ei kyllä oikein näyttänyt ulospäin. Keikoilla tunnelma oli kuin hautajaisissa, tosin erotuksena se, että tuolla taputettiin (hillitysti) aina välissä. Ehkä se oli se vesisade mikä veti suomalaisen mielen matalaksi, mutta mitään hymyjä tai tunteenpurkauksia ei näkynyt. Ei sinänsä että jazz-keikat olisikaan niitä varsinaisia bailupaikkoja, mutta Kaliforniassa ei porukka olisi millään pystynyt penkeissään keikan loppuun asti, vaan olisi viimeistään viimeisen vartin aikana noussut ylös jammailmaan musiikin mukana, huutanut väliin awesome:a tai vähintään wow'ta tai jotenkin muutenkin osoittanut, että kivaa on. Toki suomalaista ilonpitoakin nähtiin, yllättäen anniskelualueella. Mutta eipä siinä, olenhan itsekin aika möksön näköinen perusilmeeltäni. USA:ssa sain kaverilta puolivitsillä kehoituksen hymyillä enemmän, jotta sopeudun paremmin amerikkalaiseen menoon. Mutta kyllä tuon suomalaisen yleisilmeettömyyden tajuaa vasta nyt amerikkalaisten tekohymyjen jälkeen. Ja siellä Jazzeilla oli muuten meillä ihan tosi kivaa, kuten ehkä kuvista näkyy.

Suomalaisilla festareilla on hyvä varautua sekä sateeseen ja auringonpaisteeseen. Hyviä keikkoja tuli nähtyä: Buena Vista Social Club, Kool and the Gang sekä ihana, ihana Robert Plant bändeineen.
Yksi erittäin positiiviseksi koettu, jo unohdettu asia Suomesta, on kirpparit. USA:ssa taisi lähinnä olla (kalliita) vintage-kirppareita tai sitten sellaisia markkinoiksi naamioituneita muka-kirppareita. Tuossa viereisellä Hietsun kirpparilla on kuitenkin sitä aitoa kirppishenkeä kun tullaan kierrättämään vanhoja kamoja kirpparihinnoin, eli max. 5 eurolla. Noilla nettikirppareilla (huutonet ym.) kun porukka pyytää ihan älyttömiä hintoja jostain kulahtaneista H&M-kamoista. Tuo Hietsun kirppis on ollut näppärä mm. kattovalaisimien hankinnassa. Tässä meidän kaksiossa kun on viisi kattovalaisinpaikkaa (!!!), ja yllättäen yhtään kattovalaisinta ei USA:sta tuotu. Toinen uusi juttu on FB-kirpparit kaupunginosien mukaan. Siellä olen itse myynnyt pois tavaroita jotka ei täällä enää mahtuneet hyllyyn. En tiedä olisiko USA:ssa ollut vastaavaa FB-kirpparia, mutta täällä tuon etu on se, että kaupunginosat on pieniä ja haku onnistuu nopeasti ja vaivattomasti ilman autoakin.

Hietsun kirppistunnelmaa
Kaikki käytännön jutut muuton kanssa onnistuivat tosi helposti ja mutkattomasti. Lähes kaikki onnistuu netissä, kunhan tunnistautuu ensin pankkitunnuksilla. Tietty olennaista on myös se, että on jo sosiaaliturvatunnus. Eli joku ulkomaalainen Suomessa saattaisi olla tuosta "helppoudesta" eri mieltä. Minullehan muuten kävi niin, että meinasi tuo pankkitunnistautuminen mennä hankalaksi, kun pankkitunnuskortista uhkasi loppua luvut kesken ennen uuden kortin saapumista. Pankki oli lähettänyt uudet tunnukset Kaliforniaan jo maaliskuussa, mutta Suomen posti oli onnistunut nekin hävittämään matkalla. Onneksi täällä pankissa ymmärsivät tilanteen (taisi ihan myöntääkin että posti mokaa näissä aina) eivätkä veloittaneet mitään uusista tunnuksista.

Tässä kuvassa ei oikeastaan ole muuten mitään suurempaa merkitystä, mutta kerronpahan vain, että TOMSeistani valui värit pois ekassa Suomen rankkasateessa.. Eivät ole visiin tarkoitettu Suomeen tuotaviksi?

Muuttokuormamme USA:sta saapui ajoissa ja ehjänä. Ne tuhansiksi palasiksi puretut Ikean mööbelitkin saatiin koottua ehjiksi melkein kaikki. Auton saapumista odotellaan vielä, mutta eiköhän sekin muutaman viikon sisään tule. Pitäisi varmaan alkaa selvittelemään pikku hiljaa, mitä sen suhteen on tehtävä.

Minun päivät täyttyvät tällä hetkellä kokopäivätyön hausta. Tuo työnhaku on lähtenyt kuitenkin ihan hyvin käyntiin, koska olen jo työhaastatteluihin päässyt. Ja sekin on tosi hyvä, että ylipäänsä niitä oman alan paikkoja on auki, eli on mitä hakea, kun otsikoiden mukaan korkeastikoulutettujen työttömyys on ihan huipussaan tällä hetkellä. Toivottavasti pääsen pian töihin! Sitä odotellessa on kiva kun on kuitenkin hyvin aikaa nähdä kavereita ja sukulaisia sekä turisteilla Helsingissä.

Tuli vihdoin käytyä luonnontieteellisessä museossa sukulaisten kanssa.

Kaliforniaan on ikävä, kyllä. Tällä hetkellä se ei oikein tunnu "aktiiviselta" ikävältä, koska Suomessa on nyt niin mukavaa ja lämmin jne. Mutta eipä tarvitse kun katsella Kalifornian valokuvia, niin iskee haikeus. Tuntuu haikealta, etten ehkä enää pääse koskaan niihin paikkoihin tai tapaa joitakin ihmisiä siellä. Siitä syystä en katsele tällä hetkellä Kalifornian kuvia, ja olen tietoisesti vältellyt paperikuvien tilaamista, vaikka haluaisinkin kuvista tehdä tauluja. Ja onhan tässä joinain sateisina harmaina aamuina ollut aika kova fyysinen ikävä Kaliforniaan. Tuohon ikävään ei muutes auttanut yhtään se, että luin pari viikkoa sitten kirjan Wild (oli parempi kuin siitä tehty leffa, suosittelen lukemaan) sekä katsoin leffan 127 hours. Hienoja (tosi)tarinoita molemmat, mutta "pahinta" lääkettä ikävään oli se, että on itse käynyt tarinoiden maisemissa.

Meidän isoin koetinkivi täällä Suomessa on siis vasta tulossa syksyllä pimeyden ja tyypillisten suomalaisten sääilmiöiden myötä. Siksi ajattelinkin palata vielä kerran asiaan tilannekatsauksen muodossa, ettei teille lukijoille jää väärää käsitystä, että Suomessa on näin mukavaa, haha. Pysykää siis kuulolla joskus loka-marraskuussa.

P.S. On minulle joku kansallisromantiikka/Suomi-hullaannus iskenyt päälle. Viikko sitten oli pakko päästä metsään keräämään mustikoita ja sieniä, ja saaliiksi saatiikin n. 10 l mustikoita ja n. 12 l kantarelleja. Luonnollisesti sitä ennen olin pakastanut viitisen kiloa mansikoita pakkaseen. IKINÄ ennen en ole edes harkinnut kyseistä toimintaa, vaikka fiksua olisikin. Nyt tuo homma tuntui lähes kansalaisvelvollisuudelta, haha!

Marja- ja sienisaalis sekä em. tehty mustikkapiirakka!

Mansikoitakin piti saada pakkanen täyteen. On niin erimakuisia kuin Kalifornian mansikat.

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Suomeen + yksi käytännön vinkki rahansiirtoon

Roadtrip tehty ja olemme nyt olleet pari yötä San Josessa hoitelemassa viimeisiä käytännön asoita. Roadtripillä kilometrejä muuten kertyi lopulta pikkasen vajaa kymppitonni, 9883 km, ja osavaltioita tuli käytyä yhteensä 12. Yllättävää kyllä, vasta lopussa meillä oli pari 10-11-tuntista ajopäivää, muuten selvisimme 4-8 tunnin ajoilla. Silti noita kilometreja kertyi yllättävän paljon, tuo vastaa matkaa USA:n rannikolta rannikolle ja takaisin! Roadtripin paras asia oli kyllä automme adaptiivinen vakionopeudensäädin, itse henkilökohtaisesti rakastuin siihen täysin ajaessa (aiemmin en olekaan sitä käyttänyt, koska en juuri ole ajanut pitkiä matkoja). Hyvin roadtripin jaksanut automme lähti nyt eilen kotimatkalle, kun rahtifirma haki sen täältä San Josesta kuljetettavaksi satamaan Los Angelesiin. Suomeen auto saapuu joskus elo-syyskuun vaihteessa, mutta pärjäämme ilman autoa Helsingissä ihan mainiosti.

Suomen päässäkin on kaikki sujuneet ihan suht hyvin. Pieniä hankaluuksia oli ensin kämpän etsimisessä välittäjien kanssa, mutta onneksi ystävien ja sukulaisten avulla saimme vuokrattua Helsingin Kampista kämpän. Sunnuntaina sitten näemme uuden asuntomme ensimmäistä kertaa. Noin muuten käytännön järjestelyt on sujuneet hyvin, koska kaikki sähkösopimukset ja nettiliittymät ym. on pystynyt tilaamaan jo etukäteen netistä. Muuttoilmoituskin tehtiin jo maistraattiin ja postiin, joten käytännön järjestelyt taitavat olla aika lailla siinä. Olemme koko ajan kuuluneet Suomen sosiaaliturvan piiriin, joten sitäkään ei pidä uudestaan hakea. Merikonttimmekin on ilmeisesti saapunut jo Helsinkiin (ainakin aikataulun mukaan pitäisi jo olla), joten mikäli tullin kanssa ei tule ongelmia, saamme varmasti tavaramme jo ensi viikolla.

Yhden käytännön vinkin voimme kuitenkin antaa muuttoon maidenvälisesti. Siirsimme rahamme USA:n tililtä Suomen tilille TransferWisen kautta, ja voimme lämpimästi suositella palvelua oman kokemuksemme pohjalta. Olimme jo siirtämässä rahaa pankista pankkiin todella huonolla kurssilla, kun yhtäkkiä muistin lukeneeni USA:n suomalaiset tai Piilaaksonaisten fb-ryhmästä tuosta TransferWisestä. Onneksi katsottiinkin tuo palvelu, koska laskeskeltiin säästäneemme jopa tonni käyttämällä tuota palvelua. Palvelu perustuu siihen, että sen sijaan että rahaa siirrettäisiin eri maiden ja kurssimuunnosten kautta, raha siirtyy vain maiden sisällä eri käyttäjien välillä, ilman kurssimuunnoksia. Ja se tosiaan toimi, rahat siirtyivät parissa päivässä. Juuri juttelimme kaverimme kanssa, että PayPalin kautta homma onnistuu kanssa hyvin, joten sitäkin varmasti voi suositella.

Itselläni ei vielä ole olo, että olisimme menossa Suomeen pysyvästi, pikemminkin on olo, että menemme sinne lomalle. Siksi olonikaan ei ole erityisen haikea, vielä. Paremminkin voisi sanoa, että on tullut fiilisteltyä tätä Amerikkaa viimeinen kuukausi ihan antaumuksella, ja lähdetään tosi hyvillä fiiliksillä kohti uusia juttuja. Aika näyttää, mitä näistä Amerikan vuosista jäi käteen. Upeita kokemuksia tietysti, mutta se, onko ihmisenä jotenkin muuttunut, jää nähtäväksi.

Vaikka tämän blogin taru alkaa olla tässä, lupaan kuitenkin palata vielä tänne kertomaan kuulumisia Suomeen kotiutumisen jälkeen jossain vaiheessa. Nyt kuitenkin viimeiset pakkaukset laukkuihin ja nokka kohti lentokenttää. Pitäkää meille peukkuja, että kaikki menee hyvin!

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Glacier National Park

Glacier oli roadtrippimme viimeinen kohde ennen kotimatkaa. Glacier NP sijaitsee Montanan pohjoispäässä, lähellä Kanadan rajaa. Puistoa kuvaillaan Yellowstonen, Yosemiten ja Grand Canyonin veroiseksi, ja se taisikin olla se syy, miksi ajoimme sinne, olimme mainostuksen uhreja.

Vaikka meidän mielestämme puisto ei ihmeellisyydessään yltänytkään em. puistojen tasolle, oli se silti ehdottomasti käymisen arvoinen. Meille vain sattui vähän huonot säät vierailulle, sillä toisena päivänä satoi vettä ja oli ihan hiton kylmä keli. Yhdessä paikassa oli vain 40 F lämmintä, eli sellaiset 4 ja rapiat celciusastetta ja kävi tuuli sekä satoi... Tuli ihan mieleen Suomi, jos pisti silmät kiinni.

Tuona sadepäivänä kävimme Going to the Sun Roadilla katselemassa maisemia. Tuo tie menee puiston länsisisäänkäynniltä itäsisäänkäynnille, ja on tituleerattu yhdeksi USA:n kauneimmaksi tieksi. Sitä se olikin. Tuon tien pääsee kulkemaan omalla autolla tai sitten voi ottaa ilmaisen shuttle-bussin. Me päätimme kokeilla tuota shuttlea, koska sen kyydissä voi tosiaan keskittyä pelkästään niihin maisemien katseluun.
 
Going to the Sun road



Ihan täysiä pisteitä tuo shuttle ei kyllä saa kätevyydellään. Meille selvisi vasta siihen jonottaessa, että meidän pitää vaihtaa kaksi kertaa bussia päästäksemme tien toiseen päähän. Syy on siinä, että tien keskivaiheilla tie on niin kapea, että siitä ei mahtuisi normikokoisella bussilla, vaan pitää vaihtaa pikkubussiin. Vaikka linjat on suunniteltu niin, ettei vaihtoa pitäisi joutua odottamaan, käytännössä sitä joutui kuitenkin odottamaan. Ja välillä jopa puoli tuntia, josta ainakin itselle tuli olo, ettei ole kovin kätevä systeemi. Mutta jos lomalla on aikaa, niin voi suositella bussia, bussista näkee kyllä tosi hyvin. Ja varsinkin meidän tapauksessa, koska automme on sen verran matala, että luultavasti emme olisi edes nähneet mitään kivikaiteiden takaa, haha. Shuttleen voi antaa vielä sellaisen vinkin, että kannattaa sillä keskipätkällä jos on menossa Logan Passin suuntaan istua menosuuntaan oikeanpuolimmaisilla penkeillä. Jos menee vastakkaiseen suuntaan niin sitten menosuuntaan vasemmalla puolella.

Tuolloin sadepäivänä en jaksanut edes kaivaa kameraa esille, koska näkyvyys oli sen verran kehno. Mutta seuraavana päivä kun menimme minihaikille samaa tietä, nappailin ikkunan läpi muutamat kuvat. Kuvat on vain tien läntiseltä puolelta, koska lähdimme haikille Logan Passiltä tien keskivaiheilta.




Teimme 3 mailia pitkän minihaikin Hidden Lake Overlookille ja takaisin. Olimme alun perin varautuneet menemään ihan kyseiselle järvelle asti, mutta reitti olikin suljettu karhuvaaran takia. Järven rannalla majaili ainakin karhuemo poikasineen ja puiston polittiikka tuntui olevan, että ihmiset muuttaa suunnitelmiaan karhujen takia. Hyvä niin. Vaikka tuo haikki oli lyhyehko, oli siinä kuitenkin ihan riittävästi nousua aina yhtä ihanien portaiden muodossa. Mutta perillä maisema palkitsi suorituksen.





Tuolla reitillä oli erityisen paljon vuohia, murmeleita ja maaoravia. Vuohet eivät olleet moksiskaan ihmisistä, ja oli suorastaan vaikea pitää niihin turvaetäisyyttä, kun ne tuntuivat tunkevan reitille. Yhdellä vuohella oli maailman suloisin poikanen, ihana pikku kili!



Tuonne alas ei olisi saanut karhuvaaran takia mennä, mutta tietenkin jotkut tyhmät meni...





Vähän pääsi lumisohjossakin tarpomaan... tuli yksi kotimaa mieleen... 
Bongaa kuvasta 13 lammasta... Tämä otettu kameran maksimizoomilla vuorenrinteeltä tosi kaukaa

Tuolla Glacierin alueella tuntui olevan ihan mieletön huckleberry-villitys, sitä mainostettiin joka paikassa. Itsehän jouduin googlesta katsomaan mikä marja on kyseessä, koska ei kuulostanut tutulta. Mustikkahan se. Tarjoilijan houkuttelemana tilasin ravintolassa mustikanmakuista jääteetä sekä jälkkäriksi mustikkajäätelöä, jotka molemmat oli tosi hyviä (pääruokani ei sentään sisältänyt mustikkaa). Timo söi sekä tuolla että Yellowstonessa moose’s track –nimistä irtojäätelöä, joka oli (Timon mielestä) ihan superhyvää. Se sisälsi muun muassa peanut butter cup –paloja ja suklaaköntsiä. Kannattaa maistaa, jos tulee vastaan.

Mustikka-jääteetä

Noiden parin päivän tarkoituksena oli myös vähän rentoutua ennen kotimatkaa, koska tiedossa oli pari 10-tuntista ajopäivää. Perjantaina koittaakin jo lento Suomeen, iiks!

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Yellowstone

Voi, ihana Yellowstone. Mistähän edes aloittaisi?

Yellowstone täytti kaikki odotukset ja jopa ylitti ne. Vaikka kansallispuistoista edelleen ykköspaikkaa pitää Yosemite (siellä saavutettujen asioiden vuoksi), on Yellowstone se, mitä suosittelemme kaikille.

Yellowstone on aika laaja kattaus villieläimiä, vulkaanisesta toiminnasta kertovia nähtävyyksiä sekä upeita haikkimaisemia. Puisto itsessään on valtavan iso, ja jaettu viiteen osaan. Me olimme tuolla neljä yötä, ja ehdimme nähdä hyvin kaikki mitä halusimme. Olimme kerrankin onnistuneet varaamaan majoituksen puiston sisältä, jolloin aikaa ei mennyt niin paljon siirtymisiin (vaikka puisto oli iso, ja liikkumiseen meni ihan tuhottomasti aikaa, mutta kerron siitä myöhemmin). Olimme mökkimajoituksessa, symppiksissä cabineissä, jossa ei ollut edes telkkaria. Koko puiston alueella ei ollut verkkoa tai edes puhelinkenttää, joten piti keksiä muutakin tekemistä kun netissä pyöriminen tuntitolkulla, haha. Tuo neljän päivän totaalisen nettipaaston aikana ensimmäinen ilta oli paha, mutta sitten unohti koko netin olemassaolon. Ja sitten kun sinne nettiin lopulta pääsi, niin eihän siellä mitään tärkeää ollut tapahtunut... Eli nettipaasto ei haitannut yhtään, tosin olisi ollut kiva, jos puhelin olisi edes kuulunut tai tekstiviestit kulkeneet. (Ja netittömyydestä huolestuneille tiedoksi, että nettiaikaa on kyllä ostettavissa, mutta se toimii vain tietyissä pisteissä ja tiettyyn aikaan, ja on hinnaltaan jotain $5/tunti, eli kallista).

Meidän mielestämme Yellowstonen parasta antia oli ehdottomasti villieläimet. Niitä ei voinut olla näkemättä, jos vähänkin ajeli alueella eri paikkoihin. Me näimme biisoneita, karhuja, hirviä, peuroja, hanka-antilooppeja, vuohia sekä pienemmistä murmeleita, piiskujäniksiä, maaoravia...





Aktiivisimmillaan nämä isoimmat eläimet ovat auringonlaskun tai auringonnousun aikaan, ja yleinen ohjelmanumero tuntuukin olevan autolla ajo ympäriinsä siinä iltakasin maissa eläimiä bongaillen. Loistava paikka eläimien bongailulle on Hayden Valley, joka sijaitsee Lake Villagen ja Canyon Villagen välillä. Tuolla niityllä on sadoittain biisoneja, ja he huvittavat autoliikennettä hyppimällä tien yli, niin että varmasti saa kuvan tien ylittävästä biisonista.



Tuolla tiellä helppo tapa bongata eläimiä on myös seurata muita: Jos tienlaidassa on pysäköitynä pari autoa ja ihmiset seisovat kameroiden kanssa, on lähistöllä joku kiinnostava eläin. Tökeröimmät eivät edes pysäköi autoaan, vaan heittävät hätävilkut päälle keskellä tietä ja nousevat autosta ulos kuvaamaan. Jos ranger sattuu paikalle, saa tupenrapinat tientukkimisesta, mutta muuten tuollaiseen käytökseen tunnutaan suhtautuvan ymmärtävästi. Eli vinkki Yellowstoneen aikoville: ei kannata lähteä ajatuksella, että on kiire. Aikaa palaa hitaaseen köröttelyyn jonossa. Nopeusrajoitus koko puiston alueella on max. 45 mph, ja usein pienempikin, joten liikkuminen on hidasta. Jos mielii nähdä susia tai kojootteja, kannattaa pysähtyä iltahämärässä Hayden Valleyn eräälle levähdysalueelle. Levähdysalueen tunnistaa siitä, että siellä pojottaa alkuillasta asti amerikkalaiset retkituoleineen ja kaukoputkineen varaamassa parhaat paikat. Mekin käytiin siellä yksi ilta, mutta eihän me olisi mitään hämärässä nähty ilman kaukoputkea tai kiikareita, joten jäi susi näkemättä.

Siisteintä oli nähdä karhu ja biisoni. Eläimiä ei saa lähestyä, ja nyrkkisääntö onkin, että jos eläin reagoi jotenkin sinuun, olet liian lähellä. Joten näimme karhun auton ikkunasta, mikä tietysti muutenkin oli ihan kiva, että oli autossa turvassa. Tuolla puistossa kovasti kaupattiin bear sprey:tä eli karhusuihketta, joka on jonkinlainen "pippurisumute" karhuja vastaan. Tuollainen suihke oli ihan uusi tuttavuus, koska esimerkiksi Yosemitessä, jossa on myös karhuja, ei tuollaisesta suihkeesta puhuttu mitään. Näin noita bear spray -pulloja todella monella. Niitä pystyi jopa vuokraamaan, joten varmasti hommaamisen helppouskin oli saanut ihmiset hommaamaan suihkeen. Me ei vuokrattu tai ostettu suihketta, ja ehkä vähän jännitti pidemmällä haikilla tuleeko karhu kulman takaa. No eipä tullut. Noin muuten tuolla annettiin ohjeistus, että pitää pitää polulla meteliä ja karhun kohdatessa perääntyä (kääntämättä selkää karhulle). Jos karhu hyökkää, niin tekeytyä kuoliaaksi maahan siten, että suojaa niskan ja mahan. Kaliforniasta tuttua ohjetta "fight back, don't give up" ei näkynyt.

Karhuemo poikasineen. 
Biisonit ovat muuten melkoisen isoja jössiköitä. Tai ainakin urokset ovat. Silti tuntuu, että niitä vähiten kiinnostaa ihmiset. Biisonit parkkeeravat ihan mihin lystäävät ja usein se on ihan keskellä tietä tai jotain majoitusaluetta. Ensimmäisenä aamuna aamupalalta tullessa näimme sellaisen muina miehinä (tai biisoneina) keskellä parkkialuetta. Nuo biisonit ovat myös ihan superhyviä olemaan täysin paikallaan (en tiedä nukkuvatko pää pystyssä vai mitä), joten ainakin kahdesti säikähdin, kun tajusin että lähellä oleva tumma kasa olikin biisoni! Ihmettelimme Timon kanssa jo tuonne ajaessa, kun biisoneja ei näkynyt missään muualla kuin puiston alueella. Kun tämä tuli puheeksi seuraavassa kohteessa Glacierissa puiston vapaaehtoistyöntekijän kanssa hän kertoi, että puiston ulkopuolelle menevät biisonit tapetaan! Syy on siinä, että biisonit levittävät tauteja, jotka ovat kotieläimille vaarallisia/tuhoisia. Selitys kuulostaa uskottavalta, koska tuo Wyoming (ja muutenkin) on yhtä ranchiä ranchin perään, joten biisoneille ei taida olla vapaata tilaa olla. Se on kyllä vähän surullista. No, mutta ainakin tuolla niitä on sadoittain.

Biisoni parkkipaikalla yksi aamu


Teimme myös kivan haikin ylös Mt. Washburnin huipulle. Haikilla oli pituutta 6.4 mailia (n. 10.3 km) ja korkeusnousua sillä oli 1400 ft (n. 426 metriä).  Meillä meni reippaalla tahdilla haikissa kolmisen tuntia + tauko huipulla. Huipulta oli hienot maisemat koko puistoon. Tosin hieman pilvinen keli oli, joten kovin kauas ei nähnyt. Huipulla on metsäpalovartijan torni, josta voi bongailla maisemia. Ja eläimiä. Niin ja nettiaddikteille tiedoksi, että huipulla on kenttää! Tai ainakin at&t:llä oli, T-Mobilesta ei yllättäen ollut mihinkään.

Kohde näkyvissä!


Kuvassa Grand Canyon of Yellowstone




Ihana kili!


Kävimme tietysti myös katsomassa kuumia lähteitä, geysirejä ja "kaasuaukkoja", jotka kaikki kertovat tuon alueen tuliperäisyydestä. Mammoth Hot Springs oli Timon suosikki. Minusta tuolla alueella lähinnä haisi pahalle (rikkikaasuille), mutta joo, olihan ne hienoja.

Mammoth Hot Springseiltä 

Yellowstonen vetonaula on Old Faithful, geysir, joka purkautuu noin tunnin kahden välein. Tätä porukka pakkautuu katsomaan ennustettuina purkausaikoina, paikalla on oikea kisakatsomo. Mielenkiintoista tuossa Old Faithfulissa on se, ettei se edes ole hienoin ja massiivisin purkaus (tämän on tosin puoliksi omaa tulkintaa) vaan se on noussut vetonaulaksi koska sen purkaus on ennustettavin (purkaus ei kuitenkaan ole edes säännöllisin). Old Faithful on hieno ja näkemisen arvoinen, mutta ehdottomasti kannattaa kiertää myös katsomassa muita geysirejä ja kuumia lähteitä Old Faithfulin ja Norrisin alueiden välillä. Meidän suosikki geysireistä oli ehdottomasti Grotto Geysir Upper Geyser Basinissä, tuolla geysirillä oli kunnon show-meininki, se purskutti vettä joka suuntaan ja välillä päästeli savuja. Tuosta kuului jopa uskomaton meteli. Kuumat lähteet olivat myös todella upeita niiden bakteeriaktiivisuuden aiheuttamien värien takia. Oli upeita täysin turkooseja järviä sekä järviä jossa oli kivasti lähes kaikki sateenkaaren värit. Valitettavasti näiden nimiä ei enää muista. Mutta hienoja kuumia lähteitä löytyy tuolta alueelta miltä noita geysirejäkin, sekä alueelta nimeltä West Thumb Geyser Basin.

Old Faithfulin kisakatsomo 









Grotto Geyser 
Näissä kansallispuistoissa on ihan loistavat opastaulut!

Yellowstonessa on myös kanjoni nimeltä The Grand Canyon of Yellowstone. Kanjoninissa virtaava vesi on aivan hämmästyttävän turkoosia! Kanjoni itsessään on punertavankeltaista, koska siinä on paljon raudan oksideja. Kanjoni itsessään on syntynyt (muistaakseni) tulivuorenpurkauksen aiheuttaman vajoaman seurauksena, joten se eroaa suuresti muista eroosion aiheuttamista kanjoneista. Satuimme paikalle, kun oli alkamassa Ranger Talk aiheesta kanjonin synty, ja pääsimme siten kuuntelemaan tiivistetyn vartin mittaisen luennon aiheesta. Suosittelemme siis kuuntelemaan aina jos mahdollista tuollaisen rangerin miniluennon, niin välttyy museokierrokselta. Parhaiten kanjonin näkee näköalapisteeltä nimeltä Artist Point, tuon virtaavan veden ja vesiputoukset näkee parhaiten pisteeltä Brink of Upper/Lower Falls.




Puiston alueella kaikki ravintolat ym. ruokapaikat omistaa sama yritys, joten niissä on kovin samanlaiset ruokalistat. Ruoka on kuitenkin hyvää (tai sitten on vaan niin nälkä kaikista aktiviteeteista, että ruoka maistuu). Old Faithfull Inn:in ravintola on selkeästi heidän lippulaivansa, jossa on astetta fiinimpi meninki ja parempi ruokalista. Tai siis luulimme että on fiinimpi meininki, mutta porukka oli siellä lenkkareissa, joten ei vissiin sitten kuitenkaan. Ruoka oli kuitenkin ihan superhyvää! Ravintolaan on tehtävä pöytävaraus vähintään pari päivää ennen, jos haluaa sieltä saada ruokaa. Mutta se kannattaa.

Yellowstonessa on iso järvi nimeltään, yllätys yllätys, Yellowstone Lake. Tuolla järvellä ei ole kovin paljon tekemistä, koska siellä ei tietääkseni saa harrastaa mitään vesiurheilulajeja. Mutta mikäli hienot maisemat kiinnostaa, kannattaa käydä katsomassa maisemat ylhäältä näköalapisteeltä nimeltä Lake Butte Overlook



Yellowstonesta voisi kirjoittaa vielä lisääkin, mutta tässä tärkeimmät. Ihan loistava paikka!