Lehtikaalisipsit

Yksi asia mikä näiden kahden Kalifornia-kuukauden on käynyt selväksi. Täällä syödään paljon lehtikaalia. Lehtikaali on paikallisella mittapuulla superfoodia parhaimmillaan, ja sen suosio näkyy mm. siinä, että sille  on lähikauppamme vihannesosastolla varattu yksi kokonainen tiski!. Suomessa en ole nähnyt lehtikaalia myytävän missään, joten innolla olen ollut ostamassa sitä täältä. Ongelmana on vain lehtikaalin kitkerä maku, jota ei ole helppo peittää esim. salaatissa. Lehtikaali sisältää mm. enemmän c-vitamiinia kuin appelsiini ja on hyvä raudan lähde. Ja mikä parasta minun ruokavaliotani ajatellen: se on hyvä proteiinin lähde. Myös useita syöpien muodostumista ehkäiseviä vaikutuksia tunnetaan, joten senkin suhteen ihmeaine.

Joten minäkin lähdin mukaan hyvinvointiblogeista tuttuun trendiin, ja tein lehtikaalisipsejä. Niiden tekeminen oli superhelppoa; vaikeinta tässä oli voittaa omat epäilyksensä siitä, että uuniin voisi tuikata salaatinlehtiä ja niistä saada jotain hyvää! Resepetejä löytyy netistä vaikka kuinka paljon, itse tein tätä reseptiä mukaillen.

Tuollainen puntti lehtikaalia maksoi alle 2 dollaria, ja käytin siitä kolme lehteä, joten tästä yhdestä puntista riittää aika pitkälle. Täällä kun ei ole uuneissa peltejä, ja tuollaiset keksinpaistoalustat on aika pieniä, niin ei voi tehdä kovin isoa annosta kerrallaan...

Pesin lehdet kuivasin ne ja poistin kovan keskiosan. Lehdistä revin samankokoisia paloja kulhoon, johon heitin lorauksen oliiviöljyä (n. 2 rkl) ja noin puoli teelusikallista ruususuolaa. Sekoitin huolellisesti ja levitin lehdet leivinpaperin päälle uunipellille. Uunin lämmitin noin 175 asteeseen.

Matkalla uuniin

Tässä vaiheessa voitin epäilyni ja heitin lehdet uuniin. Varuiksi laitoin kellon soimaan jo 5 minuutin päähän, koska en oikein luottanut siihen, etteivät ne kärähdä. No, 5 minuuttia oli liian vähän, ja todellisuudessa lehdet oli uunissa n. 10 minuuttia, kunnes olivat reunoiltaan hieman ruskeita. Ja suutuntumaltaan rapeita, eli tässä maistaminen on kaikista paras mittari sille, ovatko valmiita.

Olivat todellisuudessa hieman ruskeampia, kuin miltä kuvassa näyttävät

No, tämä erä maistui mukavan rapsakoilta, mutta ehkä hieman liian suolasilta. Mutta tiedänpähän sitten ensi kerralla laittaa vähän vähemmän suolaa. Ja näitä voi tuunailla loputtomiin makuöljyjen, valkosipulin tai vaikka sitruunan kera, eli aivan kuten sipsejäkin. Ja mikä parasta, ei maistunut kitkerille yhtään! Timokin epäuskoisena söi osan, ja ihan tykkäsi (tai sanoi vaan niin minun mieliksi).

Mitään sipsin veroisia nämä ei siis ole, varsinkin kun asutaan maassa, jonka sipsihyllyt notkuvat minun kaikkien aikojen suosikkia eli etikkasipsejä. Mutta keksinpäs viimein tavan syödä lehtikaalia! Mikäli minulla olisi kuivuri, kuivattaisin nämä kuivurissa, jolloin ravinteetkin säilyisi uunia paremmin, mutta hyvä näinkin. Kokeilkaa ja hämmästykää!