maanantai 28. huhtikuuta 2014

Maisemareitillä

Viikonloppuna haastoimme itsemme ja lähdimme katsomaan Piilaakson maisemia vuorilta käsin Sierra Azulin luonnonpuistoon. Puisto sijaitsee naapurikaupungissamme Los Gatosissa, ja on itse asiassa meitä lähin iso luonnonpuisto, mutta vasta nyt saimme aikaiseksi käydä siellä.

Valitsimme reitiksemme Kennedy Trailin, joka on maisemienkatselun lisäksi hyvä treenimaasto, sillä se nousee vajaan 6 kilometrin matkalla yli 500 metriä alkukorkeudesta. Nousimme siis aina 760 metriin, josta maisemat olivatkin aika hulppeat.




Reitillä oli myös hauska bongailla rikkaiden taloja, sillä Piilaakson rikkaat (ja viinitilalliset) asuvat vuorilla. Näimme mm. talon, jossa oli omat tenniskenttä.. Ilahduttavan monessa talossa oli pihalla aurinkopaneelit, mikä varmaan onkin erittäin fiksua täällä..



Olen aiemminkin kirjoittanut täällä blogissa siitä, että tämä Piilaakson alue on "yhtä lähiötä". No, näistä kuvista sen myös näkee. Katsokaas tuota allaolevaa kuvaa, ja bongatkaa sieltä tuo pieni alue, jossa sijaitsevat muutamat hassut San Josen kaupungin pilvenpiirtäjät. Muuten koko alue on yhtä asuinaluetta, jota rajaa meri tai vuoret.

Bongaa kuvan keskeltä muutamat (ainoat) pilvenpiirtäjät


Nousu oli aika rankka, eikä yhtään auttanut se, että lämpömittari huiteli 20 asteen paremmalla puolella. Mutta huipulla hymyilytti!


Käännyimme takaspäin vajaan 6 kilometrin kohdalla, jolloin lenkin kokonaispituudeksi tuli vajaa 12 kilometria. Täytyy suositella tuota reittiä A) jokaiselle, joka haluaa todistaa omin silmin, mitä Piilaaksossa tarkoittaa sana laakso tai B) niille, jotka haluavat seuraavana päivänä pakaralihakset varmasti kipeiksi!

Näitä kaliforniantuliunikkoja näkee tällä hetkellä tienpientareella ilahduttavan paljon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti