Taas haikkaamassa Big Basin Redwoods State Parkissa

Viime lauantaina teimme paluun läheiseen punapuumetsään. Tällä kertaa halusimme tehdä hieman vaativamman lenkin, joten kaverini vinkkaamana lähdimme tälle reitille. Reitti oli n. 25-30 kilometrin mittainen, ja sen kestoksi arvioimme reilut kuusi tuntia. Pakkasimme eväät ja paljon vettä mukaan ja ajoimme auton n. tunnin matkan päähän 1-tien Waddell Beachille, josta reitti alkoi.

Reitti oli yhdistelmä kolmesta trailistä, Skyline to the sea -trailistä, Howard Kind -trailistä sekä McCrary Ridge -trailistä. Näistä Skyline oli hyvin tasaista helppokulkuista väylää, jossa pystyi ajamaan myös pyörällä. Lauantai on täällä suosittu haikkauspäivä, joten reitillä tulikin vastaan paljon porukkaa. Menimme tuolle varsinaiselle Skyline-reitille vaihtoehtoista kiertoreittiä, ja se kostautuikin siinä, että piti mm. ylittää tuo joki vähän eksoottisempaa siltaa käyttäen...

Skyline-reitti johdatti meidät Berry Creek -vesiputouksille. Kyseiset putoukset kärsii muun Kalifornian luonnon tavoin kuivuudesta, mutta onneksi edes jonkinlainen pieni putous oli nähtävissä. Oli ihana pitää evästauko katsellessa putousta. Sain kaverilta vinkin, että toinen, karttaan merkitsemätön, putous löytyisi muutaman kilometrin päästä, joten lähdimme sitä sitten etsimään. Ja löytyihän se!

Jos Skyline-reitti oli ollut tasaista, niin seuraava Howard King -reitti oli jotakin aivan muuta. Reitillä noustiin n. 4 kilometrin matkalla noin reiluun 500 metriin metsäpolkua vuoren huipulle. Muutaman kerran meinasi usko loppua, kun vuorenhuippua ei meinannut löytyä millään (aina yhden nyppylän jälkeen tuli uusi nyppylä). Jalat alkoivat olla aika hapoilla, ja tuli jopa ikävä kävelysauvoja!

Kun lopulta pääsimme metsästä huipulle, kohtasimme ihanan lämpimän auringonpaisteen! Poikkesimme tässä vaiheessa vielä yhdelle trailille, koska halusimme mennä käymään Mt. McAbee-vuoren näköalapaikalla. Hieman jouduttiin etsimään tuota näköalapaikkaa, koska ei tajuttu, että se oli vaan metsän reunassa nököttävä penkki! Penkin luota avautui upea näkymä rinteille ja aina Tyynelle Valtamerelle asti. Vasta siinä tajusi, millaisen matkan olimme rannalta tulleet.

Pidimme nopean evästauon, sillä samalla kun ihastelimme maisemaa, tajusimme että aikaa pimeän tuloon oli vain noin kaksi tuntia ja matkaa rannalle oli noin 11-12 kilometria. Pieni paniikki iski ehtisimmekö rannalle ennen pimeää. Vuorelle nousuun oli mennyt yllättävän pitkä aika, ja olimme noin tunnin "jäljessä" aikataulusta. No eipä siinä auttanut kuin ottaa suunta McCrary Ridge -trailille ja toivoa, että ehtisimme ainakin metsästä pois isommille väylille ennen pimeää. Laskeutuminen rinnettä alas oli yllättävän vaikeaa, ainakin kun pienessä kiireessä yrittää mennä mahdollisimman nopeasti. Vielä noin puolivälissä rinnettä vastaan tuli muita ihmisiä, ja todella toivottiin, että myös he ehtivät määränpäähänsä ennen pimeää! Käyttämämme reitti ei varmastikaan ole suosituimpia reittejä, sillä polku olikin paikoitellen huonosti näkyvissä. Täällä kun polut eivät ole muutoin kuin tallaamalla merkattuja, ei siis ole mitään puuhun kiinnitettyjä merkkejä tms. ja opasteitakin vain reittien risteyskohdissa. Koska polun päälle oli vielä pudonnut puista lehtiä, joutui muutaman kerran hieman arvailemaan minne polku jatkuu. No onneksemme löysimme tiemme metsiköstä pois takaisin Skyline-reitille, jota pitkin jatkoimme rannalle asti.

Pimeä ehti kuin ehtikin tulla ennen kuin pääsimme perille. Viimeiset noin puoli tuntia tarvoimme pimeällä reitillä. Onneksi tässä vaiheessa olimme jo isolla väylällä, ja onneksi reitin vierellä kulki koko ajan pieni joki, joten sitä seuraamalla tiesi pääsevänsä rannalle asti. Varmasti tässä tärkeintä oli pitää pää kylmänä, ja olla yksinkertaisesti ajattelematta asiaa liikaa, sillä kaiken järjen mukaan olimme kuitenkin ihan turvassa. Ja niin se ranta sieltä viimein tuli mutkan takaa, ja onneksi autokin oli vielä tallessa. Tässä vaiheessa olimme aika väsyneitä ja noin tunnin kotimatka autolla taittui toisiamme hereillä pitäen.

Mutta näin jälkikäteen, hieno haikki tuli taas kerran tehtyä! Toki opimme kantapään kautta sen, että seuraavalla kerralla lähdemme tuntia aikaisemmin, ainakin mikäli maasto on kovin mäkistä. Se, että nuo puistot ovat "auki" vain auringonlaskuun asti on kyllä ihan vakavasti otettava asia, sillä mitään valaistusta reiteillä ei ole. Sykemittarimme näyttivät haikin päätteeksi eri lukemia matkan pituudeksi, minun mittarini näytti noin 32 km ja Timon noin 28 kilometria. Totuus lienee jossain näiden kahden välimaastossa, sillä molemmilla satelliittiyhteys katkesi ajoittain. Jälkikäteen on tietysti mielenkiintoista katsella korkeuskäyriä, että näkee siltäkin kantilta, mitä tuli tehtyä. Oli myös hyvä, että meillä oli tuo vanha alueen kartta mukana, sillä tällä kertaa puiston porteilla ei ollut ilmaisia karttoja otettavaksi mukaan, eikä kännykän paikannus toiminnut metsässä juuri ollenkaan.

Haikkaamisesta on tullut pyöräilyn ohella meille aivan suosikkiharrastus, ja vähintään toista on pakko päästä harrastamaan joka viikonloppu. Täällä pyöräily ja haikkaus on juurikin suosittuja harrastuksia, eikä se ole ihmekään, sillä eipä täällä Piilaakson loppumattomassa lähiössä (niin kuin minä tätä aluetta kutsun) paljon muuta tekemistä olekaan kuin lähteä vuorille harrastamaan. Tässä onkin jo seuraavat reitit suunnittelussa...

NHL-pelissä!

Puoli vuotta ollaan jo asuttu Kalifornian auringon alla, mutta vasta eilen saatiin vihdoin yksi tärkeä asia pois Kalifornian tehtävälistalta, nimittäin NHL-pelin seuraaminen paikan päällä. Liput meillä on ollut jo viime marraskuun lopusta asti, mutta syy odotteluun oli se, että halusimme nimenomaan tähän kyseiseen peliin. Ottelu oli San Jose Sharks vastaan Anaheim Ducks, joten pelissä oli pelaamassa useita suomalaispelaajia!

Liput hommasin Ticketmasterin kautta, ja ne maksoivat noin 90 dollaria per nuppi. Liput olivat halvimman kategorian lippuja, ja kalleimmat liput varaushetkellä maksoivat muistaakseni noin 400 dollaria. Tuo 90 dollaria on varmasti jokaisen matkabudjetista irtoava, ja suosittelemmekin lämpimästi NHL-peliä yhtenä nähtävyytenä, täällä kun niitä nähtävyyksiä ei kovin montaa ole... Suosittelen myös hommaamaan liput tuon Ticketmasterin kautta, sillä se on virallinen NHL-lippukauppa. Täällä tapahtuu harmistuttavan paljon sitä, että lippuja kopioidaan ja samaa lippua myydään usealle henkilölle. Paikat peliin valitsin SeatGeekin avulla, ja ihan nappiin paikan valinta meni muuten, paitsi että edessä oli hieman häiritsevästi kaide... No, aina ei voi onnistua...

Parasta pelissä oli tietenkin joukkohurmoksen kokeminen. Kävimme kaveripariskunnan kanssa syömässä keskustassa ennen peliä, ja jo siellä porukkaa istui paikallisessa kuppilassa valmistautumassa illan peliin, tietenkin sopivin asustein varustettuna. Ei myöskään tarvinnut kysellä reittiä pelihallille eli SAP Centerille, seurasi vain iloista mölyävää joukkoa...

Meillä ei ollut päällämme mitään Sharksiin liittyvää, mutta jo ulko-ovilla joku työntekijä antoi meille käsiimme Sharks-kyltit heiluteltaviksi. Seuraavaksi toinen henkilö tarjosi meille jo ilmaisia Sharks-T-paitoja! Joten tuli sekin ongelma ratkaistua.

Ja pitihän se ilmaiseksi saatu paita heti heittää päälle...

Peli itsessään oli äärimmäisen viihdyttävä ja aika kului supernopeasti. Taukoja oli vähän väliä, ja niiden aikana mm. jaettiin yleisölle palkintoja. Juuri sellaista amerikanmeininkiä. Myös se, että alussa kuunneltiin USA:n kansallislaulu seisten. Täällä myös yleisössä syödään ja juodaan, ja porukka ravaa pelin aikana hakemassa täydennystä varastoon. Yleisö oli tosi tunteella mukana, ja me kun vielä istuttiin kovien Sharks-fanien ympäröimänä, niin saimme kuulla mm. hyviä peliohjeita ja mahtavia tunteenpurkauksia. Kaikki se, että faneilla on omat maskotit sekä kannustushuudot ja -liikkeet, oli ehkä pelin parasta antia. Hauskinta oli se, kun vastapeluri sai rangaistuksen, hän ns. joutui hain hampaisiin, ja tätä osoitettiin esittämällä käsillä hainhammasliikkeitä. Kun hallissa oli 17 500 katsojaa, niin kyllähän niistä ääntä ja liikettä lähteekin! Peliin lisäjännitystä toi se, että Ducksit ja Sharksit ovat tällä hetkellä oman pelilohkonsa ykkös- ja kakkossijalla.

Harvemmin on tullut SAP:ia yhdistettyä mihinkään kovin kivaan.. ennen tätä!

Yleisöä huudattanut Sharksien maskotti

Ainut, mistä yllätyimme, oli vastajoukkueelle jatkuva buuaus. Se oli kyllä jotakin todella epäurheilumaista buuata ihan kaikelle mitä vastajoukkue onnistui tekemään. Tähän ei syyllistynyt ainoastaan katsojat, vaan ihan myös itse hallin kuulutuksista vastaava taho mm. sillä, että vastajoukkuetta ei esitelty ollenkaan (kun Sharksien pelaajien esittely oli vastaavasti varsinainen show).

Pelissä ei oikein tiennyt kumpaa joukkuetta kannattaisi, joten kannustimme molempien joukkueiden suomalaisia. Sharksien maalia vahti ansiokkaasti Antti Niemi ja Ducksien kentällä nähtiin Saku Koivu ja Teemu Selänne. Etenkin ilahdutti se, että Selänne oli ilmeisesti Sotshin jälkimainingeissa saanut enemmän peliminuutteja, ja olikin kentällä todella paljon. Niin ja osallistui maalintekoon, mitä ei ilmeisesti ole vähään aikaan tapahtunut vähäisten peliminuuttien takia.

Antti Niemi

Kasipaidassa Teemu Selänne

Saku Koivu rähmällään

Kesken pelin tuli myös yksi ainoa "pelaajatribuutti" ja kenellekäs muullekaan kuin Teemulle! En tiedä johtuiko siitä, että Selänne on aikanaan pelannut myös Sharksien riveissä vai suhtautuuko koko NHL jo nostalgisesti tähän elävään legendaan, mutta sai arvoisensa taputukset koko yleisöltä! Ja hyvinhän tuo pelasikin, sen mitä jääkiekosta ymmärrän (eli vähän).

Hyvä Teemu!

Hyvä Suomi! Katsomossa oli myös paljon suomalaisia. Erätauolla näimme muutamia Leijona-paitoja, Timo törmäsi sattumalta suomalaiseen työkaveriin ja kotimatkalla jututimme suomalaista turistipariskuntaa. Voisikin melkein sanoa, että mikäli haluaa törmätä täällä suomalaisiin, kannattaa mennä katsomaan jääkiekkoa...

Kalifornian kestohymy ei hyydy!

Singaporen terveisiä!

Nyt hypätään hetkeksi Kaliforniasta toiselle puolelle maapalloa piskuiseen Singaporen kaupunkivaltioon. Olimme nimittäin siellä koko viime viikon, ja palasimme kotiin tänä maanantaina. Kyseessä oli Timon konferenssimatka, mutta koska kyseessä oli noinkin upea paikka kuin Singapore, päätin tunkea tietenkin itseni mukaan! Timon työvelvollisuuksien päätyttyä olimme Singaporessa vielä viikonlopun, jotta Timokin ehti näkemään enemmän kaupunkia. Koen aina huonoa omatuntoa noista pitkistä lentomatkoista, mutta tässä tapauksessa sain vähän paremman omatunnon ajatuksella, että tämä on yhdistetty työ- ja lomamatka.

Hotellin alue: Kukan muotoinen ArtScience-museo, hotelli sekä etualalla kauppakeskus ja kasino

Meidän huoneemme oli keskimmäisessä tornissa

Tornien yläpuolinen "laiva" oli hotellin asiakkaille lukuunottamatta kärjen näköalatasannetta

Hotellin sisältä

Tämä oli minun ensimmäinen Aasian matkani, jota odotin matkaa mielenkiinnolla. Valmistauduin matkaan ostamalla aina yhtä luotettavan ja hyvän Lonely Planetin matkaoppaan, sekä lukemalla vasta äskettäin ilmestyneen kirjan "Diary of an Expat in Singapore", jossa Singaporeen muuttanut italialaisnainen kertoo kokemuksiaan expatin silmin. Kirja oli suurelta osin viihteellinen, mutta kyllä siitä sai oikeitakin vinkkejä, mitä Singaporessa kannattaa tehdä.

Vähän erilainen matkaopas, toimi!

Näkymiä hotellin kattoterassilta

Nimittäin Timon päivät täyttyivät konferenssiin osallistumisesta, ja minulla oli tavoitteena sillä aikaa käydä katsastamassa kaikkia kivoja paikkoja, lista kohteista oli kahden A4-arkin mittainen! Myös yhteisiksi päiviksi oli paljon ohjelmaa. Mutta niin sitä kunnon lomalla kuuluukin olla, sillä emme kumpikaan ole mitään auringonottajatyyppiä.

Lennot lähtivät onneksemme tuosta viereiseltä San Josen kentältä, eikä siis tarvinnut raahautua San Franciscon kentälle asti. Lensimme ensimmäistä kertaa ANA-lentoyhtiöllä, ja täytyy sanoa, että jos meistä on kiinni, niin jatkossa lennämme aina ANA:lla. Lentoemännät olivat niin aidon hyväntuulisia ja sympaattisia. Sellaiset pikkujutut oli positiivisia, kuten että lennolla ei ollut turhia kuulutuksia koko ajan (antoi nukkumisrauhan) tai lentoajat oli lipuissa n. tunnin pidemmät kuin todellinen lentoaika (ei tarvinnut heti jännittää jatkolennolle ehtimistä, jos koneen lähtö viivästyi). Kasvisruoka oli myös aidosti hyvää, eikä mitään epämääräistä mautonta mössöä, niin kuin useimmiten. Tarjolla oli myös aitoa japanilaista ruokaa, mikä Timon mielestä oli oikein hyvää. Ja saatiin lennoilla jäätelöä!

Lennettiin Tokion Naritan kautta. Vaihto venyi hieman jatkolennon ollessa myöhässä, joten ehdimme lentokentän sushiravintolaan. Kovina sushinystävinä tämä oli tietysti mieluinen yllätys, ja mikäs sen autenttisempaa kuin japanilainen sushi. Emme ymmärtäneet ruokalistasta yhtään mitään, joten tilasimme molemmille kokin suosittelumenun. Annokset olikin oikein hyviä. Maksoimme laskun yeneissä tietämättä yhtään paljon se on euroissa. No, jälkikäteen selvitimme, että annoksillemme oli tullut hintaa 150 euroa, hups! No kerrankos sitä Japanissa sushia syödään...

Naritan kallis sushimenu

Suomalaiset eivät tarvitse Singaporeen viisumia, mutta maahantulotarkastuksessa passi syynätään astetta tarkemmin. Jo lentokoneessa täytetään tullilomake, ja tästä saa itselleen takaisin yhden osan passintarkastuksessa. Se osa pitää säilyttää (!!!) sillä sitä kysytään maasta lähtiessä. Allekirjoittaneella oli hieman kuumat paikat, kun se lippulappunen oli pudonnut passin välistä jonnekin... mutta onneksi löytyi laukunpohjalta.

Näkymä Gardens by the Baylle; kaksi kupua ovat kasvikonservatoita

Hotellimme oli Marina Bay Sands, viiden tähden luksushotelli. Emme ole oikein luksushotellityyppisiä ihmisiä, eli halvempikin olisi todellakin kelvannut, mutta koska se oli konferenssihotelli, niin sinne siis. Koko hotellikompleksi oli niin WOW kuin joku hotellikompleksi voi olla. Löytyi itse hotellin lisäksi sen yhteydestä kasino,  oma massiivinen kauppakeskus (josta löydettiin yksi lisäsiipi vasta viimeisinä päivinä, niin massiivinen se oli), art science -museo ja valtava puutarhakompleksi Gardens by the Bay. Hotellin katolla 57. kerroksessa oli uima-allasalue, jonka ns. reunattomalta infinity poolilta oli huikeat maisemat pilvenpiiräjille. Hotellin 55. kerroksessa oli maailman hienoin kuntosali, jota tuli muutaman kerran käytettyä. Enpä ole ikinä kuntoillut noin hienoissa maisemissa!

Maailman hienoimilla maisemilla varustettu kuntosali

Hotellin kauppakeskus oli aika överi, keskellä meni tuollainen joki, mihin pääsi ajelulle

Kauppakeskuksen pihalla oli tuollainen vedessä kelluva Louis Vuitton -liike

Koko tuo Marina Bay Sandsin alue on aikamoisen överi. Vaikka se on päivisinkin vaikuttava, niin illan tullen se vasta olikin mahtava. Nimittäin sekä hotellilla että puutarhakompleksilla on omat valo- ja äänishow't, ja ylipäätään kaikki paikat oli upeasti valaistut. Antaa kuvien puhua puolestaan!

Valoshow alkamassa ja turistit kerääntyvät katsomaan

Tuollaisia kuvia heijastettiin vesihöyryyn/vesisuihkuun

Mukana oli myös lasershow

Gardens by the Bayn superpuiden ääni-ja valoshow

Singapore on yksi maailman vauraimmista valtioista ja sen kyllä huomaa hotellin alueella helposti. Maassa on kuitenkin yhdet maailman suurimmista tuloeroista, joten ei saa olettaa, että kaikki olisi superrikkaita. Itseasiassa suurin osa väestöstä elää alle 12 000 euron vuosituloilla (ja näitä Singaporen valtio armahtaa kokonaan veroituksessa!). Halusinkin nähdä Singaporesta muutakin kuin hotellialueen (jossa olisi varmasti saanut kyllä viikonkin vietettyä), joten lähdin metrolla etsimään tavallisen singaporelaisen elämää. Sitä löytyikin Chinatownista ja Little Indiasta, sillä Singaporen väestö on erittäin monikulttuurista; kiinalaisista, intialaisista ja malajeista muodostunutta. Chinatown on tätä nykyä hieman turistirysä, mutta siellä kannattaa ehdottomasti käydä kiinan kulttuurista kertovassa Chinase Heritage Centerissä. Little Indiassa vastaan tulee lukemattomat katukojurivit, jossa myydään eksoottisten hedelmien, vihannesten ja mausteiden lisäksi ihan kaikenlaista krääsää. 24 tuntia vuorokaudessa auki oleva tavaratalo Mustafa Center on kanssa ihan näkemisen arvoinen, sinne voi myös mennä vilvoittelemaan ilmastoinnin ääreen.

Chinatown ja Little India -päivänä kameran akku oli harmillisesti loppunut, joten aluieista on vain tämä yksi kännykkäkuva Chinatownista

Kätevin tapa liikkumiseen onkin metro eli MRT. Metro on rakenteeltaan ja opastuksiltaan yksi selkeimmistä koskaan näkemistäni, se on myös edullinen tapa liikkua. Myös taksit ovat suht edullisia, joskin taksikuskeilla on valta ottaa kyytiin, mikäli haluaa. Bussi on myös kätevä ja edullinen (max. pari singaporen dollaria eli n. euro), mutta sieltä ei saa vaihtorahaa, joten kannataa varata bussimatkoihin kolikoita tai pieniä seteleitä.

Singaporessa on kuuma, meidän reissun aikana joka päivä oli 32 astetta. Illalla ilma viileni muutaman asteen, mutta minkäänlaista pitkähihasta matkalle ei tarvitse ainakaan ulkoilua varten varata. Suhteellinen ilmankosteus on myös hyvin korkea, ja iho koko ajan hieman sellainen kosteannihkeä. Yllättävän hyvin sen kuumuuden ja kosteuden kuitenkin kestää, kuhan muistaa juoda paljon nestettä. Ja vaikka taivas on usein pilvinen, niin muistaa laittaa aurinkorasvaa, sillä paistaa se aurinko pilvienkin läpi! Kaikissa julkisissa kulkuvälineissä ja rakennuksissa on ilmastointi (löytyy se myös joiltakin bussipysäkeiltäkin!) joka helpottaa oloa. Minä teinkin monesti kierrelleessä kävellen niin, että kävin vilvottelemassa metropysäkeillä tai ostoskeskuksissa.

Singaporen maskotti Merlion, "leijonakala", joka sijaitsee hotellia vastapäätä lahden toisella puolella

Meillä ei kummallakaan toiminut Singaporessa puhelinverkko ollenkaan. Näin ollen jouduimme turvautumaan vanhaan paperiin ja kynään viestinviemisessä, jotta Timo olisi tiennyt missä minä huitelen päivisin. Tai no käytettiin astetta modernimpaa viestinviejää eli WhatAppia, mutta senkin toimimiseen tarvitsi löytää Wi-Fi. Singaporelaiset ovat älypuhelinhulluja, ja metrossa ihan jokainen (poislukien pikkulapset ja vanhat papat) näprää älypuhelintaan. Siksi olikin aika erikoista, että noita avonaisia langattomia verkkoja oli tarjolla niin vähän. Tai niitä oli, mutta rekisteröimiseen olisi tarvinut singaporelaisen puhelinnumeron. Onneksi kuitenkin joka kauppakeskuksessa oli Starbucks, ja sen tunnetusti ilmainen wi-fi.

Singaporelaiset rakastavat shoppailua. Noin kärjistetysti voisi sanoa, että etelä-Singaporen jokaisen metroaseman yhteydessä on kauppakeskus. Shoppailukadulla Orchard Roadilla näitä massiivisia kauppakeskuksia on vieri vieressä. Singaporelaisilla on ilmeisesti varaa shoppailla luksusta, ainakin sen perusteella, miten paljon luksusliikkeitä löytyy. Tyypillistä on myös että luksusliike voi olla ihan vierekkäin jonku ketjuliikkeen kanssa. Ihan kaikki ketjut ja liikkeet löytyvät, mutta hinnat on aika korkeat myös ketjuliikkeissä. Tuo shoppailukatu kannattaa kuitenkin käydä katsomassa illalla ihan jo sen valaistuksen takia.

Shoppailukatu Orchard Roadilta

Massiivinen IonOrchard-kauppakeskus

IonOrchard-kauppakeskuksesta löytyi supersuosittu Itacho Sushi. Siellä tilaus tehtiin itse paperilapulle paikkaa odotellessa. Sisällä selvisi, että ollaan aina syöty sushia väärällä tavalla!

Sinapore on tunnettu tiukista säännöistään ja kovista tuomioista lainrikkojille. Kiellettyä on purkan syönti (!!!), sylkeminen tai roskaaminen. Sakot ovat kovia. Huumeet ovat kiellettyjä, ja niistä kiinni jäämisestä voi saada kuolemantuomion, rattijuoppoudesta vankilatuomion. No, tästä tuloksena kaikkialla onkin supersiistiä ja turvallista. Eräs mielenkiintoinen kielto on durian-hedelmän tuominen julkisiin kulkuvälineisiin tai kauppakeskuksiin. Itse emme ole törmänneet kyseiseen hedelmään, mutta sen erittämät rikkikaasut kuulostavat juuri siltä, että emme haluakaan törmätä. Myös uhkapelaaminen on tullut Singaporeen vasta äskettäin, ja oikeastaan vain turismin takia. Singaporelaiset joutuvat maksamaan kovat verot kasinokäynneistään, joten sillä varmasti suojellaan kansaa uhkapeliriippuvuudelta. Turistit muutamia kansalaisuuksia lukuunottamatta kuitenkin pääsevät kasinoon ilmaiseksi, jos ovat yli 21-vuotiaita ja laillisesti maassa (passi tarkastetaan ovella). Marina Bay Sandsin kasino onkin käymisen arvoinen paikka. Minulle se oli ensimmäinen kasinokäynti ikinä, ja heti voitin hedelmäpelistä 182 singaporen dollaria (n.104 euroa) 40 sentin panoksella. Eikun Vegasin matkaa varaamaan tällä mun pelituurilla!

Kieltokyltti metrossa. Ei durian-hedelmiä!

Finlandia-vodkaa ruokakaupassa. Nyt joku vertaamaan Suomen hintaan!

Singapore on myös tunnettu hyvästä ruoastaan. Autenttisimmillaan sitä saa katukeittiöistä, hawker centereistä, jotka ovat ulkona olevia katettuja ruokakojuja. Myös kauppakeskuksissa on omat ruokakeskittymät, food courtit. Näitä ruokakeskittymiä ovat myös paikallisten suosimat coffee shopit. Näissä siis on useita eri kulttuurien keittiöitä, joista käydään hakemassa syömiset, ja mennään erilliselle pöytäalueelle syömään ne. Ruokakojuista ei saa ollenkaan juotavaa, vaan se haetaan omasta kojustaan tai ostetaan myyntikärryä työntävältä auntielta tai unclelilta (näillä ei ole sitten mitään tekemistä sukulaisuussuhteiden kanssa). Ruokakojut on kätevä tapa maistella eri aasialaisia makuja, ja ruoka niissä on edullisempaa kuin ravintoloissa. Se, mitä kannattaa syödä, kannattaa valita sen perusteella, missä kojussa on pisin jono, sillä paikalliset kyllä äänestävät jaloillaan, mikä on hyvää ja mikä ei. Ruokakojuissa ei käy maksukortit, joten sinne pitää varata käteistä. Luulisin, että ruoka on suhteellisen turvallista syödä, he ainakin mainostavat korkeaa hygieniatasoaan. Mutta asia on tietysti hieman suhteellista, sillä itse en pystynyt olla huomaamatta hawker centereissä lattiatasossa säilytettäviä ruoanlaittovälineitä tai ulkona helteessä säilytettäviä pilaantuvia elintarvikkeita. Silti uskaltauduimme maistamaan joitakin paikallisia herkkuja. Minulle vaihtoehto oli usein intialainen ruoka, sillä paikallisilla on hieman eri käsitys mitä  vegetariaaninen ruoka on. Tilasin nimittäin eräästäkin kiinalaisesta ruokakojusta vegetariaanista ruokaa ja olinkin saamassa kasviskeittoa lihalla, tuo kasviskeitto määritteli sen kasvisruoaksi. Joten kasvissyöjän kannattaa vielä erikseen varmistaa, että annoksessa ei ole lihaa, ei riitä, että on kasvislistalla. Yksi hyvä vinkki paikallisten keittiöiden ruokien maisteluun on buffet-pöydät, joita kyllä löytyy mm. hotelleista. Ainakin tälläiselle ensikertaa Aasiassa käyvälle oli tarjolla kaikenlaista mielenkiintoista ruokaa.

Foodcourtin tarjontaa: paikallisherkkua eli laksaa. Mausteista soppaa.

Paikallista herkkua nimeltään carrot cake. Tällä ei ole mitään tekemistä porkkanoiden kanssa; on lähinnä munakasta ja mausteita.

Ai niin, ja kahvista pitää mainita. Kun Singaporessa tilaa kahvin, voi saada jotain ihan muuta kuin sitä, mihin on tottunut, ainakin jos sen tilaa juomakojusta. Minäpä menin tilaamaan kahvin maidolla ja sain jotain mielenkiintoista vaaleanruskeaa nestettä, jossa oli paljon sokeria ja kondenssimaitoa. Kahvi ei siinä maistunut juuri ollenkaan. Myös muita kahvintapaisia tuli tilattua, ennen kuin vasta loppuviikosta tajusin tilata spesifisesti "mustaa kuumaa kahvia erillisillä maidolla, kiitos". Nimittäin kerran minulle tehtiin automaattisesti jääkahvia ja kerran pistettiin maitovaahtoa. Ja ei, en yhtään väheksy heidän kahvimakuaan, paikallinen kahvi oli itseasiassa ihan hyvää, mutta haluan vain itse aamukahvini ihan siinä tutussa muodossa.

Hotellin kattoterrassin allasalueelta auringonlaskun aikaan

Singaporen yksi virallisista kielistä on englanti, ja kaikki kyltit ym. ovatkin englanniksi, mikä helpottaa kulkemista paljon. Singaporessa on myös muita virallisia kieliä, mm. mandariinikiina, ja puhuttu kieli onkin yhtä rikas kuin väestön kulttuurirakenne. Metroissa eri alueeilla kuulutetaan eri kielillä, ja voi vain arvata, mitä kieltä siellä puhutaan. Singaporelaisten käyttämä englanti on singlishiä, joka on saanut vaikutteita kiinan kielestä. Kaikki kyllä osaavat englantia (ainakin nuoret), mutta ei heitä oikein tahdo ymmärtää, enkä oikein tiedä kummassa on vika, meissä vai heissä. Joitakin hankaluuksia tuli siis kommunikaation kanssa. Asiakaspalvelu on aika surkeaa ja no, siitä tulee mieleen useissa tapauksissa Suomi (USA:ssa asuminen tehnyt tehtävänsä). Joillakin Singaporen alueilla ei matkaoppaan mukaan olla kovin Eurooppa-myötämielisiä, mutta itse emme tätä juuri havainneet. Lähinnä olo oli outo ja erilainen, ja meitä tuijoteltiinkin avoimesti meidän vaaleutemme takia. Paikalliset naiset ovat myös n. päätä lyhempiä kuin minä, joten ihan turha toivo oli löytää kiinalaisista vaatekaupoista mitään kivaa itselleen (siellä kun hinnat oli ihan kohtuulliset), kun koko mallisto on petite-kokoa.

Allasalueella oli myös kivoja porealtaita, josta tuijotella maisemia

Kävin reilun viikon aikana paljon eri paikoissa, mutta ajattelin jakaa niistä nyt vain ne parhaimmat. Ja yhden, joita olisimme voineet jättää väliin. Nimittäin Sentosan saari ei ollut meille mitenkään ihmeellinen kokemus, ja sen ajan olisi mielestämme voinut käyttää paremminkin. Sentosan saari on Singaporen edustalla noin puolen kilometrin päässä oleva paikallisten hengailumesta. Meille paikka oli vähän liian perinteinen jenkkityylinen. Saarelle pääsi junalla, siellä siirryttiin paikkojen välillä junalla tai bussilla ja rannat oli liian keinotekoisia ja siistittyjä, ravintolat kalliita ketjupaikkoja... Ei mitään sellaista, mitä emme halutessamme täällä kotona näkisi, joten siksi se ei meille oikein iskenyt. Toki ymmärrän, että sitä pidetään yhtenä Singaporen parhaista jutuista, mutta varoituksen voin antaa, että sieltä on kyllä kaikki autenttisuus viety pois, ja paikalle rakennettu viihdekeskus ja tekoranta.

Sentosaan olisi päässyt myös tollaisilla korkealla menevillä kaapelivaunuilla, mutta meidän perheen arkajalka ei uskaltanut kyytiin, joten menimme kävellen.

Sentosan saaren ainut mielenkiintoinen paikka oli manner-Aasian eteläisin kohta, tässä seisotaan siellä.

Mutta ne käymisen arvoiset kohteet: Night Safari sekä Botanic Garden ja Gardens by the Bayn konservatoriot. Night Safari on osa Singaporen eläintarhakompeksia, jossa on tuon yösafarin lisäksi ainakin päiväeläintarha, lintutarha ja uusimpana jokisafari. Mutta tuota yösafaria voin suositella jo siitäkin syystä, että useat eläimet ovat aktiivisimmillaan öisin. Se on myös eläinystävällinen eläintarha, sillä siellä eläimet eivät ole ollenkaan häkeissä! Vierailijan ei kuitenkaan tarvitse olla peloissaan, sillä eläimet on "aidattu" syvin ojin, jotka on taidokkaasti piilotettu kasvillisuudella. Tai no, ei tarvitse olla peloissaan, mutta ainakin minä olin hieman peloissani, tai ainakin hyvällä tavalla jännittynyt. On aika jännä tunne olla muutamien metrien päässä krokotiilista tai leijonasta. Tai jostain puuhun kiivenneestä kissaeläimestä, kun on ihan sellainen tunne, että kohta se hyppää sieltä niskaan. Puistossa on paljon tyypillisiä aasialaisia eläimiä, jotka meille oli vieraita, mutta näistä tunnetuista nähtiin ainakin seeproja, kirahveja, elefantteja, leijonia, tiikereitä (ja muita kissaeläimiä), virtahepoja, krokotiileja, hyeenoja, peuroja.. Mielenkiintoisen puistosta tekee myös se, että koko alueen voi kietää kävellen merkattua reittiä. Reitti on siis merkattu, mutta ihan minimivalaistu, ja tuo yhden lisäjännittävyyselementin. Myös puistossa kuuluvat eläinten äänet, mm. leijonan karjaisut antaa oman lisänsä. Voin kertoa, että pimeillä poluilla kävellessä kaikki puskien rapinat kyllä säikäyttävät! Puistonvoi myös kiertää minibussin kyydissä, mutta suosittelemme ehdottomasti kävelemään, koska silloin näkee enemmän. Bussin kyytiin voi nousta kävelykierroksen jälkeen, jolloin saa lisätietoa itse eläimistä ja niiden historiasta. Arvioisin, että koko puiston kiertää kävellen sekä käy bussikierroksen noin 2,5 tunnissa, mikäli ruuhkaa ei ole. Puisto on auki puoli kahdeksasta noin puoleenyöhön, joten sinne kannattaa mennä ajoissa, koska ruuhkaa saattaa olla. Tarjolla on tiettyihin kellonaikoihin mm. eläinten ruokkimista ja näytösshow'ta.

Tässä vielä ilta hämärtymässä Night Safarilla, kierrokselle lähdössä...

Night Safarilla ei eläinten hyvinvoinnin takia saa kuvata salaman kanssa, joten kuvat sieltä on tosi kehnoja, varsinkin kun en siihen hätään keksinyt, mistä kamerastamme löytyy yökuvaus. Eläimet on myös aika aktiivisia ja liikkuvia, joten eipä niistä kuvaa helposti saakaan! Mutta koska kuvatodisteita ei ole (kuin nämä muutamat tärähtäneet), niin uskokoot ken tahtoo, että muutaman metrin päässä ollaan oltu mm. vapaasta krokotiilista tai leijonasta!

Voin myös lämpimästi suositella käymään sekä Botanic Gardenissa sekä Gardens by the Bayn kahdessa kasvikonservatoriossa. Botanic Garden on keski-Singaporessa sijaitseva valtava kasvitieteellinen puutarha. Minä lähdin sinne toiveekkaana päivän aerobiselle lenkille lenkkarit jalassa. Meinasin kyllä läkähtyä aika nopeasti, ja litran vesipullo kului jo ennen kuin pääsin yhteenkään puutarhaan. Onneksi siellä oli vedenmyyntipisteitä suht usein! Kiertelin puistoa muutaman tunnin mm. kiipeämällä sademetsään ja lopuksi kävin orkideatarhassa, jonne oli pieni sisäänpääsymaksu. Orkidea on Singaporen kansalliskukka, ja se kyllä näkyy kaupungissa monin tavoin. Joten tuo orkideatarha on varmasti yksi kansallinen ylpeydenaihe. Upea se olikin, orkideoita ja paljon muita kasveja kaikissa sateenkaaren väreissä. Löytyipä sieltä tuollainen VIP-orkideapuisto, jossa eri orkidealajikkeita oli omistettu puistossa vierailleille kuuluisuuksille. No sieltäpä vastaan tuli Tarja Haloselle omistettu orkidea, hauska sattuma! Puistoon pääsee kätevästi metrolla, ja sinne tosiaan kannattaa varata paljon juotavaa.

Botanic Gardenseilla lenkillä

Puistossa olisi päässyt harrastamaan tai chita

Orkideatarhasta

Tarjahan se siinä VIP:inä

Gardens by the Bayn kaksi kasvikonservatoriota ovat nimeltään CloudForest ja FlowerDome. Näihin voi ostaa molempiin tai vain toiseen liput. Suosittelen molempia, vaikka tykkäsinkin CloudForestista enemmän. Molemmissa konservatoriossa on muuten ilmastointi, joten vierailun voi säästää siihen vaiheeseen kun tulee kisaväsymys jatkuvaan kuumuuteen. CloudForestiin on rakennettu tuollainen "kasvillisuuskumpu" sen mukaan, millaisissa lämpötila- ja kosteusolosuhteissa kasvit todellisuudessa elävät. Ylhäällä kummulla on vesihöyryllä luotu todellisuudenkaltaiset pilviolosuhteet. Kummulle pääsee kävelemään eri tasoille ja ainakin ylin taso on aika jännittävän korkealla. Koko tuon kasvinäyttelyn ideana on kertoa ilmastonmuutoksesta ja miten se vaikuttaa näihin kasvillisuusalueisiin. Reitin varrella onkin paljon infotauluja, ja reitin lopuksi on kokonainen huone näitä ilmastonmuutosvideoita. Aivan viimeiseksi ennen uloskäyntiä näytetään video ilmastonlämpenemisen vaikutuksesta nykypäivästä vuoteen 2100 asti. Video on varmasti tarkoituksellakin shokeeraava, mutta se yhdistettynä uloskäyntien "mitä konkreettisia toimia sinä voit tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi" on minusta juuri sopivan herättelevä meille länsimaalaisille turisteille. Ja jos haluaa olla lomalla ilmastonmuutoksesta (hah) voi näyttelyn kierää ihan vain ajatuksella, että onpa visuaalisesti siisti kasvinäyttely.

CloudForestista

Painavaa asiaa ilmastonmuutoksesta

Vasta lopussa paljastui puiston hyöty (vaikka kovasti epäilen väitettä, että puiston superpuut olisivat energiantuoton suhteen omavarainen; sen verran paljon on valoja iltaisin)

Uhkakuvia ilmastonmuutoksen etenemisestä

FlowerDome keskittyy eri ilmastovyöhykkeiden puutarhoihin. Se on varmasti jokaisen kukkafriikin unelmapaikka, koska siellä on nimenomaan paljon kukkia puiden ja pensaiden lisäksi. Minä tykkäsin eniten kaikista mehikasveista ja muista piikikkäistä. Ja siitä ihanasta raikkaasta kukkaistuoksusta!

FlowerDomen sisäänkäynti

Singapore oli upea paikka ja nosti kyllä kuumeen käydä muuallakin Aasiassa! Viikossa koko kaupunkivaltion ehtii nähdä kunnolla ja hieman pintaa syvemmältä. Vaikka Singaporesta lähtö oli hieman haikeaa, on kyllä ihanaa olla taas kotona; täällä kun on ihan superlämmintä ja voisi jo varovasti sanoa, että kesä. Tänään ollut 23 astetta lämmintä ja viikonlopuksi luvattu 28 astetta, kyllä kelpaa!

Kaksi onnellista reissaajaa (hotellin kylpytakeissa)