Muovikassiton Kalifornia - kyllä!

Olin kirjoittamassa aivan toisesta aiheesta, mutta päivän hyvät uutiset luettuani oli pakko tulla heti hehkuttamaan!

Kirjoitin tammikuussa tässä postauksessa muovikassittomasta Kaliforniasta ja siitä kuinka tänne meille Campbelliin oli tulossa muovikassikierto alkaen helmikuussa 2014. Silloin kirjoitin, että kieltohanke on koko osavaltion laajuinen. No, tänään sitten Kalifornian kuvernööri allekirjoitti lakialoitteen muovipussikiellosta koko Kalifornian alueella. Laki tulee voimaan ensi kesänä alkaen isoista ruokakaupoista ja tavarataloista ja laajenee vuonna 2016 pienempiin myymälöihin. Eli käytännössä vuonna 2016 Kalifornia pääsee kokonaan eroon muovipusseista. Jo tällä hetkellä muovipussikielto on voimassa useimmissa Kalifornian kaupungeissa, mutta tuolloin 2016 aivan kaikki.

Muovikassikielto toivottavasti vähentää sitä järkyttävää määrää muovia, mitä rannoilla täällä näkee - jotta nämäkin auringonpalvojat saa jatkossa elellä huolettomammin. Kuva Santa Cruzista viime heinäkuulta.

Noita muovipusseja tuskin tulee kenelläkään ikävä. Ne kun oli sellaisia ohuita ja pieniä - kun ostit maitopurkin, niitä laitettiin useita päällekkäin jotta se kestäisi, eikä sinne muovipussiin paljon muuta sitten mahtunutkaan. Käytännössä poistuit ruokakaupasta kymmenen kassin kanssa, koska kassojen pakkaajilla oli tapana pakata eri tuoteryhmien tuotteet eri pusseihin. Noita pusseja ei ollut mitään järkeä uudelleenkäyttää esim. roskapusseina, joten ne oli täysin turhaa kaatopaikkajätettä.

Tietenkin osa ihmisistä vastustaa tätä kieltoa. Muovikassiteollisuus etunenässä, sillä he menettävät työpaikkoja. Tämä on tietysti aina ikävää, mutta itse asiassa Kalifornia myöntää teollisuudelle jonkinlaisen 2 miljoonan sopeutumislainan, jolla muovikassiteollisuus voi muokata prosessejaan niin, että tuottavat jatkossa kierrätysmateriaalista valmistettuja muovikasseja tai paperikasseja, näitä kun kaupat saavat edelleen myydä 10 sentin hintaan kassoilla kiellon jälkeen. Itse asiassa on aika ironista, että nämä vastustajat argumentoivat sillä, että muovikassit ovat niin pieni tekijä tässä luonnonsuojelussa, ettei niillä ole oikeasti merkitystä. Samalla kuitenkin myönnetään, että on kyse niin isosta asiasta, että työpaikkoja menee alta, loogista? Ja koska kyseessä on Kalifornia, eli USA:n väkirikkain osavaltio, on tällä kiellolla todellakin merkitystä. Luin netistä, että tämä muovikassikielto on kasvattanut myymälävarkauksien määrää, sillä porukka heittää hyllystä tavaraa omien kassiensa pohjalle, ja väittävät kassalla niiden olleen siellä jo tullessa myymälään. Ja tietysti nämä kieltoa vastustavat sitten tätä ylimääräistä työtä, joka tulee valvontakameranauhojen tarkastamisesta. Tähän ei kyllä voi sanoa muuta kuin että tuossa on unohdettu se oikea (moraalinen) ongelma.

Nyt kun täällä Campbellissä ollaan jo puoli vuotta oltu ilman muovikasseja voin kertoa omia kokemuksia. Minulla ei ole tästä asiasta mitään tilastotietoa tosin, mutta jos omien kokemusten pohjalta puhuu, niin en ole huomannut mitään hankaluuksia tämän asian kanssa. Ihmisillä on omat kestokassit ruokakaupoissa mukana. Aluksi tuntui siltä, että kassojen pakkaajilla oli vaikeuksia pakata ostokset tiiviisti kahteen kassiin - ennen kuin he olivat käyttäneet siihen tuplamäärän muovikasseja. Saatiin mm. kommentteja, ettei kangaskasseihimme mahdu enempää, vaikka oikeasti mahtuikin. Täällä tosin kaupalla tuntuu olevan hieman erilainen vastuu siitä, että asiakas saa tuotteet ehjänä kotiin, joten siksikään kasseja ei haluta pakata aivan täyteen. Paperikasseja myydään edelleen kassalla, mutta niitä ei tunnu kukaan ostavan, ne kun omankin kokemuksen mukaan hajoavat tosi helposti.

Itse asiassa juuri eilen tapahtui hauska pikkujuttu tämän asian tiimoilta. Olimme ruokakaupan pihalla, kun viereen parkkeeraa mies pick up:illaan. Sinänsä ei mitään ihmeellistä paitsi se, että aina kun tuollainen iso auto parkkeeraa compact-ruutuun, joka on tarkoitettu pienemmille autoille, aiheuttaa se hieman närää muissa autoilijoissa. Siksipä seurasin tätä kuskia, ja olin valmis katsomaan sitä pahasti (no en oikeasti), kun tämä mies käveli autosta ulos. Tämä mies otti ehkä kymmenen askelta kaupan suuntaan, kun kääntyi takas autolleen. Mietin jo, että hän lähteekin pois, mutta ei, hän kävi hakemassa autosta omat kangaskassinsa. Joten kun me ollaan saatu pick up:illa ajelevat miehetkin käyttämään kestokasseja, on maailmassa ehkä vielä toivoa...

Päivän urheilut + havaintoja lenkkeilijöistä

Kävimme tänään kävelyllä Sawyer Camp Trailillä San Mateon kaupungissa. Tämänpäiväistä kävelyä ei voi edes liiotellen sanoa haikiksi, koska reitti oli koko matkalta asfaltoitu ja tasaista maastoa, ei siis vaatinut minkäänlaista "patikointia" (vaikka tuo patikointi täällä tarkoittaakin aivan eri asiaa kuin Suomessa). Olen haaveillut tuonne pääsemisestä koko sen ajan kun olemme asuneet täällä. Tuo alue nimittäin näkyy 280-interstatelta, eli yleisimmin käyttämältämme moottoritieltä. Joka kerta kun ajamme San Franciscosta kotiin, ihastelen tuota vesialuetta ja haikailen sen rannalla kävelemistä. Tänään saimme sitten vihdoin aikaiseksi käydä siellä.

Ja itse asiassa vasta tänään selvisi, ettei alueen vesialue olekaan jokea vaan pari järveä! Vesistö vain näyttää sieltä moottoritieltä katsottuna aivan joelta.. Ja kyllä niitä yhdistääkin pieni joki, jonka tänään tosin havaitsimme kuivuneeksi, kuten kaikki pienet joet täällä tätä nykyä johtuen tästä kuivuudesta... Teimme aika tasan kymmenen kilometrin lenkin, ja olisimme itse asiassa tehneet pidemmänkin, jos olisimme tajunneet etukäteen, että reitti oli osittain suljettu tietöiden takia. Käyttämämme kaksi tuntia noissa upeissa järvimaisemissa auringonpaisteessa oli kyllä ihan parasta antia tälle sunnuntaille!

Koska meidän lisäksemme tuskin ketään kiinnostaa nämä minun lenkkimaastojorinat, ajattelin kirjoittaa näiden tämänpäiväisten kuvien oheen vähän havaintojamme kanssalenkkeilijöistä. Niistä nimittäin löytyy muutamia ryhmiä, joita näkee lähes poikkeuksetta joka kerta:

1) Ihosyöpää kuollakseen pelkäävät aasialaisnaiset
Vaikka mittarissa olisi lämpösteita yli 30, nämä aasialaisnaiset kulkevat pitkähihaisissa ja pitkissä housuissa. Päässään sellaiset isot lierihatut ja silmissään isot aurinkolasit. He kulkevat hiljaa ja huomaamattomasti ja tervehtivät nyökkäämällä, jos siis edes tervehtivät. Jostain syystä nämä aasialaisnaiset kulkevat aina ilman miehiä - ehkäpä joku kulttuurijuttu?

2) Intialaiset lenkillä koko suvun voimin
Kun lenkkipolulla näkee intialaisen, näkee todennäköisesti hänen mukanaan koko suvun. Tämäkin on varmaan joku kulttuurijuttu, ja kyllä myös tosi ihailtava sellainen, mukana kun kulkee kaikki vauvasta vaariin. Useimmiten myös yksi suvun naisista on pukeutunut perinteiseen sari-pukuun. Ja kyllä, olen nähnyt sarin yhdistettynä lenkkareihin; ei ollut kaunis näky. Nämä intialaiset ovat tosi iloisia, ja heillä näyttää olevan hyvä meininki. Valitettavasti heillä ei sitten ole mitään kuria lapsiinsa, sillä nämä lapset juoksentelevat tien poikki ihan miten sattuu, eikä muu perhe välitä. Tuo tietysti häiritsee eniten pyörälenkillä, jossa olen muutaman kerran joutunut tekemään äkkijarrutuksen näiden lapsukaisten takia. Olen myös ihmetellyt sitä, että nämä kävelevät usein myös ihan väärällä puolen tietä, mutta syy siihen löytyikin googlamalla, Intiassa kun Googlen mukaan on vasemmanpuolinen liikenne.

Vesi oli aivan turkoosia!

3) Farkut on ihan hyvät lenkkihousut -amerikkalaiset
Näitä näkee ihan joka kerta: farkut yhdistettynä lenkkareihin on ihan hyvä lenkkiasu. Epäilen vahvasti, että ei ole. Myös erikoisia jalkineita on tullut nähtyä, mm. tänään eräällä naisella ballerinat (ja sellainen minun mittapuun mukaan juhlamekko), sekä kerran olen nähnyt sellaiset matalat korkokengät metsässä kulkevalla naisella. Ehkäpä haikki on tullut noissa tapauksessa vähän yllättäen?

4) Haluan että kaikki muutkin kuuntelee minun valitsemaani musiikkia -amerikkalaiset
Nämä ovat useimmiten nuoria porukoita, jotka kuulee jo kaukaa, koska heillä on omat kaiuttimet mukanaan. Useimmiten musiikki on jotain listahittikamaa, jota jo muutenkin joutuu kuuntelemaan autoradiosta ihan liikaa. Kiva sitten kävellä tälläsen porukan perässä jossain metsäpolulla, jossa ei pääse ohi. Toisaalta täällä näkee noita kaveriporukoita haikeilla tosi paljon - milloin olen nähnyt Suomessa? En ikinä.

Hieman nauratti tuo tutkalla valvottu nopeusrajotus lenkkipolulla. Puskassako se poliisi on tutkan kanssa?

5) Pärjään kyllä tällä yhdellä puolen litran vesipullolla tämän 15 km:n lenkin -amerikkalaiset
Tämä aina jaksaa ihmetyttää, amerikkalaisten mukana kantama vähäinen vesimäärä lenkillä. Ollaan mm. nähty metsäreitillä juoksevan pariskunnan sellaiset muutaman desin juomapullot mukanaan, reitillä jossa ei ollut minkäänlaista puroa tai muuta juomapaikkaa. Ja arvatenkin oli kesän kuumimpia päiviä... Tämä veden vähyys lenkillä ihmetyttää siksikin, koska kaikkialla muualla kuin lenkkipolulla amerikkalaiset kävelevät aina joku juoma kourassaan...

6) Amerikkalaisrouvat "lenkillä"?
Tiedättehän tv-sarjoista tutun stereotypian kotirouvista, jotka ovat täydessä tällingissä lenkillä... tai pikemminkin "lenkillä", koska energiaa todellisuudessa kuluu enemmän juoruamiseen kuin kävelyyn. No, näitä en voi väittää näkyvän usein. Myöskään mitään överikauneusleikattuja naisia ei näe kuin harvoin. Keitä täällä näkee, on iäkkäämpiä rouvia tukat laitettuna ja huulet punattuna. Nämä rouvat ovat tosi symppiksiä, aina tervehtivät ja useimmiten haluavat jutustellakin.

7) Me itse
Kun on ensin haukkunut muut, on hyvä mennä vähän itseenkin. Sillä kyllä mekin ollaan varmaan muiden mielestä kummajaisia, ainakin sen perusteella, minkä verran meitä tuijotetaan. Tosin se nyt voi johtua ihan siitäkin, että puhumamme kieli kuulostaa kummalliselta. Mutta näin itse itsestämme voidaan sanoa, että ollaan vähän sellaisia liian tosissaan haikit ottavia lenkkeilijöitä. Meillä on aina kartat vähintään kännykkään ladattuna, useimmiten ihan paperillekin tulostettuna. Vaikka reitti olisi ihan helppo, pelataan varman päälle. Tosin meiltä sitten myös aika paljon kysytään tietä, kun muilla ei todellakaan ole karttoja mukanaan (ellei sitten haikkireitillä jaeta ilmaisia karttoja). Meillä on myös aina ihan överisti vettä mukana, samoin jotain evästä... Ja onpa meiltä myös haikilla muuten kysytty, olisiko meillä myydä jotain syötävää.. Ja kyllä, mukana on myös aina laastareita, särkylääkkeitä, taskulamppu ja kaiken huipuksi pitkähihainen paita, koska eihän sitä ikinä voi tietää jos lämpötila laskee yhtäkkiä 30 asteesta kymmeneen (eli ei ikinä). Ja lenkille ei tietenkään voi lähteä ilman kunnon urheiluvaatteita ja haikkikenkiä, lippistä, urheilulaseja eikä ilman että iho on aurinkorasvattu valkoiseksi... Voi meitä...!

Jollakin oli talo suhteellisen hienolla paikalla... Kelpais mullekin!

Uusavuttomat kotitöissä Youtuben avulla taas kerran...

Varoitan, sisältää ällöttävää tekstiä ja kuvamateriaalia sekä todellista arkirealismia...

Kylppärin lattiakaivon puhdistus on yksi inhottavimmista hommista, mitä tiedän. Kuitenkin se on tälläisenä pitkähiuksisena kovin tuttua hommaa, lattiakaivo kun menee hiuksista tasaisin väliajoin tukkoon. Suomessa lattiakaivoon sai ostettua sellaisia lattiakaivosuodattimia/hiussieppareita, joten homma oli ehkä maailman yksinkertaisinta ja kesti ehkä minuutin.

Tässä kämpässä olemme asuneet jo vuoden, mutta vasta nyt tuo puhdistus tuli ajankohtaiseksi. Tartuimme toimeen toiveissa saada viemäri puhdistettua ihan omin käsin, periaatteessa tuosta olisi voinut varmasti tehdä asuntokompleksimme huoltomiehelle pyynnön, mutta eipä todellakaan kehdattu... Joten ei kun hanskat käteen, pihdit mukaan ja viemäritulpan avaukseen. Suihkumme sijaitsee kylpyammeessa, joten käytännössä se ei ole normaali lattiakaivo, vaan siitä pitää poistaa ensin tulppa, jotta pääsee itse viemäriin käsiksi. Vaikutti siltä, että tulppa vain pyöritetään auki.

Paitsi että kokemuksesta viisastuneena avasin ensin YouTuben. Googlaamalla englanniksi "kylpyammeen viemärin puhdistus" tuli aika monta osumaa. Tuota YouTubea kun olemme jo täällä tarvinneet mm. silloin, kun meidän piti avata keittiön lavuaarin jätemylly. Katsoin ensimmäisestä videosta, että lähtee auki ruuvaamalla, ja that's it!

Vaan sepä ei auennutkaan, vaikka kaikin voimin väänsimme. Tuo tulppa kun pyörii siten, että sen saa lukittua sekä ylä- ja alaasentoon. Jonkin ajan yritettyämme luovutimme ja tajusimme, että eipä sen ole tarkoituskaan avautua noin pyörittämällä, se ei siis ole ruuvi.

Joten paluu takaisin YouTuben pariin, seuraavaa videota kehiin. Siinäpä paljastui, että näitä tulppia on erilaisia, kaikki eivät aukea vain ruuvaamalla auki riittävän pitkään, vaan ruuvaamalla auki, silloin kuin tulppa on ala-asentoon lukittuna. Ei kun uudestaan kokeilemaan. Ja kyllä, aukesi! Tulpan alta paljastui viemäri, mutta sen peitti metallikehikko, jonka ei ole tarkoitus lähteä pois. Rautakehikossa oli hiustukko, jonka sai pois ihan helposti. Mietimme, että voiko puhdistus olla näin helppoa, jopa liian helppoa...

Avattu viemäri ihanine möhnineen, olkaa hyvä!

Ja tätä me reppanat yritimme vääntää auki kuin ruuvia..

Ei ollut, sillä viemäri ei vetänyt yhtään sen paremmin tämän puhdistusoperaation jälkeen. Ja kun käsin yritti saada hiuksia pois viemäristä, niin käytännössä viemärin välipohja oli heti siinä sormen päässä, eikä siinä pienessä tilassa mitään hiuksia ollut. Joten käytännössä tajusimme hiusten olevan syvällä putkessa, johon ei sormin ylety.

Minulla oli edelleen kova luotto siihen, että YouTube antaa tähänkin ratkaisun. Eikä tarvinnut muuten pettyä. Löytyi useampikin video jossa nämä oman elämän putkimiehet ovat tehneet kymmenen minuutin videon kuinka viemäriputkesta saa hiukset ja muut ällöttävyydet pois. Itse katsoin videoita lähinnä oksennus kurkussa siitä syystä, että kenelläkään videolla viemäreitä sörkkivistä henkilöistä ei ollut kumihanskoja kädessään. Ja kyllä, samalla he käänsivät kameraa ja muuta ällöttävän epähygieenistä...

Pointti videoissa oli se, että meillä oli ihan väärät välineet avaukseen. Joko avaamme sen vanhalla kotikonstilla eli etikalla ja ruokasoodalla tai sitten käytämme jotain järeämpää teollista kemikaalia tai sitten hommaamme viemärikäärmeen. Tuo snake-nimellä kulkeva tuote on tuollainen muovinen tikku, jossa piikkejä viistosti kulkusuuntaan. Tälläinen työnnetään siihen osaan putkea, jonne sormet ei yletä, ja kun se vedetään ulos, on kaikki viemärin tukkeena ollut kama jäänyt kiinni noihin piikkeihin. Suorastaan nerokas systeemi!

Tässäpä tämä nerokas käärme

Meilläpä ei vain ollut tuollaista käärmettä, ja kellokin oli niin paljon, ettei enää ehditty rautakauppaan sellaista ostamaan. Joten käytännössä homma jäi muiden kiireiden takia pariksi päiväksi. Kun lopulta käytiin ostamassa tuo snake (tuo oli itseasiassa nimellä snare, mutta samaa kamaa), oli homma hoidettu parissa minuutissa. Säästän teidät kuvilta siitä, millainen hiustukko siellä viemärissä majaili, mutta hyvin tuo kertarysäyksellä lähti tuon käärmeen avulla. Mahtavaa!

Mietin kuinka voisimme jatkossa välttyä kyseiseltä inhottavalta toimenpiteeltä, eli kuinka saisin tuohon viemäriin viriteltyä hiussiepparin, kun tuo tulppa on hieman tiellä. Kunnes keksin (okei, katsoin lisää YouTubea), että tulpan voi jättää laittaa laittamatta kokonaan ja ostaa siihen tuollaisen tiheämmän kehikon. Hinta oli tuolla snakellä sekä tuolla hiussiepparilla yhteensä noin 5 dollaria, olivat kyllä parhaiten käytetyt dollarit pitkään aikaan!

Valmis viemäri hiussiepparilla!

Kun päästiin tähän viemäristä puhumisen makuun, jatketaan siitä! Nimittäin tuolla rautakaupassa oli kokonainen hylly noita viemärinavaustarvikkeita, siis pelkästään tarvikkeita, kemikaaleille on oma hylly. On noita edellä mainittuja, mutta myös vähän järeämpiä käärmeitä toivottavasti ei-kotitalouskäyttöön, imukuppeja ym. Täällä viemärit ovat aivan onnettomia, ja menevät todella helposti tukkoon. Siis vaikka esimerkiksi vessapaperi on yksikerroksista ohutta paperia, eikä mitään suomalaista kolmikerrosemboa, menee vessanpönttö todella helposti tukkoon. Ja sitten tarvitaan imukuppia.. Mutta eipä siitä enempää, katsokaa YouTubesta omalla vastuulla.

Meille tuli eilen täältä meidän asuntokompleksimme managerilta sähköpostia viime aikoina tapahtuneista keittiön jätemyllyjen tukkeutumisista. Näissä meidän kolmikerrostaloissa on alimman kerroksen jätemyllystä noussut ylempien kerrosten jätemyllyjen jauhamaa kamaa ylös, koska porukka ylimmissä kerroksissa on jauhanut väkisin sinne kuulumatonta kamaa ja saanut siten putket tukkoon. Voin vain kuvitella, kuinka ällöttävä yllätys tuo olisi, jos jätemyllystä nousisi tuollaista liejua. Itsehän asumme juurikin ylimmässä kerroksessa, mutta emme ole tuohon syypäitä, koska emme jauha sinne mitään ylimääräistä tai laita sinne ylipäätään mitään (olen liian skeptinen ajattelemaan että ne menisi siitä minnekään muualle kuin kaatopaikalle, eikä jätehuoltoyrityskään väitä mitään muuta). Yksinkertainen sääntöhän on se, että mitä et itse pysty syömään, ei sitä jätemyllykään pysty. Eli sinne ei kuulu banaanin kuoret, avokadon kivet tai kahvinpurut, jota yllättävän moni sinne yrittää tunkea. Mietin kyllä, miksi noissa ei voi olla takaiskuventtiileitä, mutta ehkäpä se olisi liian fiksu ratkaisu! On nimittäin se jätemyllyn avaaminenkin aikamoinen älykkyystesti, paitsi jos katsoo YouTubea samalla!

Pitkästä aikaa patikoimassa merimaisemissa

Viikonloppuna päästiin vihdoin haikkaamaan pitkän tauon jälkeen. Näitä mielenkiintoisia haikkireittejä riittää, mutta tällä kertaa päätimme mennä tekemään haikin merenrannalle Marin Countyyn San Franciscon pohjoispuolelle.

Meillä oli suunnitelmissa noin 13 kilometrin lenkki, joka olisi mm. mennyt Point Bonitan majakalle. Majakalle menevän polun olisi pitänyt kulkea rannalta kallion yli, mutta emme löytäneet tuota polkua! Toki omaakin syytä, koska meillä ei ollut luonnonpuiston karttaa (edes ladattuna kännykkään, eikä tuolla tietenkään ollut verkkoa). Ja nyt kun jälkikäteen katsoin satelliittikuvia, näkyy se polku kallion yli satelliittikuvassa ihan selkeästi, mutta tuolla paikan päällä ei kyllä todellakaan nähty sitä, omituista. Joten jäi se majakka näkemättä.. Vaikka olosuhteet olivat pilviset ja tuuliset, oli biitsillä yllättävän paljon porukkaa. Myös paljon kalastajia ja koiria, tuo ranta kun on niitä harvoja rantoja, jonne saa tuoda koiran.

Biitsillä kävelyn jälkeen nousimme tuonne rannan pohjoispään kalliolle. Sinne meni kaksikin reittiä: asfalttipäällysteinen pyöräilyreitti sekä hieman haastavampi kävelyreitti. Suosittelemme tuota kävelyreittiä, vaikka se menekin paikotellen hieman pöheikössä.

Kun nousimme tarpeeksi ylös, tuli myös Golden Gate Bridge näkyviin. Niin ja myös se majakka, joka missattiin...

Saatatte muuten ihmetellä tuota säätä, yleensä kun näissä kuvissamme on aurinkoinen sää, ja aina mainostankin sitä, miten hyvä sää täällä on. Itse asiassa tuo sää on tyypillinen San Franciscon sää: ajettaessa San Franciscoon on hyvä sää aina siihen asti kunnes päästään noin 15 mailin päähän kaupungista. Toisin sanoen Friscossa, etenkin rannalla, on aina pilvistä ja tuollaista harmaata. Tai ei ihan aina, mutta useimmiten kyllä. Tietysti ilma on myös kylmempää kuin sisämaassa, mutta ei onneksi niin kylmä, että takkia tarvitsisi.

Saatiin haikilla tälläinen koirakaveri. Koira seurasi (tai itse asiassa johti) meitä jonkun aikaa, sen omistajat tulivat kaukana perässä. Tai sitten voi olla, että sitä kiinnosti meidän eväät, joita syötiin tossa vaiheessa haikkia...

Meidän haikki lyheni yhdeksään kilometriin, koska missattiin tuo majakka sekä jouduttiin menemmän takaisin oikoreittiä, toinen meistä kun havaitsi olevansa yhä vähän kipeä... Mutta olipa taas mukava käydä noissa maisemissa pitkästä aikaa!

Joitakin pelikaanin sukuisia lintuja?

Keksi mulle kahvikuppinimi!

Tuolla reissussa tuli käytyä tosi paljon kahviloissa ja muissa ruokapaikoissa, missä tilataan kassalta ja juoma/ruoka haetaan tiskiltä nimeä vastaan. Täällä hyvin tyypillinen käytäntö. Kaikki menee näissä tilanteissa ihan hyvin siihen asti, kun kassa kysyy nimeni, ja vastaan suomalaisella aksentilla "Riikka". Täällähän on paljon porukkaa muualta maailmasta, joten ei ole kovin epätyypillistä, että asiakkaalla on erikoinen nimi. Silti mun nimen kohdalla (verrattuna vaikka Timon nimeen) kassan ilme on aina hyvin epäuskoinen "anteeksi mikä se oli". Joten joka kerran päädyn tavaamaan hitaasti ja selkeästi R-I-I-K-K-A. Jonka jälkeen kassa lausuu nimeni amerikkalaisittain. Hyvä juttu. Ja tässä vaiheessa korostan vielä, että amerikkalaisilla on joku ihmeellinen pakkomielle tuohon tavaamiseen, porukka tavaa siis ihan helpotkin nimet, en tiedä miksi.

Mutta kun tuo tavaaminen tapahtuu joka ikinen kerta. Ja huolimatta huolellisesta tavaamisesta (joo, vuosi harjoteltu jo) lopputulos ei silti aina ole Riikka. Vaan Rikka. Tai vieläkin eksoottisempi Riakka. Amerikkalaisille on aivan järjenvastaista laittaa kahta i-kirjainta peräkkäin. Eivät he usko, että nimessäni voi olla kaksi i-kirjainta peräkkäin, vaikka oikeasti onkin. Olen todistanut DMV:llä ja pankissa tilannetta, jossa virkailija kirjoittaa nimeni tietokoneelle suoraan passistani/ajokortistani, mutta silti lopputulos on Rikka. Ja olen joutunut vakuuttelemaan, että passissani/ajokortissani ei ole kirjoitusvirhettä, vaan kyllä se todellakin kirjoitetaan kahdella i-kirjaimella.

No, noissa kahviloissa ja muissa epävirallisissa yhteyksissä ei ole niin justiinsa, miten se nimi on kirjoitettu, kuhan on sinnepäin. Joten se Rikka menee ihan hyvin. Olen myös koittanut sitä lähestymistapaa, että äännän kassalle nimeni amerikkalaisittain, jotta välttäisin tavaamisen. Ilmeisesti lausumisessa on edelleen jotain suomalaista aksenttia tai muuta mystistä, koska lopputulos on Rika. No, sekin kelpaa tietysti. Ongelmana on sitten näissä väärinkirjoitetuissa se, että ne sitten lausutaan niin, että en tunnista nimeäni. Niin että tiskiltä huudellaan nimeäni ja itse istun tyytyväisenä pöydässä tajuamatta. Tai sitten voi käydä näinkin, jos tilaa hälyisessä pizzeriassa ja lausuu nimen huolimattomasti:

Saa ihan uuden nimen Erika!

Olenkin miettinyt ns. kahvikuppinimen käyttämistä eli jonkin amerikkalaisen nimen käyttämistä tuollaisissa ei-virallisissa yhteyksissä. Useimmiten sellaiseksi valitaan oman nimen amerikkalainen versio. Minun nimelläni se olisi varmasti Rachel. Mutta hitto, tässäkin tulee se ongelma, että amerikkalaiset voivat kirjoittaa Rachelin Rachael tai Rachel, eli pahimmassa tapauksessa päädyn joka tapauksessa tavaamaan kirjoitusasun. Ei hyvä. Joten olenkin miettinyt jotain Riikan oloista amerikkalaista nimeä, mutta en keksi. Olisiko hyviä ideoita?

Ja tätä kirjoittaessa muistin, että ala-asteellahan oli enkun tunneilla käytössä englantilaiset nimet. Minä en jostain syystä ollut Rachel/Rachael, vaan Kate! Tuo voisi toimia kahvikuppinimenä...

P.S. Suhtautukaa tähän postaukseen huumorilla, tämä on taas näitä tosi oikeita ongelmia....

Washington, DC

Vierailua Yhdysvaltojen pääkaupungissa olimme odottaneet ehkä eniten koko reissussa. Olimme kuulleet että kaupungin näkemiseksi ei riitä viikkokaan, mutta meillä oli siihen varattu vain kaksi päivää.

DC ei pettänyt odotuksia, mutta oli aika erilainen kuin oletimme. Tässä asian selventämiseksi ensin vähän faktaa: kaupunki ei kuulu mihinkään osavaltioon, vaan on varta vasten perustettu tuollaiseksi alueeksi niin, että sekä Marylandin että Virginian osavaltiot antoivat sille pienen alueen. Ehkäpä tavoitteena oli luoda puolueeton maaperä maan korkeimman johdon käyttöön. Kaupunki on pieni eikä sen väkiluku ei ole paljoa Helsinkiä isompi, mutta käytännössä jos laskee DC:ssä töissä käyvät, on luku miljoonan luokkaa. Koska DC ei ole osavaltio, sillä ei ole omaa senaattoria; edustajainhuoneessa sillä sentään on edustaja, mutta tällä edustajalla ei ole äänioikeutta. DC:llä on kaupunginhallitus ja pormestari, mutta kongressi voi kuitenkin halutessaan hylätä sen tekemät päätökset. Kaupungin asukkaat joutuvat muiden osavaltioiden tapaan maksamaan veroja, vaikka heillä ei ole päätösvaltaa (eli sitä edustajaa senaatissa), ja tämä tietysti turhauttaa asukkaita (kaupungin epävirallinen motto onkin "Taxation without representation"). Asukkailla ei myöskään ollut oikeutta äänestää presidentinvaaleissa ennen lakimuutosta vuonna 1961. Väestöstä noin 50 % on mustia, 40 % valkoisia ja loput 10 % muita. Kaupungin ristiriitaisuus näkyy siinä, että puolella väestöstä on korkeakoulututkinto, kun taas kolmannes väestöstä on käytännössä lukutaidottomia. Vielä 90-luvulla DC komeili rikos- ja murhatilastojen kärkipaikoilla, mutta sittemmin se on tippunut ko. tilastoissa vähän alemmas mm. asumiskustannusten noustessa ja rikollisten joutuessa muuttamaan Marylandin ja Virginian puolelle.

Tämä ristiriitaisuus näkyi mielestämme siinä, että vaikka hotellimme sijaitsi vain noin kilometrin päässä Capitol Hillistä, oli seutu vähän epämääräistä. Hylättyjä rakennuksia ränsistymässä, hylättyjä ja hajotettuja autoja sekä tyyppejä norkoilemassa kadulla. Paljon kodittomia. Kontrasti oli aika suuri, koska tuolle alueelle oli kuitenkin rakennettu useampi hotelli ja niiden yhteyteen muutamia ravintoloita ja ruokakauppoja. Tuo hotellin alue kun oli aika lailla "sliipattu", mutta hotellin ikkunasta kuitenkin näki vähän muutakin. Mietimme, mistä tuo johtuu, onko niin, että kaupungissa keskitytään johtamaan muun maan asioita niin tehokkaasti, että oman kaupungin asiat jäävät jalkoihin. Jos olimme kuvitelleet, että Washington, DC olisi jotenkin siloteltu, näin ei todellakaan ollut, toisaalta miksi pitäisikään...

Capitol

Tuo rähjäisyys ei sinänsä haitannut yhtään, kontrasti oli vain suuri, kun nousi Capitol Hillille. Pukumiehiä ja -naisia, lisää pukumiehiä ja -naisia, paljon poliiseja.. ja turisteja. Capitol Hillillä sijaitsee kongressitalo Capitol, ja siitä eteenpäin jatkuva kolme kilometria pitkä National Mall, joka sisältää toisessa päässä Lincoln Memorialin ja siinä välissä olevan Washington Monumentin lisäksi muistomerkkejä, museoita, kongressin rakennuksia. Erittäin vaikuttava paikka! National Mallin länsipäästä pohjoiseen sijaitsee White House.

Olin varannut meille etukäteen liput Capitolin kierrokselle. Lippujen varaus etukäteen ei näin ei-turistikautena olisi ollut pakollista, mutta eipä myöskään huvittanut jonottaa yhtään. Paikkoja on tarjolla rajoitetusti kullekin päivälle, joten siinäkin mielessä kannattaa varata paikat etukäteen. Kiertue on ilmainen ja se kestää noin tunnin. Se alkoi videolla, jossa kerrottiin, mikä Capitol on ja mitä siellä tehdään. Erittäin hyödyllinen tälläisille ei-amerikkalaisille! Videon jälkeen jakauduttiin ryhmiin ja oppaan perässä kierrettiin Capitolin keskiosaa eri kerroksissa. Näimme maalauksia, patsaita ja kupolin (joka kyllä valitettavasti oli remontissa), vanhan istuntosalin ja vanhan oikeusistuntosalin. Tälläiselle taiteesta ymmärtämättömälle aukeaa aina taide niin paljon paremmin ohjatulla kierroksella! Toki tuon kiertueen vetäjä Roberta (kyllä, täällä annetaan kiertueen jälkeen käyntikortit, jos haluaa käydä antamassa Robertasta esimiehelle hyvää palautetta) oli kyllä niin viihdyttävä, että hän olisi varmasti saanut maalin kuivumisesenkin kuulostamaan kiinnostavalta.

Kiertueella

Kupolin kattomaalauksessa ei ole kuin yksi mies, ja se on keskellä möllöttävä Washington

Pylväissä oli kovin amerikkalaisia aiheita: tupakka ja maissi

National Statuary Hallissa oli ennen edustajainhuoneen kokouksia, nykyisin sinne on jokainen osavaltio lahjoittanut patsaita

Oma suosikkini oli Rosa Parks

Varsinaisiin edustajainhuoneen ja senaatin tiloihin (eteläinen ja pohjoinen siipi) kiertue ei mene, mutta istuntosalien lehtereille on mahdollista päästä käymään, jos hommaa sinne pääsypassin. Homma on tehty byrokratiaa rakastavien amerikkalaisten iloksi niin, että heidän pitää käydä senaattorinsa tai edustajansa toimistossa pyytämässä passit. Koska ulkomaalaisilla ei ole omaa senaattoria tai edustajaa, ulkomaalaiset voivat hakea niitä eräältä tiskiltä (jos löytävät sen sokkeloisesta rakennuksesta). Matkaoppaan mukaan ulkomaalaisilta katsomaan tiskillä passit, mutta meiltä ei kysytty edes nimiä, kun kävimme hakemassa tuolta tiskiltä nuo pahviläpyskät. Ehkäpä näytämme niin rehellisiltä tai sitten niitä ei katsottu, koska salissa ei ollut istuntoa (tämä ei tosin selvinnyt meille kuin vasta salissa!). Ennen salia pitää jättää puhelimet ja kamerat narikkaan sekä mennä vielä ylimääräisestä turvatarkastuksesta läpi (Capitolin ovella kun oli jo yksi). Sali oli tosi pieni, ainakin siihen nähden että sinne pitää mahtua 435 edustajaa yhtä aikaa! Tuonne mennessä huomasimme, että monet turistit olivat hakeneet molempien istuntosalien passit etukäteen (eri tiskeiltä eri puolilta rakennusta...), ja se olisikin ollut fiksu veto. Meiltä jäi siten se senaatin istuntosali näkemättä, koska ei innostuttu uudelleen tuosta koko rumbasta. Ja koska meillä tuli vähän kiire jo seuraavaan paikkaan. Tuossa rakennuksessa on myös Capitolin historiasta kertova museo sekä yhdyskäytävä (ilmastointi!) viereiseen kirjastorakennukseen, molemmat käymisen arvoisia. Capitolissa on myös ihan hyvä (mutta kallis) ravintola.

Kohti Washington Monumentia

Mittakaavaa

Yritimme mahduttaa itsemme obeliskin kanssa samaan kuvaan

Olin varannut meille liput iltapäiväksi Washington Monumentiin, ja sinne tulikin vähän kiire tuolta Capitolilta. Nimittäin vaikka tuo monumentti näyttää olevan lähellä, on sinne todellisuudessa 1,8 kilometria matkaa Capitolilta. Ja koska ulkona on kuuma, ja kosteusprosentti huitelee kuudessakympissä, oli tuo puolijuoksua tehty matka pitkä ja tuskainen. Washington Monumentillekaan ei tarvitse välttämättä varata lippuja etukäteen, mutta esimerkiksi tuona päivänä kaikki päivän liput oli jo varattu, joten kannattaa tehdä se etukäteen hyvissä ajoin. Ennen kun päästiin tuon 163 metriä korkean maailman korkeimman obeliskin huipulle, oli tietysti taas turvatarkastus ja jonotus hissiin. Mutta kannatti jonotella, koska näkymät ylhäältä oli huikeat. Tässäpä neljä kuvaa eri ilmansuunnista:

Pohjoiseen päin. Kuvassa keskellä Valkoinen talo.

Länteen päin. Kuvassa keskellä Toisen maailmansodan muistomerkki ja päässä Lincoln Memorial

Etelään päin. Kuvassa Potomac-jokea ja sen toisella puolella Pentagon

Itään päin. National Mall ja sen toisessa päässä Capitol. Reunoilla museoita ja kongressin rakennuksia

Washington Monumentin jälkeen vuorossa oli White House. Tuonne kiertueelle pääseminen on astetta vaikeampaa, joten tyydyimme valkoisen talon pälyilemiseen ulkopuolelta. Kiersimme koko tuon National Mallin ja valkoisen talon välisen alueen kokonaan. Itse valkoinen talo oli yllättävän pieni ja todella häikäisevän valkoinen! Katselimme sitä Pennsylvania Avenuelta muiden turistien ja muutamien mielenosoittajien (ja poliisien) kanssa. Ja kuten arvata saattaa, valkoisen talon pihalla oli oletettavasti Secret Servicen tyyppejä, katolla tähystäjä ja pyssymies, jännittävää! Itse Obaman paikalla olosta ei ollut tietoa, taisi olla samoihin aikoihin Tallinnassa...

Valkoinen talo Pennsylvania Ave:lta päin. Huomaa tarkkailija katolla.

Paparazzi zoomasi, ehkä Secret Servicen agentti???

Valkoisen talon "takapiha"

Tuo tunnin verran kestänyt reippailu tuossa kuumuudessa ja kosteudessa alkoi viemään voimia, joten piti mennä viilentymään ja keräämään voimia hetkeksi lähimpään kahvilaan. Tuo kahvila oli täynnä näitä pukumiehiä ja -naisia, varmaan aika hyvin erotuimme hikisinä turisteina joukosta! Niin paitsi että oli tuolla kahvilassa sellainen vanha papparainen, joka kertoili kovaan ääneen mm. salaliittoteorioita Obamasta ja uhkasi tappaa kaikki.. Olimme vähän, että pitäisiköhän lähteä jatkamaan matkaa, kun näimme poliisien tulevan paikalle. Mutta nämä poliisit olivatkin tän tyypin nähdessään silleen, että "James, taasko sinä täällä pahoitat muiden mieltä?" ja jatkoivat tiskille. Harmiton kylähullu siis. Tosin luulin, että täällä voidaan ottaa kiinni ihan vain uhkailun perusteella, mutta ehkä se on vain telkkarista opittua legendaa. Tai sitten tämä oli todellakin näitä "poliisin vanhoja tuttuja".

Valkoisen talon jälkeen palasimme National Mallille katsomaan Toisen maailmansodan aikaista muistomerkkiä ja suihkulähteitä. Täällä opimme mm. että Filippiinit ovat kuuluneet USA:lle, ja olimme ihan hämmentyneitä, olemme onnistuneet tälläisen tiedon missaamaan ihan kokonaan. Tarkoitus oli tämän jälkeen kävellä vielä National Mallin länsipäähän Lincoln Memorialille katsomaan Reflection Poolia, mutta olo alkoi olemaan kuumuudesta uupunut, joten otimme metron hotellille.

Washington Monument Toisen maailmansodan muistomerkiltä

Seuraavana päivänä uusilla voimilla lähdimme tutustumaan museotarjontaan. Menimme heti aamusta International Spy Museumiin eli vakoilumuseoon, jota oli kovasti kehuttu kaikkialla. Museo sijaitsi downtownissa. Meille museo osoittautui hieman pettymykseksi. Se alkoi kyllä tosi lupaavasti: jokaisen piti valita itselleen vakooja-identiteetti ja muistaa kaikki peitetarinan yksityiskohdat, niin kuin hyvän vakoojan kuuluukin. Näihin sitten palattiin museon myöhemmissä vaiheissa. Museon alussa oli paljon mielenkiintoisia interaktiivisia tehtäviä, joissa piti mm. tunnistaa vakoojien valeasut. Tämä oli tätä osiota, jossa koulutettiin hyviä vakoojia. Mutta sitten homma lässähti, kun loppumuseo olikin vain pieniä huoneita, jossa liikaa tekstiä, ja aiheetkin alkoivat olemaan aika kaukaa haettuja. Esillä oli myös paljon vakoilussa käytettyä välineistöä, jota on käytetty mm. Kylmän sodan aikaan. Valitettavasti tuo oli juurikin aika vanhanaikaista välineistöä, joka ei oikein sytyttänyt, kun on nähnyt telkkarissa uudempaakin. Tuo kun oli vielä aika pieni paikka, ja porukkaa oli kuitenkin liikkeellä aika paljon, joten sekin vähensi mukavuutta. Museon alakerrassa oli James Bond -leffoille omistettu näyttely. Meillä meni museon läpikäymiseen noin kaksi tuntia, vaikka hypättiin joitan osioita suosiolla yli... Museon alussa pääsee etenemään museossa osissa, joten kannattaa tulla sinne ajoissa, jotta ei joudu jonottamaan pitkään!

Vakooja-identiteettini

Löytyi jotain Suomestakin

Tässä piti etsiä kuvasta mahdolliset valvontakamerat tai vastaavat

Vähän (vanhanaikaista) salakirjoitustakin pääsi ratkomaan...

Vakoojamuseon jälkeen suuntasimme National Mallille tutustumaan sen museotarjontaan. Menimme National Air & Space Museumiin, joka on noista museoista varmasti kaikista suosituin. Pääsymaksua ei ole perusnäyttelyihin, mutta tarjolla olevat simulaattorit, 3D-teatterit ja planetaariot ovat maksullisia. Tuo oli iso paikka, joten valitsimme kohteeksemme vain pari näyttelyä. Kävimme katsomassa maailman ensimmäistä Wrightin veljesten rakentamaa lentokonetta sekä näyttelyssä, joka kertoi USA:n saavutuksista avaruudessa. Tuossa jälkimmäisessä kaikista havainnoillisin oli noin 20 minuuttia pitkä video USA:n avaruustoimista 50-luvulta 80-luvulle. Se oli hauskasti tehty niin, että siihen oli liitetty kaikkia muitakin maailman tapahtumia, mitä tuolloin tapahtui. Mutta käytännössä se siis kertoi siitä, millaista kilpailua Neuvostoliiton kanssa käytiin Kylmän sodan aikana siitä, kumpi pääsee kuuhun ensimmäisenä. Tilassa oli myös paljon esillä avaruusalusten välineistöä ym. Itse museon päähallissa oli esillä aito Apollo 11:n komentomoduli!

Maailman ensimmäinen Wrightin veljesten rakentama lentokone

Mars-mönkijä

Ihka aito kuumoduuli (Lunar Module #2)

Tämä näyttely oli tarkoitettu lapsille, mutta uppos tähän aikuiseen lapseenkin

Tuon museon jälkeen mentiin vielä katsomaan se edellispäivänä väliin jäänyt Lincoln Memorial ja Reflecting Pool. Lincoln Memorialiin emme menneet sisälle, mutta satojen muiden turistien tavoin istuimme sen portaille ihmettelemään Reflecting Poolia. Totesimme, että nimensä mukaan se heijastaa taivaan. Noilta portailta näkee National Mallin toisessa päässä olevan Capitolin ja keskellä olevan Washington Monumentin. Ja käsittää myös sen, miten pitkä tuo alue on.

Reflecting Pool

Lincoln Memorial

Tämän jälkeen korkkasimme reissumme viimeisen eli kahdeksannen osavaltion kävelemällä metropysäkille Virginian puolelle. Tämä pysäkki oli siis lähin metropysäkki. Samalla ylitimme Potomac-joen. Tuolla Virginian puolella olisi ollut Arlingtonin hautausmaa (jossa mm. John F. Kennedyn hauta) sekä Pentagon, mutta me tosiaan menimme vain metropysäkille. Metroa saikin tuohon aikaan illasta odotella puolisen tuntia, eli kaupungissa ei ole mikään kovin nopea metro ainakaan noin ei-ruuhka-aikana. Hotellille kun pääsimme alkoi sataa ja ukkostaa, joten loppuilta kuluikin hotellilla.

Ja seuraavana päivänä koittikin kotiinlähdön aika: ajoimme takaisin New Yorkiin lentokentälle ja lensimme takaisin kotiin. DC:stä jäi harmittamaan, ettei ehtinyt käydä enemmän museoissa, mm. National Museum of Natural Historyssä olisi ollut kiva käydä, sekä Georgetownin kaupunginosassa. Yllättävää oli, miten lamauttavaa tuo tuollainen kuumankostea ilma on. Joten vinkkimme onkin, että DC:ssä kannattaa olla aikaisin aamulla liikkeellä, välttää pahimman kuumuuden ja turistimassat. Toivottavasti pääsemme vielä uudestaan joku päivä DC:hin!

P.S. Lupasin edellisessä postauksessa kertoa siitä DC:n kummallisesta katujen nimeämiskäytännöstä. Kaupunki on jaettu neljään osaan. Näistä jokaisessa väli-ilmansuuntien suuntaisesti kulkevat maan osavaltioiden mukaan nimetyt avenuet. Avenueiden välissä kulkevat kadut ovat pohjois-eteläsuunnassa nimetty numeroin ja länsi-itäsuunnassa kirjaimin. Koska näitä osia on neljä, ja siten identtisiä osoitteita useampi kuin yksi, osoitteessa olennaisinta on ilmoittaa, onko se koillisessa, kaakkoisessa, lounaisessa vai luoteisessa osassa kaupunkia. Klassisin esimerkki lienee F-kadun ja 14:nnen risteys. Jos olet osoitteessa (risteyksessä) F ja 14th NW (=northwest eli luode) olet lähellä valkoista taloa, jos taas olet osoitteessa F ja 14th NE (=northeast eli koillinen) olet Rosedalen leikkikentällä. Selkeää... no ei!