Washington, DC

Vierailua Yhdysvaltojen pääkaupungissa olimme odottaneet ehkä eniten koko reissussa. Olimme kuulleet että kaupungin näkemiseksi ei riitä viikkokaan, mutta meillä oli siihen varattu vain kaksi päivää.

DC ei pettänyt odotuksia, mutta oli aika erilainen kuin oletimme. Tässä asian selventämiseksi ensin vähän faktaa: kaupunki ei kuulu mihinkään osavaltioon, vaan on varta vasten perustettu tuollaiseksi alueeksi niin, että sekä Marylandin että Virginian osavaltiot antoivat sille pienen alueen. Ehkäpä tavoitteena oli luoda puolueeton maaperä maan korkeimman johdon käyttöön. Kaupunki on pieni eikä sen väkiluku ei ole paljoa Helsinkiä isompi, mutta käytännössä jos laskee DC:ssä töissä käyvät, on luku miljoonan luokkaa. Koska DC ei ole osavaltio, sillä ei ole omaa senaattoria; edustajainhuoneessa sillä sentään on edustaja, mutta tällä edustajalla ei ole äänioikeutta. DC:llä on kaupunginhallitus ja pormestari, mutta kongressi voi kuitenkin halutessaan hylätä sen tekemät päätökset. Kaupungin asukkaat joutuvat muiden osavaltioiden tapaan maksamaan veroja, vaikka heillä ei ole päätösvaltaa (eli sitä edustajaa senaatissa), ja tämä tietysti turhauttaa asukkaita (kaupungin epävirallinen motto onkin "Taxation without representation"). Asukkailla ei myöskään ollut oikeutta äänestää presidentinvaaleissa ennen lakimuutosta vuonna 1961. Väestöstä noin 50 % on mustia, 40 % valkoisia ja loput 10 % muita. Kaupungin ristiriitaisuus näkyy siinä, että puolella väestöstä on korkeakoulututkinto, kun taas kolmannes väestöstä on käytännössä lukutaidottomia. Vielä 90-luvulla DC komeili rikos- ja murhatilastojen kärkipaikoilla, mutta sittemmin se on tippunut ko. tilastoissa vähän alemmas mm. asumiskustannusten noustessa ja rikollisten joutuessa muuttamaan Marylandin ja Virginian puolelle.

Tämä ristiriitaisuus näkyi mielestämme siinä, että vaikka hotellimme sijaitsi vain noin kilometrin päässä Capitol Hillistä, oli seutu vähän epämääräistä. Hylättyjä rakennuksia ränsistymässä, hylättyjä ja hajotettuja autoja sekä tyyppejä norkoilemassa kadulla. Paljon kodittomia. Kontrasti oli aika suuri, koska tuolle alueelle oli kuitenkin rakennettu useampi hotelli ja niiden yhteyteen muutamia ravintoloita ja ruokakauppoja. Tuo hotellin alue kun oli aika lailla "sliipattu", mutta hotellin ikkunasta kuitenkin näki vähän muutakin. Mietimme, mistä tuo johtuu, onko niin, että kaupungissa keskitytään johtamaan muun maan asioita niin tehokkaasti, että oman kaupungin asiat jäävät jalkoihin. Jos olimme kuvitelleet, että Washington, DC olisi jotenkin siloteltu, näin ei todellakaan ollut, toisaalta miksi pitäisikään...

Capitol

Tuo rähjäisyys ei sinänsä haitannut yhtään, kontrasti oli vain suuri, kun nousi Capitol Hillille. Pukumiehiä ja -naisia, lisää pukumiehiä ja -naisia, paljon poliiseja.. ja turisteja. Capitol Hillillä sijaitsee kongressitalo Capitol, ja siitä eteenpäin jatkuva kolme kilometria pitkä National Mall, joka sisältää toisessa päässä Lincoln Memorialin ja siinä välissä olevan Washington Monumentin lisäksi muistomerkkejä, museoita, kongressin rakennuksia. Erittäin vaikuttava paikka! National Mallin länsipäästä pohjoiseen sijaitsee White House.

Olin varannut meille etukäteen liput Capitolin kierrokselle. Lippujen varaus etukäteen ei näin ei-turistikautena olisi ollut pakollista, mutta eipä myöskään huvittanut jonottaa yhtään. Paikkoja on tarjolla rajoitetusti kullekin päivälle, joten siinäkin mielessä kannattaa varata paikat etukäteen. Kiertue on ilmainen ja se kestää noin tunnin. Se alkoi videolla, jossa kerrottiin, mikä Capitol on ja mitä siellä tehdään. Erittäin hyödyllinen tälläisille ei-amerikkalaisille! Videon jälkeen jakauduttiin ryhmiin ja oppaan perässä kierrettiin Capitolin keskiosaa eri kerroksissa. Näimme maalauksia, patsaita ja kupolin (joka kyllä valitettavasti oli remontissa), vanhan istuntosalin ja vanhan oikeusistuntosalin. Tälläiselle taiteesta ymmärtämättömälle aukeaa aina taide niin paljon paremmin ohjatulla kierroksella! Toki tuon kiertueen vetäjä Roberta (kyllä, täällä annetaan kiertueen jälkeen käyntikortit, jos haluaa käydä antamassa Robertasta esimiehelle hyvää palautetta) oli kyllä niin viihdyttävä, että hän olisi varmasti saanut maalin kuivumisesenkin kuulostamaan kiinnostavalta.

Kiertueella

Kupolin kattomaalauksessa ei ole kuin yksi mies, ja se on keskellä möllöttävä Washington

Pylväissä oli kovin amerikkalaisia aiheita: tupakka ja maissi

National Statuary Hallissa oli ennen edustajainhuoneen kokouksia, nykyisin sinne on jokainen osavaltio lahjoittanut patsaita

Oma suosikkini oli Rosa Parks

Varsinaisiin edustajainhuoneen ja senaatin tiloihin (eteläinen ja pohjoinen siipi) kiertue ei mene, mutta istuntosalien lehtereille on mahdollista päästä käymään, jos hommaa sinne pääsypassin. Homma on tehty byrokratiaa rakastavien amerikkalaisten iloksi niin, että heidän pitää käydä senaattorinsa tai edustajansa toimistossa pyytämässä passit. Koska ulkomaalaisilla ei ole omaa senaattoria tai edustajaa, ulkomaalaiset voivat hakea niitä eräältä tiskiltä (jos löytävät sen sokkeloisesta rakennuksesta). Matkaoppaan mukaan ulkomaalaisilta katsomaan tiskillä passit, mutta meiltä ei kysytty edes nimiä, kun kävimme hakemassa tuolta tiskiltä nuo pahviläpyskät. Ehkäpä näytämme niin rehellisiltä tai sitten niitä ei katsottu, koska salissa ei ollut istuntoa (tämä ei tosin selvinnyt meille kuin vasta salissa!). Ennen salia pitää jättää puhelimet ja kamerat narikkaan sekä mennä vielä ylimääräisestä turvatarkastuksesta läpi (Capitolin ovella kun oli jo yksi). Sali oli tosi pieni, ainakin siihen nähden että sinne pitää mahtua 435 edustajaa yhtä aikaa! Tuonne mennessä huomasimme, että monet turistit olivat hakeneet molempien istuntosalien passit etukäteen (eri tiskeiltä eri puolilta rakennusta...), ja se olisikin ollut fiksu veto. Meiltä jäi siten se senaatin istuntosali näkemättä, koska ei innostuttu uudelleen tuosta koko rumbasta. Ja koska meillä tuli vähän kiire jo seuraavaan paikkaan. Tuossa rakennuksessa on myös Capitolin historiasta kertova museo sekä yhdyskäytävä (ilmastointi!) viereiseen kirjastorakennukseen, molemmat käymisen arvoisia. Capitolissa on myös ihan hyvä (mutta kallis) ravintola.

Kohti Washington Monumentia

Mittakaavaa

Yritimme mahduttaa itsemme obeliskin kanssa samaan kuvaan

Olin varannut meille liput iltapäiväksi Washington Monumentiin, ja sinne tulikin vähän kiire tuolta Capitolilta. Nimittäin vaikka tuo monumentti näyttää olevan lähellä, on sinne todellisuudessa 1,8 kilometria matkaa Capitolilta. Ja koska ulkona on kuuma, ja kosteusprosentti huitelee kuudessakympissä, oli tuo puolijuoksua tehty matka pitkä ja tuskainen. Washington Monumentillekaan ei tarvitse välttämättä varata lippuja etukäteen, mutta esimerkiksi tuona päivänä kaikki päivän liput oli jo varattu, joten kannattaa tehdä se etukäteen hyvissä ajoin. Ennen kun päästiin tuon 163 metriä korkean maailman korkeimman obeliskin huipulle, oli tietysti taas turvatarkastus ja jonotus hissiin. Mutta kannatti jonotella, koska näkymät ylhäältä oli huikeat. Tässäpä neljä kuvaa eri ilmansuunnista:

Pohjoiseen päin. Kuvassa keskellä Valkoinen talo.

Länteen päin. Kuvassa keskellä Toisen maailmansodan muistomerkki ja päässä Lincoln Memorial

Etelään päin. Kuvassa Potomac-jokea ja sen toisella puolella Pentagon

Itään päin. National Mall ja sen toisessa päässä Capitol. Reunoilla museoita ja kongressin rakennuksia

Washington Monumentin jälkeen vuorossa oli White House. Tuonne kiertueelle pääseminen on astetta vaikeampaa, joten tyydyimme valkoisen talon pälyilemiseen ulkopuolelta. Kiersimme koko tuon National Mallin ja valkoisen talon välisen alueen kokonaan. Itse valkoinen talo oli yllättävän pieni ja todella häikäisevän valkoinen! Katselimme sitä Pennsylvania Avenuelta muiden turistien ja muutamien mielenosoittajien (ja poliisien) kanssa. Ja kuten arvata saattaa, valkoisen talon pihalla oli oletettavasti Secret Servicen tyyppejä, katolla tähystäjä ja pyssymies, jännittävää! Itse Obaman paikalla olosta ei ollut tietoa, taisi olla samoihin aikoihin Tallinnassa...

Valkoinen talo Pennsylvania Ave:lta päin. Huomaa tarkkailija katolla.

Paparazzi zoomasi, ehkä Secret Servicen agentti???

Valkoisen talon "takapiha"

Tuo tunnin verran kestänyt reippailu tuossa kuumuudessa ja kosteudessa alkoi viemään voimia, joten piti mennä viilentymään ja keräämään voimia hetkeksi lähimpään kahvilaan. Tuo kahvila oli täynnä näitä pukumiehiä ja -naisia, varmaan aika hyvin erotuimme hikisinä turisteina joukosta! Niin paitsi että oli tuolla kahvilassa sellainen vanha papparainen, joka kertoili kovaan ääneen mm. salaliittoteorioita Obamasta ja uhkasi tappaa kaikki.. Olimme vähän, että pitäisiköhän lähteä jatkamaan matkaa, kun näimme poliisien tulevan paikalle. Mutta nämä poliisit olivatkin tän tyypin nähdessään silleen, että "James, taasko sinä täällä pahoitat muiden mieltä?" ja jatkoivat tiskille. Harmiton kylähullu siis. Tosin luulin, että täällä voidaan ottaa kiinni ihan vain uhkailun perusteella, mutta ehkä se on vain telkkarista opittua legendaa. Tai sitten tämä oli todellakin näitä "poliisin vanhoja tuttuja".

Valkoisen talon jälkeen palasimme National Mallille katsomaan Toisen maailmansodan aikaista muistomerkkiä ja suihkulähteitä. Täällä opimme mm. että Filippiinit ovat kuuluneet USA:lle, ja olimme ihan hämmentyneitä, olemme onnistuneet tälläisen tiedon missaamaan ihan kokonaan. Tarkoitus oli tämän jälkeen kävellä vielä National Mallin länsipäähän Lincoln Memorialille katsomaan Reflection Poolia, mutta olo alkoi olemaan kuumuudesta uupunut, joten otimme metron hotellille.

Washington Monument Toisen maailmansodan muistomerkiltä

Seuraavana päivänä uusilla voimilla lähdimme tutustumaan museotarjontaan. Menimme heti aamusta International Spy Museumiin eli vakoilumuseoon, jota oli kovasti kehuttu kaikkialla. Museo sijaitsi downtownissa. Meille museo osoittautui hieman pettymykseksi. Se alkoi kyllä tosi lupaavasti: jokaisen piti valita itselleen vakooja-identiteetti ja muistaa kaikki peitetarinan yksityiskohdat, niin kuin hyvän vakoojan kuuluukin. Näihin sitten palattiin museon myöhemmissä vaiheissa. Museon alussa oli paljon mielenkiintoisia interaktiivisia tehtäviä, joissa piti mm. tunnistaa vakoojien valeasut. Tämä oli tätä osiota, jossa koulutettiin hyviä vakoojia. Mutta sitten homma lässähti, kun loppumuseo olikin vain pieniä huoneita, jossa liikaa tekstiä, ja aiheetkin alkoivat olemaan aika kaukaa haettuja. Esillä oli myös paljon vakoilussa käytettyä välineistöä, jota on käytetty mm. Kylmän sodan aikaan. Valitettavasti tuo oli juurikin aika vanhanaikaista välineistöä, joka ei oikein sytyttänyt, kun on nähnyt telkkarissa uudempaakin. Tuo kun oli vielä aika pieni paikka, ja porukkaa oli kuitenkin liikkeellä aika paljon, joten sekin vähensi mukavuutta. Museon alakerrassa oli James Bond -leffoille omistettu näyttely. Meillä meni museon läpikäymiseen noin kaksi tuntia, vaikka hypättiin joitan osioita suosiolla yli... Museon alussa pääsee etenemään museossa osissa, joten kannattaa tulla sinne ajoissa, jotta ei joudu jonottamaan pitkään!

Vakooja-identiteettini

Löytyi jotain Suomestakin

Tässä piti etsiä kuvasta mahdolliset valvontakamerat tai vastaavat

Vähän (vanhanaikaista) salakirjoitustakin pääsi ratkomaan...

Vakoojamuseon jälkeen suuntasimme National Mallille tutustumaan sen museotarjontaan. Menimme National Air & Space Museumiin, joka on noista museoista varmasti kaikista suosituin. Pääsymaksua ei ole perusnäyttelyihin, mutta tarjolla olevat simulaattorit, 3D-teatterit ja planetaariot ovat maksullisia. Tuo oli iso paikka, joten valitsimme kohteeksemme vain pari näyttelyä. Kävimme katsomassa maailman ensimmäistä Wrightin veljesten rakentamaa lentokonetta sekä näyttelyssä, joka kertoi USA:n saavutuksista avaruudessa. Tuossa jälkimmäisessä kaikista havainnoillisin oli noin 20 minuuttia pitkä video USA:n avaruustoimista 50-luvulta 80-luvulle. Se oli hauskasti tehty niin, että siihen oli liitetty kaikkia muitakin maailman tapahtumia, mitä tuolloin tapahtui. Mutta käytännössä se siis kertoi siitä, millaista kilpailua Neuvostoliiton kanssa käytiin Kylmän sodan aikana siitä, kumpi pääsee kuuhun ensimmäisenä. Tilassa oli myös paljon esillä avaruusalusten välineistöä ym. Itse museon päähallissa oli esillä aito Apollo 11:n komentomoduli!

Maailman ensimmäinen Wrightin veljesten rakentama lentokone

Mars-mönkijä

Ihka aito kuumoduuli (Lunar Module #2)

Tämä näyttely oli tarkoitettu lapsille, mutta uppos tähän aikuiseen lapseenkin

Tuon museon jälkeen mentiin vielä katsomaan se edellispäivänä väliin jäänyt Lincoln Memorial ja Reflecting Pool. Lincoln Memorialiin emme menneet sisälle, mutta satojen muiden turistien tavoin istuimme sen portaille ihmettelemään Reflecting Poolia. Totesimme, että nimensä mukaan se heijastaa taivaan. Noilta portailta näkee National Mallin toisessa päässä olevan Capitolin ja keskellä olevan Washington Monumentin. Ja käsittää myös sen, miten pitkä tuo alue on.

Reflecting Pool

Lincoln Memorial

Tämän jälkeen korkkasimme reissumme viimeisen eli kahdeksannen osavaltion kävelemällä metropysäkille Virginian puolelle. Tämä pysäkki oli siis lähin metropysäkki. Samalla ylitimme Potomac-joen. Tuolla Virginian puolella olisi ollut Arlingtonin hautausmaa (jossa mm. John F. Kennedyn hauta) sekä Pentagon, mutta me tosiaan menimme vain metropysäkille. Metroa saikin tuohon aikaan illasta odotella puolisen tuntia, eli kaupungissa ei ole mikään kovin nopea metro ainakaan noin ei-ruuhka-aikana. Hotellille kun pääsimme alkoi sataa ja ukkostaa, joten loppuilta kuluikin hotellilla.

Ja seuraavana päivänä koittikin kotiinlähdön aika: ajoimme takaisin New Yorkiin lentokentälle ja lensimme takaisin kotiin. DC:stä jäi harmittamaan, ettei ehtinyt käydä enemmän museoissa, mm. National Museum of Natural Historyssä olisi ollut kiva käydä, sekä Georgetownin kaupunginosassa. Yllättävää oli, miten lamauttavaa tuo tuollainen kuumankostea ilma on. Joten vinkkimme onkin, että DC:ssä kannattaa olla aikaisin aamulla liikkeellä, välttää pahimman kuumuuden ja turistimassat. Toivottavasti pääsemme vielä uudestaan joku päivä DC:hin!

P.S. Lupasin edellisessä postauksessa kertoa siitä DC:n kummallisesta katujen nimeämiskäytännöstä. Kaupunki on jaettu neljään osaan. Näistä jokaisessa väli-ilmansuuntien suuntaisesti kulkevat maan osavaltioiden mukaan nimetyt avenuet. Avenueiden välissä kulkevat kadut ovat pohjois-eteläsuunnassa nimetty numeroin ja länsi-itäsuunnassa kirjaimin. Koska näitä osia on neljä, ja siten identtisiä osoitteita useampi kuin yksi, osoitteessa olennaisinta on ilmoittaa, onko se koillisessa, kaakkoisessa, lounaisessa vai luoteisessa osassa kaupunkia. Klassisin esimerkki lienee F-kadun ja 14:nnen risteys. Jos olet osoitteessa (risteyksessä) F ja 14th NW (=northwest eli luode) olet lähellä valkoista taloa, jos taas olet osoitteessa F ja 14th NE (=northeast eli koillinen) olet Rosedalen leikkikentällä. Selkeää... no ei!