maanantai 30. joulukuuta 2013

Home sweet home!

Yhdeksänpäiväinen Suomen vierailu takana, ja saavuimme eilen superpitkän sunnuntain päätteeksi kotiin. Reissu oli odotetustikin erittäin mukava, ja oli tosi kiva, että perheenjäsenet, sukulaiset ja ystävät joustivat aikatauluissaan niin, että meidän oli mahdollista tavata heitä! Yhdeksälle päivälle olikin suunniteltu paljon ohjelmaa, mutta yksi asia pääsi yllättämään koko aikataulun: nimittäin jet lag eli aikaerorasitus. Se iski tällä kertaa melko pahasti, ja lähes poikkeuksetta tuli herättyä aamuyöllä kolmen ja viiden välillä. Unensaanti uudestaan kesti useamman tunnin, ja välillä meni hermo koko yrittämiseen, ja tuli kukuttua jo aamuviidestä asti. Tästä johtuen meno oli vähän sellaista puolitehokasta, ja suomalaista sisua todella tarvittiin.

Olemme kahdesti ennen tänne muuttoa käyneet USA:ssa, mutta molemmat kerrat ovat olleet kesällä. Silloin Suomeen paluu on ollut helppoa eikä aikaerorasituksesta ole ollut paljon vaivaa, joku kahta tuntia aikaisemmin herääminen kun on ihan ok. Mutta nyt menimmekin Suomeen talvella, keskelle pimeyttä ja harmautta. Sanomalehti kertoi auringon nousu- ja laskuajan, mutta eipä siitä auringosta näkynyt vilaustakaan. Luultavasti johtui juurikin tuosta auringonvalon puutteesta, ettei aikaerorasitus tasaantunut ollenkaan. Toki sille pitää antaakin noin 3 vuorokautta aikaa, mutta tällä kertaa aikaerorasoitus ei hellittänyt ollenkaan koko Suomessa oloajan aikana. No tästäkin oppi jotain, nimittäin sen, että jos vielä matkustaa Suomeen talvella, pitää käyttää järeämpiä keinoja sopeutumiseen mikäli luonto ei anna auringonvaloa: hommata kirkasvalolamppu, syödä melatoniinikapseleita tai jos mikään muu ei auta, turvautua mietoihin unilääkkeisiin. Nimittäin tuollainen jatkuva väsymys ei ole mukavaa, saati sitten kovin terveellistä. Ja pilaa loman kuin loman.

Tällä kertaa lensimme menomatkan British Airwaysillä Lontoon kautta ja tulomatkan SAS:lla Kööpenhaminan kautta. Aiemmin olemme ylittäneet Atlantin Lufthansalla Saksan kautta sekä menneet New Yorkiin Finnairin suoralla lennolla.  Kun matka-aika lähenee kymmentä tuntia tai jopa ylittää sen, on koneen mukavuudella suuri vaikutus matkustuskokemukseen. Valitettavasti emme ole vieläkään löytäneet sitä parasta, jota käyttäisimme jatkossa, sillä jokaisella näistä on omat hyvät ja huonot puolensa. BA:lla on ehdottomasti paras leffavalikoima, mutta Lontoon Heathrow on turhan monimutkainen ja stressaava vaihtokenttä. Lufthansalla on mukavin henkilöstö ja eniten tarjoiluita, mutta ruoka on vähän pahaa. Finnair on Finnair, mutta ei lennä San Franciscoon, ainakaan vielä. Eilisellä SAS:n lennolla oli siis kaikki edellytykset nousta ykköseksi, oli mm. lyhyt vaihtoaika suhteellisen pienellä kentällä Köpiksessä (tunninkin lyhennys kokonaismatka-aikaan on iso plussa). Mutta odotukset eivät aivan täyttyneet mm. syistä, että ruokaa tarjoiltiin kahden tunnin sykleissä (ei annettu välissä pidempää nukkumisaikaa), matkustamoa ei pimennetty riittävästi missään vaiheessa (teki nukahtamisesta haastavampaa, varsinkin kun oli päivä), ja viihdejärjestelmä oli vanhanaikainen ja suorastaan aivan surkea. Joten jos lennät päivälennolla, jossa viihdejärjestelmä on käytännössä käyttökelvoton (mutta olet laskenut sen varaan, etkä ole mm. ottanut riittävästi kevyttä lukemista mukaan), mutta et oikein nukkuakaan voi em. syistä, niin aika käy kyllä jossain vaiheessa pitkäksi, tooodella pitkäksi.

Meidän matkalukemiset, arvaatte varmaan kumpi on kumman...

Yllätyksiä koimme myös siinä, että meiltä kysyttiin sekä lähtöselvityksessä Suomessa että immigrationissa SFO:lla virallista hyväksymisdokumenttia viisumistamme (I-797B, Notice of Action). Emme olleet mistään lukeneet tai keneltäkään muulta täällä asuvalta kuulleet, että ko. dokumenttia tarvitsisi kantaa mukana, varsinkin kuin ne varsinaiset viisumit on kiinni passeissa. Minulle oli kuitenkin lähtöpäivänä tullut jostain ajatus, että pitäisikö tuo viisumidokumentti sekä pari muuta dokumenttia (I-94 sekä virka- ja avioliittotodistukset) ottaa kuitenkin varuiksi mukaan. No, onneksi otettiin. Joten tästä viisastuneena tuleville viisumilla Amerikkaan tuleville tiedoksi (jo toisen kerran tämän blogin historian aikana): kantakaa niitä tärkeitä dokumentteja virastoissa asioidessanne sekä maasta poistuessanne aina mukana. Aina.

Suomen tuliaiset, näillä pitäisi pärjätä ainakin hetki.

Huomenna vaihtuu vuosi, tosin vasta kymmenen tuntia Suomen jälkeen. Uuden vuoden juhlistamiselle oli suunnitelmia, mutta saa nähdä kuinka niille käy, nimittäin huomaamme olevamme aika väsyneitä Suomessa kertyneiden univelkojen takia. Timo urhoollisesti meni aamulla töihin (tosin tuohon kotitoimistolle vain), joten univelkojen kuittaaminen antaa odottaa vielä hetken. Ja todennäköisesti jet lag jatkaa vaivaamistaan, nimittäin viime yönä tuli taas herättyä aamukolmelta ja valvottua kolme tuntia ennen uudelleen unensaantia... Toivottavasti kuitenkin aurinkoinen Kalifornia auttaa pian!

Hyvää uutta vuotta!

P.S. Mitään kulttuurishokkia ei Suomessa varsinaisesti koettu, onhan muutosta vasta niin vähän aikaa. Mutta aika lähellä kulttuurishokkia oltiin asiakaspalvelutilanteessa joensuulaisessa tavaratalossa: Kassalla "palveli" miesmyyjä, joka ei paljoa tervehtinyt, saati viitsinyt edes loppusummaa ääneen sanoa. Mitään kiitoksia tai ole hyvää oli ihan turha tältä asiakaspalvelun ammattilaiselta odottaakaan. Joten ihan kiusallaan Timo päätti itse olla yltiöystävällinen ja toivottaa oikein hyvää päiväjatkoa lopuksi. Ei jääty kuuntelemaan reaktiota...

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Amerikkalainen joulu

Meidän kotikaupunkimme Campbell järjestää monenlaista tapahtumaa asukkailleen, ja tuossa noin viikko sitten oli valon juhla, jonka kunniaksi paikalla oli mm. joulupukki. Täällä panostetaan myös hyväntekeväisyyteen joulun alla, ja tarjolla olikin monta kojua, johon antaa lahjoitus. Meitä kiinnosti eniten paikalle tuotu lumi (tai mitä jäähilettä olikaan).


Lumesta oli tehty skeittirampin tapaisen rakennelman päälle pulkkamäki. Hommaan suhtauduttiin amerikkalaisella vakavuudella ja päättäväisyydellä: alue oli vitsikkäästi eristetty crime scene investication -nauhoilla, ja pulkalla laskua ohjasi ja valvoi useampi mies. Vähän väliä mäkeä tasoitettiin muodostuneista kovista kohdista, ja pulkkaa oli sekä lähettämässä että vastaanottamassa ihminen, ettei vaan mitään sattuisi :).


Mutta se ilo! Jono oli varmaan puoli kilometria pitkä, mutta mäestä tuli mitä tyytyväisempiä muksuja. Jännä ajatella, että monelle se saattoi olla ja tulla olemaan ainut kokemus lumesta...


Eilen ajelimme lähiseutuja katselemassa jouluvaloja. Jenkit rakastavat jouluvaloja, ja selkeästi joillekin siitä tulee aivan pakkomielle ;) Ja monessa tapauksessa kyseessä ei ole vain valot vaan myös ääni!








Tämä seuraava piha oli ehkä kaikista vaikuttavin, koko piha ei edes mahtunut kerralla kuvaan! Ja tosiaan, pihalla soi myös joululaulut. Ihmettelemmekin, miten naapurusto antaa jonkun soittaa ympäri vuorokauden joululauluja...






Tässä seuraavassa pihassa oli tälläinen tosi iso joulukuusi, joka valot vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Pystyimme pysähtymään vain ihan hetkeksi, joten näimme vain murto-osan koko show:sta. Juju oli nimittäin siinä, että valot vaihtuivat musiikin tahtiin, ja tämän musiikin sai kuulumaan virittämällä tietyn radiokanavan!





Näimme useita upeita valotaideteoksia, jopa upeampia kuin näissä kuvissa, kun tielle ei aina pystynyt pysähtymään ottamaan kuvia. Naureskeltiin, kun tajuttiin, miksi moni tuollainen valo-olio esittää lumiukkoa. No tietysti siksi, että täällä ei ole lunta, mistä tehdä oikeita lumiukkoja!




Huvittavaa, että kalenterin mukaan joulu on jo ovella, mutta joulufiiliksestä ei ole tietoakaan. Ehkä suurin syy siihen on täkäläinen ilma ja ilmasto: eilen oli jopa 18 astetta lämmintä päivällä ja aurinko se vaan paistaa joka päivä. Sitä kun on niin tottunut, että jouluun kuuluu kylmä ja lumi. Täällä kaikki joululaulutkin on ylipirteitä rallatuksia, ei sellaisia melankolisia suomalaisia virsiä...

Huomenna aloitamme reilun 15-tuntisen matkamme kohti Suomea ja joulun viettoa siellä. Nyt kun tähän arkeen täällä on jo tottunut, niin on mielenkiintoista havaita, millaista on taas olla Suomessa. Harmi, ettei siellä Suomessa ole lunta, ja sitä ei ilmeisesti myöskään ole luvassa.. Pidetään kaikki sormet ristissä, että saataisiin valkoinen joulu!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Vale, emävale, mainos

Telkkarin seuraamisen myötä on tullut myös tutustuttua paikalliseen tv-mainontaan. Täällä mainostaukoja tulee useammin kuin Suomessa, mutta onneksi ne ovat lyhyempiä kuin Suomessa. Siinä missä Suomessa mainostetaan paljon ruoansulatusjogurtteja ja laksatiivilääkkeitä (mitä se kertoo meistä suomalaisista?) täällä suurin osa mainoksista keskittyy autoihin, tabletteihin ja kännyköihin, puhelin- ja kaapelitv-liittymiin, lääkkeisiin ja mikä kummallisinta, patjoihin. (Patjoilla on täällä ilmeisesti erittäin suuret markkinat, onhan tietysti jenkkisänky käsite ihan Suomessakin.)

Hämmentävin piirre mainostamisessa on se, että suuri osa mainoksista on ns. vastamainoksia, eli niissä mainostetaan tuotetta vertaamalla sitä toiseen vastaavaan tuotteeseen. Tämä ei tietysti Suomessakaan ole harvinaista, mutta se mihin Suomessa viitataan esimerkiksi sanalla "markkinajohtaja" on täällä korvattu varsinaisella tuotemerkillä. Ihan suoraan siis sanotaan, että tämä Windows-tabletti on parempi kuin iPad, koska... tai Audi on parempi kuin Lexus, koska... Usein nämä perustelut viittaavat johonkin markkinointitutkimukseen, jonka puolueettomuudesta ei tietystikään ole mitään varmuutta. Tai johonkin käytettävyysominaisuuteen tai hintaan, mikä sitten onkin jo relevantimpi peruste. Mutta koska kilpailu on kovaa, on varmasti tälläinen kova mainonta tarpeen. Ja näin joulun tullen onkin ollut erityisen mielenkiintoista seurata tätä mainosten kehittymistä, mikä elektroniikkavalmistaja mainostaa myyvänsä parasta ja halvimmalla. (Tällä hetkellä vaikuttaisi, että Windowsin tabletteja mainostetaan kovimmin ja vieläpä Katy Perryn hitillä höystettyinä. Toimii, koska aina kun ko. biisin kuulee radiosta, tulee mieleen ne Windows-tabletit).

Koska netistä löytyy näitä mainoksia, ajattelin laittaa tähän muutamat videot, voitte itse päättää, mitä mieltä olette:
Tässä nainen päättää vaihtaa särkylääkkeensä toiseen päivän ajaksi, mutta kuten arvata saattaa, eihän se toinen merkki toimikaan fyysisesti raskaan työpäivän aikana ja nainen päättää haluta vanhan särkylääkkeensä takaisin.  Molemmat lääkkeet mainitaan nimeltä tai ainakin lukevat lopussa. Tästä mainoksesta on useita versioita, jossa eri ikäiset ja eri sukupuolta edustavat henkilöt kertovat kuinka heidän päivänsä helpottuu juuri kyseisellä särkylääkemerkillä, jolloin jokainen voi samaistua mainoksen henkilöön ja napata seuraavalla ruokakauppareissulla (kyllä, reseptivapaita lääkkeitä myydään ihan ruokakaupoissa) kyseisen lääkkeen mukaansa.

Lääkemainokset, ja nimenomaan reseptilääkemainokset, ovat täällä tosiaan yksi suurimmista mainosryhmistä. Suomessa en muista nähneeni tv-mainoksia reseptilääkkeistä, joten sen suhteen en voi vertailla. Täällä nimittäin lainsäädäntö vaatii, että mainoksen aikana kerrotaan kaikki lääkkeen haittavaikutukset, vain viittaus niihin ei riitä. Näin ollen lääkemainokset ovat kestoltaan pisimpiä, ja henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan myös niitä huvittavimpia. Sillä amerikkalaiseen tyyliin niissä on aina joku nyyhkytarina siitä, miten elämä on parantunut kyseisen lääkkeen myötä. Toki näin varmasti onkin, mutta siinä vaiheessa kun kuulet sen pahimman haittavaikutuksen tyyliin "harvoissa tapauksissa voi aiheuttaa sydänkohtauksen ja kuoleman" minä ainakin mietin, olisiko tuo teksti kannattanut vain jättää sinne lääkkeen mukana tulevaan selosteeseen, kun antaa sen kuulua tv-mainoksessa, jossa se jää (ainakin minulle) päällimmäisenä mieleen. Ja myös lääkemainoksissa harrastetaan vertailua lääkkeiden välillä, mutta astetta rankempaan tyyliin "aiheuttanut vähemmän veritulppia viime vuonna kuin lääke X". En sitten tiedä, kuinka valmiutuneita potilaat ovat ehdottelemaan lääkäreilleen lääkkeen vaihtoa, mutta todennäköisesti tälläinen tv-mainonta on kannattavaa.
Tämä esimerkki kuvaa juuri tälläisen yhden nyyhkytarinan. Naisen ei tarvitse enää hävetä psoriastaan kampaajalla, kun hän on aloittanut Humira-lääkkeen käytön. Kivan visuaalisesti nuo "proriasis-ihottumatkin" häviävät ajan kuluessa. Minulla jäi taas mieleen lähinnä miesääni ja haittavaikutukset...

Eräs ilmiö mainoksissa on myös varsinaiset parodiaversiot toisista mainoksista. Katsokaas tätä paria, alkuperäistä mainosta sekä kilpailijan tekemää parodiaversiota siitä:
Alkuperäisessä mainoksessa kerrotaan, miten kätevä operaattori AT&T:n tarjoama langaton vastaanotin on esimerkiksi ulkona telkkarin katsomiseen, parodiaversiossa kilpailijan Comcastin asiakkaiden luona tulee käymään AT&T:n edustaja näyttämään, miten "kätevä" tälläinen langaton vastaanotin on. 

Tämä mainospari saa jo miettimään, millainen verinen taisto asiakkaista kyseisten operaattorein välillä on, kun näin räikeästi mustamaalataan kilpailijaa. Mutta koska se on täällä sallittua, niin miksikäs ei.

Vaikka mainostauoista emme ole täälläkään oppineet pitämään, on tämä taas yksi amerikkalainen ilmiö, jota ei voi kun ihmetellä.. ja pitää viihdyttävänä.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Los Angelesissa kiitospäivän vietossa

Viime viikolla täällä vietettiin Thanksgivingiä, joka tarkoitti siis neljän päivän lomaa. Jenkeillä on suhteellisen vähän näitä kansallisia vapaapäiviä, joten tämä pitkä vapaa on ehkäpä jopa jouluakin suurempi juttu täällä. Varsinainen kiitospäivä oli torstaina, ja silloin amerikkalaiset perinteisesti syövät kiitospäivän aterian, katsovat urheilua telkkarista ja viettävät laatuaikaa kotonaan perheensä kanssa. Perjantai on ns. Black Friday, myös vapaapäivä, jonka jenkit viettävät shoppailemalla, koska silloin (ja ylipäänsä aina pyhän jälkeen) on isot alennusmyynnit. Kalifornian lomalainsäädäntö mahdollistaa sen, että vuosilomapäiviä voi jemmata (kai aika loputtomasti), ja moni jenkki ottaakin koko viikon vapaaksi ja lähtee lomalle. Pelkästään kiitospäiväviikonloppuna viime vuonna yli 43 miljoonaa ihmistä matkusti jonnekin, autolla tai lentokoneella.

Ruuhkaa oli siis tiedossa valtateillä, mutta siitä huolimatta varasimme kiitospäivän viikonlopulle kaksi yötä hotellista Los Angelesin läheltä Glendalesta sekä liput Universal Studiosin teemapuistoon. Koska kiitospäivän aatto on vilkkain matkustuspäivä, päätimme lähteä matkaan vasta kiitospäivän aamuna. Takaisin päätimme tulla jo lauantaina, sillä halusimme välttää sunnuntain paluuliikenneruuhkat. Päätös osoittautui oikeaksi, sillä saimme ajella ihan rauhassa ruuhkitta, ja n. 600 km:n matka taittui yhdellä pysähdyksellä kuuteen tuntiin. Kolme suosituinta reittivaihtoehtoa Piilaaksosta Los Angelesiin ovat moottoritiet 5, 101 ja 1. Näissä suurin ero on matkan kestossa; 5-tietä matka taittuu jopa viiteen tuntiin, kun taas 1-tietä saa körötellä jopa kymmenen tuntia, 101:stä ajaessa menee noin kuusi tuntia. Ero on myös viihdyttävyydessä: 5-tie menee luotisuoraa reittiä keskellä autiomaata (joka tuo lisäjännitystä, koska sinne ei mm. puhelinverkko ulotu), kun 1-tie eli PCH (Pacific Coastal Highway) on se ihana merenrantatie, jota mekin olemme käyneet jo muutamaan otteeseen ihastelemassa. Joten 101-tie oli hyvä kompromissi jo ihan senkin takia, että pikkukaupunkeja ja tankkauspisteitä oli suhteellisen hyvin. Suosittelemme toki ajamaan 1-tietä, jos vain on aikaa!

Me valitsimme reitiksemme 101-tien.
Hotellimme sijaitsi siis Glendalessä, mutta koska olimme autolla liikenteessä, ei etäisyydet haitanneet. Los Angeles on muutenkin laaja alue pikkukaupunkeja, eikä siellä ole mitään varsinaista keskustaa. Los Angelesissa ei, niin kuin ei muuallakaan Kaliforniassa, pärjää ilman autoa onnettoman julkisen liikenteen takia, joten kannattaa vähintään se auto vuokrata kulkemiseen tai varautua maksamaan taksista. Parkkimaksut oli sellaista 10-15 dollaria (+ mahdollinen tippi), joten edullisimpia kuin täällä Piilaaksossa.

Heitimme kamat hotellille ja suuntasimme saman tien Hollywoodiin Hollywood Bulevardille syömään ja ihmettelemään Walk Of Fame:a. Meidän kiitospäivän ateriamme oli Roosevelt Hotellissa nautittu astetta fiinimpi hampurilaisateria, amerikkalaista perinneruokaa siis meilläkin. Mutta oli ihan maittavaa. Walk of Fame oli hieman pettymys: tähdet jalkakäytävällä oli aika mitäänsanomattomia, ja jotenkin koko jalkakäytävä oli likainen ja huonosti hoidettu. Emme jaksaneet kovin montaa korttelia kävellä etsimässä suosikkijulkkiksien tähtiä, mutta parit turistikuvat oli tietysti pakko ottaa!








Joulukuusi nro 1

Paras Hollywood-krääsäkauppa Hollywood Boulevardilla



Ehkäpä hauskin matkamuisto-T-paita
Seuraavana aamuna meitä kohtasi järkytys hotellin ikkunasta: ulkona nimittäin satoi! Losissa on keskimäärin vain 35 sadepäivää vuodessa ja sellainen osui juuri silloin kuin meidän oli tarkoitus viettää päivä ulkoilmateemapuistossa! No, suomalaisella sisulla tästäkin selvittiin: päätimme plan-B:nä kurvata aamusta paikallisen kauppakeskuksen pihaan alennusmyyntejä ihmettelemään ja mennä Universalin Studioille vasta pari tuntia myöhemmin, jolloin säätiedotus lupasi parempaa keliä. Vietimme siis muutaman tunnin ostoskeskuksessa ihmetellen mikä ihmeen vouhotus Black Friday on: kauppakeskus kun oli puolityhjä ihmisistä, eikä tarjouksetkaan olleet kovin kummosia, vaatteet täällä kun on melkein aina "tarjouksessa". Toki kauppakeskuksessa ei ollut isoja kodinkoneliikkeitä, jossa todennäköisesti oli juuri ne parhaimmat tarjoukset. Parin tunnin onnistuneet joululahjashoppailun jälkeen otimme suunnan kohti Universal Cityä, vaikka vettä tuli yhä taivaalta jonkin verran.



Mitään jonoa ei teemapuistoon ollut, vaikka aika moni muukin rohkea oli sateesta huolimatta uskaltautunut paikalle. Tarjolla oli monenlaista ohjelmaa pohjautuen Universalin elokuviin ja tv-sarjoihin, mm. neljä ride:ä (mitenköhän tämän nyt suomentaisi, kun ei ne mitään vuoristoratoja ollut, sellaisia simulaattoreita lähinnä), suosituista elokuvista tehtyjä teemarakennuksia, live-esityksiä sekä studiokierros elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikoille. Tuo viimeiseksi mainittu oli meidän päämissiomme, lisäksi kävimme kahdessa ride:ssä (The Simpsons ja Transformers) sekä katsomassa liveshown elokuvan teon erikoistehosteista.


Emme olleet etukäteen selvittäneet millaisia nuo ride:t ovat, joten kyllä siinä vähän jännitti, kun jonotti isoon halliin, jonne ei nähnyt sisälle, eikä tiennyt mitä tuleman pitää! Ovella kun vielä oli kyltti, että sitä ei suosita mm. korkeasta verenpaineesta kärsiville tai lihaville ihmisille (tämä oli kyllä poliittisesti korrektimmin ilmaistu). Tuo The Simpsons Ride oli lopulta sellainen huone ja 8-hengen vaunu, jossa istuttiin, ja joka nousi jonkin matkaa ylös (tai siltä se tuntui) sellaiseen vuoristoratasimulaattoriin. Vaikka vaunu tuskin todellisuudessa liikkui kovin paljon, oli se hämmentävän todenmukainen ja tälläisille vuoristoratapelkureille ihan riittävän kamala. The Transformers Ride:ssä istuttiin samantyylisessä junanvaunussa, mutta se jopa liikkui. Tässä pelottavuus tuotiin parhaiten esiin 3D:llä, ja hyvin saatiin meitä huijattua mm. kohdassa, jossa tiputtiin suoraan katolta alas, mutta todellisuudessa liikuttiin vain eteenpäin. Täytyy sanoa, että vaikuttavia molemmat!

Studiokierroksella istuttiin kuin katujunassa konsanaan, ja kierrettiin oikeaa studioaluetta. Oikeista käytössä olevista studioista tosin näki vain studiohallien ulkoseinät :). Jos tuotantoa on käynnissä voi katsomoon ostaa kyllä ilmeisesti ihan lippujakin...

Juontajaa seurattiin videokuvan välityksellä
Studiokierroksella nähtiin mm. aluetta jossa kuvataan New Yorkin kohtauksia ja aluetta, joka muokataan eurooppalaisiksi kaupungeiksi tarvittaessa. Juna ajoi myös Wisteria Lanen läpi, eli sen missä Täydelliset Naiset on kuvattu.
Welcome to Wisteria Lane!




Studiokierroksen parasta antia oli kuitenkin kohdat, missä näytettiin "erityiskohtauksia". Näitä oli mm. King Kong 3D-simulaattori, yhtäkkinen tulva, metroaseman yhtäkkinen tuhoutuminen ja hain hyökkäys. Eli siis kököttiin junanvaunussa, kun ympärillä alkoi tapahtua! Parasta kierroksessa oli myös ensimmäisessä vaunussa istuva juontaja-Emma, jonka taidokasta esitystä oli mukava seurata. Täytyy sanoa että kuvauspaikat eivät kyllä olleet mitenkään ihmeellisiä (saattoi toki johtua sateestakin), ja se, mitä näemme telkkarista ei kyllä vastaa todellisuutta mitenkään. Ei se tietysti mikään yllätyskään ollut... Studiokierroksen jälkeen kävimmekin katsoamssa liveshow:n erikoistehosteista, joka kyllä vahvisti tätä mielikuvaa jälkikäsittelyn vaikutuksesta lopputulokseen.

Vähän pyrotekniikkaa

Ja hain hyökkäys! Tätä haita on käytetty leffassa Jaws.

Universalin Studioilla oli tarjolla paljon muutakin kuin tässä mainitut ja vielä enemmän tarjolla oli krääsäkauppaa ja epäterveellistä roskaruokaa. Vielä näin joulun alla oli joulustakin otettu kaikki irti :). Me vietimme puistossa noin viisi tuntia, josta valehtelematta puolet meni jonottamiseen. Eli olisi varmasti kannattanut ostaa kalliimpi jonon ohi -passi tai jopa VIP-paketti. Kaiken kaikkiaan studio oli kuitenkin ehdottomasti vierailun arvoinen, ja puiston eri elämyksiin oli todellakin panostettu ja elämyksiä sai koko rahan edestä. Meidän mielestämme puisto oli kuitenkin aika pelottava, ja ihmettelimmekin, kun "laitteisiin" ei ollut mitään ikärajaa, ja jenkit olivat tuonneet mukanaan ihan pikkulapsia.
Tää pesusieni oli aika iloinen kaveri!




Karkki-Marilyn
Marketti Universalin tyyliin

Joulukuusi nro 2


Universalilta lähtiessämme meidän oli tarkoitus mennä hotellille Hollywood-kyltin kautta, mutta ihmetykseksemme kyltti ei ollutkaan valaistu joten eipä sitä ollut järkevä mennä katsomaan! Joten tuleville turisteille tiedoksi: ei kannata (ei varmaan muutenkaan) ajaa vuorille pimeällä vain toteamaan että eipä muuten näy :).

Teemapuistosta oli myös hienot maisemat. Oikealla vuorten edessä Warner Brosin studio.




Illalla katsoimme kuumeisesti Yelpistä lähialueen ravintoloita, ja lopulta päätimme kävellä n. kilometrin Mori Teppan Grill -nimiseen japanilaisamerikkalaiseen ravintolaan. Yllätykseksemme ravintola oli myös osa Hollywoodia, sillä ovella meitä vastassa oli pitkä rivi kuvia julkkiksista, jotka oli käyneet ravintolassa. Myös yksi kohtaus Mad Men -sarjasta oli kuvattu ravintolassa, ja syykin oli selvä: ravintolassa istuttiin ns. ison paistintason ympärillä ja kokki valmisti annoksen siinä valvovien silmien alla. Ja tietenkin asiankuuluvasti erikoistehosteilla (eli mm. sipulirenkaiden liekityksillä) höystettynä. Mutta edullinen ja jännittävä ravintola (vaikka ruoka oli aika keskinkertaista), suosittelemme!

Seuraavana päivänä, eli viimeisenä päivänä, meillä oli ennen kotimatkaa agendalla käydä katsomassa viimein se Hollywood-kyltti, sekä ajella Beverly Hillsin luksusasuin- ja shoppailualueen kautta ihmettelemään yhtä lukuisista Los Angelesin rannoista, Venice Beachiä. Hollywood-kyltti ei tosiaan näy joka puolelle Los Angelesia, ja etukäteen olin löytänyt jostain netistä hyvän osoitteen (3000 Canyon Lake Drive, Hollywood) sen katsomiselle. Muutama muukin oli saman osoitteen pistänyt navigaattoriin, mutta varsinaista ruuhkaa nähtävyydellä ei ollut. Ja tietysti vuorilta oli myös hyvät näkymät Los Angelesiin päin.


Ajelimme pätkän legendaarista Mullholland Driveä, ja siitä sitten alas rantaa kohden. Beverly Hillsissä en viitsinyt kauheasti kuvailla, mutta kyllä siellä hienoja asuntoja ja putiikkeja löytyi!
Tässä kuvassa ollaan jo Sunset Bulevardilla lähellä Beverly Hillsiä, mutta vielä "köyhien" alueella...

Nimittäin kun ympäristö muuttui selkeästi vihreämmäksi, oltiin rikkaiden asuinalueella...

Kun pääsimme Venice Beachille täytyi taas huokaista ihastuksesta, kyllä ne biitsi ja meri olivat taas niin ihania! Ja surffareita olisi voinut tuijotella vaikka yhden ikuisuuden.



Tähän ei tarvi sanoa kuin yksi sana: Baywatch!



Venice Beach tiivisti aika hyvin sen eron pohjois- ja etelä-Kalifornian välillä. Meno biitsillä oli aika lunkkia pohjoiseen verrattuna. Hämmentävintä oli toimistot, missä olisi muutamalla kympillä saanut lääkärin kirjoittaman reseptin lääkekannabikseen. Emme selvittäneet tarkemmin, miten homma toimi, mutta tuskinpa siellä toimistoissa mikään oikea lääkäri niitä reseptejä kirjoitti, vaikka lääkekannabis Kaliforniassa onkin laillista.
Nää vihreäasuiset kaverit kovasti tarjosi tämän vihertohtorin palveluita 40 taalalla.



Kävimme myös katsomassa legendaarista Muschle Beachiä, jossa mm. Iso-Arska on aikanaan treenannut

Ulkoilmasali
Kotimatkalle lähdimme puolenpäivän aikaan, matka kotiin kesti noin 8 tuntia. Aivan loppumatkasta, ennen Gilroytä, jouduimme ajamaan ruuhkassa vajaan tunnin, siinä syy, miksi tulomatka kesti kauemmin kuin menomatka. Lounastimme myös Santa Barbarassa symppiksessä panimoravintolassa nimeltään Brewhouse, voimme sitäkin suositella.

Kotimatka taittui mukavissa maisemissa
Tässä kotimatkaa on vielä vajaat 400 mailia...
...Mutta mikäs siinä, kun välillä näkee merta ja välillä vuoria..

Reissumme Los Angelesiin kesti siis vain kaksi yötä, mutta ehdimme kyllä nähdä siinä ajassa kaiken sen, minkä halusimmekin. Täytyy sanoa, että Los Angeles ei ollut sen ihmeempi kuin muutkaan Kalifornian kaupungit, isompi vain ja ekstravaloilla kuorrutettu. Toki viihdemaailman tarjonta on varmasti aivan erilainen kuin muualla, mutta myös sen nurja puoli mm. lukuisine kodittomineen on kyllä niin nähtävissä. Los Angelesiin on mentävä joskus uudestaan ja panostaa enemmän rantaelämään, olisi myös aika mahtavaa kokeilla joskus surffausta! Niin ja päästä ihka-aidon tv-sarjan kuvauksiin yleisöksi!