Big Basin Redwoods State Parkissa

Meistä ei ole kuulunut vähään aikaan täällä blogin puolella mitään, mutta ei hätää, hengissä ollaan! Tässä on ollut Timolla työreissua ja ne meidän tavarammekin vihdoin saapuivat! Kämppäpostaus tehdään varmasti heti, kun nuo muuttolaatikot tuosta tyhjenyvät omille paikoilleen!

Eilen vietettiin erittäin rentouttava päivä Big Basin Redwoods State Parkissa. Matkaa tuonne oli navigaattorin mukaan vain 27 km, eli oltiin juurikin parvekkeemme ikkunasta näkyvässä vuoristossa! Timo oli tietysti innoissaan, koska pääsi ajamaan katto auki vuoriston serpentiiniteitä, ja minä taas koitin olla katsomatta tien reunan yli pudotusta...

Big Basinin puisto on vanhin Californian luonnonpuistoista, perustettu 1902. Se on eteläisin luonnontilainen punapuumetsä, ja näitä kuuluisia punapuita oli pakko päästä katsomaan ihan omin silmin. Vaikkei mitään autolla läpi ajettavia punapuita nähtykään, oli puut kooltaan kyllä vaikuttavia! Ja iältään! Lähtöpisteen infotaulu kertoi tämän metsän punapuiden iäksi 1000-2000 vuotta! Ja jos epäilytti, niin ei kun vuosirenkaita laskemaan..

Pääsymaksu puistoon oli 10 dollaria, ja sitä vastaan sai puiston kartan. Kartta osoittautui erittäin tarpeelliseksi, vaikka reitit olivatkin pääsääntöisesti ihan hyvin merkattuja. Kerran kävelimme harhaan, ja vaikka mitään paniikkia ei ehtinyt muodostua, niin kyllä se kartta oli siinä vaiheessa ihan hyvä olla..

 

Parit mittakaavakuvat, isoista puista oli kyse:

Tarjolla oli 80 eri haikkireittiä, ja puistossa oli myös mahdollista yöpyä mökeissä. Vastaan tulikin jonkin verran porukkaa rinkat selässä. Myös maastopyöräilyreittejä oli tarjolla. Me tulimme puistoon vasta noin kahdelta iltapäivällä, joten valitsimme kahden reitin yhdistelmän, jonka kestoksi arvioitiin noin 3 tuntia. Näin varmistimme, että pienellä eksymisvarallakin ehtisimme takaisin autolle ennen puoli kuuden maissa tulevaa hämärää.

Hyvät infot löytyi reittien vaikeustasosta. Me valitsimme yhdistelmän tuosta Sequoiasta ja Skyline to the Sea'sta.

 

Reitti oli suhteellisen helppokulkuista polkua. Välillä noustiin melko korkeallekin, kännykän trackerin mukaan oltiin korkeimmillaan 411 metrissä.  Reittikuvauksen mukaan reitillä olisi pitänyt näkyä yksi pieni vesiputous, mutta emme kyllä löytäneet sitä. Tosin täällä ei ole vieläkään alkanut sadekausi, joten eipä tainut vesiputousta edes olla olemassa tällä hetkellä, tai sitten se oli vain niin pieni puro...

Monet puut olivat sisältä palaneita. Spekuloimme onko kyse jostain tyhmien retkeilijöiden nuotiopaikoista vai salamaniskujen aiheuttamista paloista. Kun kysyimme haikin jälkeen tästä puiston vapaaehtoistyöntekijältä, saimme vastauksen, että ne ovat ihan maastopalojen aiheuttamia, viimeisin maastopalo on tosin ollut joku sata vuotta sitten..

Olihan sitä puidenhalaustakin kokeiltava, ihan ei ylettynyt kädet rungon ympäri.

Välillä oltiin taas niin Suomimaisemissa, että huhhuh!

Tälläisiä koloja näkyi kivissä. Opastaulun mukaan näitä muinaiset jamieoliverit olivat käyttäneet näitä koloja mortteleina

Lopuksi vielä voisi halloween-henkeen laittaan kuvan naavan peittämästä puusta, joka näyttää jopa hieman pelottavalta. Naavaa oli puissa todella paljon (vaikka tuolla kyseisellä puulla taitaa olla jokin muukin hätä), ja ihan pääsi muistelemaan vanhoja hyviä aikoja ja yliopiston jäkäläkurssia, eli miettimään, oliko se naava puissa merkki ilmansaasteista vai ei. (Muistaakseni pitkä naava on merkki puhtaasta ilmasta, ja ihan loogista se tuolla kyllä olisikin!)

Haikkimme pituudeksi tuli 10,3 km ja aikaa kului siihen 2,5 tuntia. Eli ihan hyvä sunnuntailenkki! Täytyy tosissaan harkita pidempää haikkia tulevaisuudessa, jopa yön yli..