Vuoden viimeinen

Vuosi 2014 on lopuillaan, ja aika tehdä pieni yhteenveto. Tämä vuosi on ollut tähänastisen elämämme erikoisin, mutta monella tapaa kaikista antoisin. Loppuvuonna 2013 tänne muuttaessa kaikki oli uutta ja jännittävää, mutta tänä vuonna elämä on tasaantunut eikä jokainen kulttuuriero jaksa enää ihmetyttää niin paljon. Voisi sanoa, että elämä on arkipäiväistynyt. Niinhän se menee, että asui missä päin maailmaa tahansa, sama arki rakentuu sinnekin. Ja vielä kun asuu tälläisessä länsimaassa, Suomen arki oli todella helppoa siirtää tänne.

Maaliskuussa Singaporessa naureskelin tän tyypin jutuille...

Yksi tapa ajatella tätä vuotta on että tämä oli ensimmäinen vuosi sitten teini-iän, jolloin en tehnyt töitä. Käytännössä se ei ole ihan totta, sillä olen tässä loppuvuonna tehnyt vähän töitä, tosin kotoa käsin, joten tänä vuonna en ole käynyt töissä. Minun työntekoa arvostavalle luonteelle teki ehkä ihan hyvääkin, että siinä työluvan saamisessa kesti se käsittämättömät 7 kk. Piti pakon sanelemana nähdä itsensä muutenkin kuin työn kautta, siellähän sitä vietetään yleensä noin puolet päivän valveillaoloajasta. Minulta on monesti kysytty, kuinka saan aikani kulumaan. Ihan absurdi kysymys, koska tietenkin tosi hyvin. Johtuen ehkä tästä täällä olon väliaikaisuudesta ja täällä olon ulkomaankomennus-luonteesta, työttömyys ei ole ahdistanut yhtään. Muut asiat elämässä työn ulkopuolelta ovat korostuneet, niistä harrastuksista on tullut se työ (ilman rahapalkkaa tosin). Korostunut myös se, miten tärkeää on, että työn ulkopuolella on asioita joita nauttii tehdä. Toki tässä auttaa myös luonne, että ei pitkästy helposti, eikä kaipaa koko ajan vaihtelua, ja itselläni on juuri sellainen luonne. Jos työttömyys ei ole ahdistanut, niin työnhaku on ahdistanut sitäkin enemmän. Vajaan vuoden kotonaolon jälkeen halusin tosi paljon töihin syksyllä, enkä osanut arvatakaan, miten hankalaa se tulisi olemaan, kaikkiallahan sanotaan, että täällä pääsee helposti töihin. Oma kokemukseni on vähän erilainen. Minulla on ollut kaksi työhaastattelua, mutta kumpaakaan työtä en saanut. Syytä ei sanota ihan suoraan, mutta todennäköisesti se on täällä olon väliaikaisuus. Parempi tietysti niin, ettei työhön pääsy jää kiinni kielitaidosta tai koulutuksesta, se voisi olla aika masentavaa. Mutta se, että sanotaan että vain green cardilla pääsee töihin, on kyllä jo aikamoisen syrjivää. Ja nämä näiden tyhjät lupaukset "soitetaan sulle ensi viikolla" -tyyliin (eikä ikinä kuulu enää mitään) on kanssa ihan vihonviimeisiä, miksi niin pitää sanoa??? Onneksi olen työnhakupalvelusta löytänyt vertaistukea muilta ulkomaalaisilta täällä, en ole tilanteeni kanssa yksin. Saatan nyt kärjistää asioita, koska olen sen verran ärsyyntynyt tilanteesta. Olenkin pitänyt pientä joulutaukoa työnhausta, ja jatkan toivottavasti paremmalla asenteella ensi vuonna (negatiivisella asenteella kun tässä hommassa ei pääse kovin pitkälle). Mutta tämä vuosi on todistanut sen, että ei minusta kotirouvaksi ole pidemmän päälle, vaikka täällä se on ollut tosi ok.

Elokuussa ihmettelin Grand Canyonin äärellä

Mitäpä olen sitten vuoden aikana tehnyt, jos en töitä? Harrastanut urheilua yhteensä 210 kertaa ja yhteensä 255 tuntia. Tiedän noin tarkat luvut koska minulla on ollut jo vuosia tapana kirjata ne HeiaHeia-ohjelmalla. Olin itsekin hämmentynyt, kun viikonloppuna kävin katsomassa luvut. Nimittäin vuonna 2013 luvut olivat 108 kertaa ja 94 tuntia, vaikka silloinkin pidin itseäni suhteellisen liikunnallisena ihmisenä. Liikuntakertojen määrä lähes tuplaantunut, ja tuntimäärät ylikin. Uusina "lajeina" haikkaus, pyöräily ja kuntosali, vanhoina juoksu, kävely ja jooga. Liikuntamäärät eivät ole ihan sattumaa, koska tänne muuttamisen jälkeen päätin pitää huolen, että liikuntaa tulee vähintään se neljä kertaa viikossa. Valtaosa harrastamani liikunta on kuitenkin kohtuu raskasta hikiliikuntaa, joten yli neljä kertaa viikossa voisi olla kehon palautumista ajatellen huonoakin tekevää. Vaikka vuoteen mahtuu muutamia sairasteluviikkoja ja toisaalta viikkoja, jolloin liikuntaa on tullut harrastettua ihan joka päivä, niin mahtavaa, että tuo keskiarvo on kuitenkin neljä kertaa viikossa. Neljä kertaa viikossa ei nimittäin ole paljon, eikä ollenkaan mahdoton tehtävä vaikka töissä kävisikin, tämä inspiraationa jos joku lukija miettii liikunnan aloittamista. Tajusin myös vähän aikaa sitten että säännöllisestä liikunnasta on ollut todellista terveydellistä hyötyä, minua pitkään vaivannut aamuinen selän jäykkyys ja kipu on kokonaan poissa, kiitos todennäköisesti säännöllisen kuntosalilla käymisen.

Syyskuussa syötiin mehujäätä Central Parkissa New Yorkissa

Vuosi 2014 jääköön historiaan vuotena, jolloin olen tehnyt eniten ruokaa ikinä. Syy ihan siinä, että kummallakaan meistä ei ole työpaikkaruokalaa/työpaikkaravintolaa, missä käydä, joten käytännössä teen kaksi lämmintä ruokaa päivässä. Toki useimmiten se on sama ruoka molemmilla kerroilla, sentään niin suuruudenhullu en ole. Ulkona syömme suhteellisen harvoin, ehkä kahden viikon välein tai harvemmin, ihan siitä syystä, että sellaisia ravintoloita, jossa olisi minulle mieluista lämmintä kasvisruokaa pääruokana on valitettavan vähän. Eikä missään pikaruokapaikassa taida olla kasvisvaihtoehtoa, joten eipä nekään houkuttele. Vaikka tietysti paras juttu tässä kotiruoassa on se, että ollaan varmasti syöty tänä vuonna terveellisemmin kuin ikinä, niin parasta on tietysti myös se, että olen taas pitkän ajan jälkeen innostunut ruoanlaitosta ja uusien reseptien kokeilemisesta. Vaikka yhä vihaan sitä ainaista vihannesten pilkkomista, siitä ei pääse mihinkään...

Olen löytänyt tänä vuonna myös yhden lapsuuden ja nuoruuden harrastuksen uudelleen, nimittäin lukemisen. Lapsena taisin valehtelematta lukea koko lähikirjaston lasten ja nuorten osaston läpi (mm. yli 80 Neiti Etsivää, haha), ja aikuisenakin on aina ollut joku kirja yöpöydällä. Mutta vasta tänä vuonna olen tehnyt lukemisesta rutiinin, sillä luen joka ilta tunnin ennen nukkumaanmenoa. Lisäksi tietysti riittävän hyvän kirjan ollessa kyseessä myös päivisin olen jatkanut lukemista. Valitettavasti en ole luettuja kirjoja yhtä tarkasti kirjannut muistiin kuin liikuntakertoja, mutta muistini mukaan olen lukenut tänä vuonna 35 kirjaa. Se on noin 30 enemmän kuin aiempina vuosina! Täällä kirjat on paljon halvempia sekä ihan fyysisinä kirjoina kuin myös e-kirjoina. Ja valikoimaa riittää, kirjakauppa onkin suosikkipaikkojani täällä! Meillä on myös täällä suomalaisten kesken kirjakerho, jossa vaihdellaan suomalaista / suomeksi käännettyä kirjallisuutta (sitä kun täällä helposti tulee ikävä, kaunista suomen kieltä). Tuolla kirjakerhossa on pääasiassa tarjolla dekkareita, joista en kovin paljon innostu. Mutta olen yllättänyt itseni lukemalla niitäkin, mm. ihan vähän aikaa sitten luin kahdeksanosaisen Camilla Läckbergin Fjällbacka-sarjan reilussa kuukaudessa, koska niihin kirjoihin jäi koukkuun (vaikka dekkareista en kyllä vieläkään tykkää). Olen myös lukenut alani kirjallisuutta jonkin verran, se kun kummasti alkaa kiinnostamaan kun sitä ei ole enää opiskeluiden takia pakko lukea. Positiivisena ongelmana tässä kirja-asiassa on se, että on aivan liian paljon hyviä kirjoja, minullakin noin kymmenen kirjaa odottamassa lukemista (ja lisää löytyy jatkuvasti).

Marraskuussa Seattlessa oltiin ihan jäässä (fyysisesti)

Tästä kirjoituksesta saa kuvan että olemme olleet vain kotona harrastuksiemme parissa, hehe. Se ei kyllä ihan pidä paikkaansa, olemmehan tehneet tänä vuonna neljä ulkomaanmatkaa (Kalifornian ulkopuolista) ja vielä useimpia pikkureissuja Kalifornian sisällä. Olemme yrittäneet saada irti mahdollisimman paljon paikallisesta kulttuurista, tapahtumista ja ihmisistä. Täällä saa paikallisista helposti sellaisia "hyvänpäiväntuttuja", mutta amerikkalaisiin on vaikeampi tutustua pintaa syvemmältä. Tuosta asiasta minulla on luonnoksissa tulossa postaus, joten siitä lisää myöhemmin. Onneksi olen kuitenkin ainakin yhden amerikkalaisen ystävän saanut, jonka kanssa yhteydenpito varmasti säilyy myös Suomeen palaamisen jälkeen. Ja kiva on myös se, että täältä on löytynyt samanhenkisiä ja samassa tilanteessa olevia suomalaisia, joiden kanssa jakaa kokemuksia.

Vaikka tämä on ollut huikea vuosi, niin silti tuntuu, että emme ole ihan päässeet sisään tähän kalifornialaisuuteen. En tiedä onko se näin expattina edes mahdollista, tai miten se käytännössä tapahtuisi.  Vaikka miellän tämän Kalifornian tällä hetkellä ainoaksi kodiksi mitä meillä on, ei tämä silti ihan sataprosenttisesti tunnu kodilta. Koska vika tuskin on Kaliforniassa, niin vika on todennäköisemmin meissä itsessään. Olkoonkin tuleva vuosi vuosi jona yritämme entistä enemmän päästä sisälle kalifornialaisuuteen, avarakatseisemmin ja myönteisemmin. Uudenvuodenlupauksia en aio tehdä, aion vain jatkaa näitä hyväksi havaittuja harrastuaksiani. Etenkin sitten ensi vuonna kun koittaa Suomeen paluu...

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

P.S. Kirjoitin vuoden kokemuksiani aika lailla omasta näkökulmasta, mutta suurin osa (ruoanlaittoa lukuunottamatta) pätee myös Timoon. Lisäksi Timo on vuoden aikana mm. opetellut soittamaan kitaraa, how cool is that!

Joulun kuulumiset

Meidän joulumme sujui superrennoissa tunnelmissa. Emme paljon pihapiiriä tai Campbellin keskustaa pidemmälle lähteneet. Joulu taitaa olla aika lailla perhejuhla täällä, joten emme valitettavasti saaneet kutsua amerikkalaiseen joulunviettoon kenenkään luokse. Täällä ei virallisesti ollut kuin joulupäivä vapaapäivä, Timon työpaikalla tosin jo jouluaatto oli vapaa. Jouluaatto oli siis useimmilla työpäivä ja itse asiassa oli aika jännä tunne herätä jouluaattoaamuna ikkunan alta kuuluvaan joka-arkipäiväiseen trukkien piipitykseen (tuossa vieressä on puualan yritys), ei siis kovin jouluinen herätys. Mutta jouluaattoaamuna soiteltiin Suomeen, ja siitä se joulufiiliskin pikku hiljaa tuli.

Olin ruoat tehnyt melkeinpä kaikki valmiiksi pakkaseen/jääkaappiin, joten jo aattona sai ottaa rennosti. Jos etukäteen stressasin sitä, ettei kaikkia raaka-aineita löydy, sain asian suhteen oivalluksen:jos et voi vaikuttaa raaka-aineisiin, etsi sellainen resepti, jossa puuttuvaa raaka-ainetta ei tarvita. Jos ei sekään onnistu, niin ole ilman, sekään ei ole niin vakavaa. Kun kävimme kaupassa ostamassa näitä kaikkia tarvittavia aineksia jouluruokiin, kaupan kassa kommentoi, että meillä on tosi terveelliset ostokset meidän ikäiseksemme ?!! Olin vähän ihmeissäni, koska hihnallahan oli suklaata, alkoholia, voita, sokeria ja vehnäjauhoja, ei siis mitään kovin terveellistä. No, ehkä kassa hämmentyi lantuista ja porkkanoista ja muista vihanneksista, tai sitten nämä on näitä kulttuurieroja...

Olen tosi tyytyväinen, että tein perinteisiä jouluruokia. Viimeistään täällä Amerikassa asuessa on minulle valjennut, miten paljon tykkään ruoanlaitosta. Raaka-aineiden ja reseptien metsästäminen oli myös hauskaa. Ja siis, jouluruoathan ovat tosi helppotekoisia! Onneksi tein noita jouluruokia, koska muuten en varmasti vieläkään tykkäisi joululimpusta. Tein sellaista itse, ja ilman inhokkimaustettani kuminaa, ja kyllä muuten oli hyvää!

Riisipuuro keitettiin sekä sushi-riisiin, että arborio-risottoriisiin, ja näistä jälkimmäinen oli koostumukseltaan parempaa, vaikka maussa emme huomanneet mitään eroa. Lanttulaatikon lantun maku hieman jännitti, koska olin täkäläisestä lantusta (nimeltään rutabaga, paras nimi ikinä!) tehnyt jo uunissa lanttukuutioita, eikä niistä tullut yhtään niin makeita kypsyessään. Mutta lanttulaatikon salaisuus taitaa olla piiiiiiitkä kypsytys uunissa, joten tuli tuostakin laatikosta aivan oikean makuista. Porkkanalaatikko ei ollut ihan niin hyvää, mutta siinä minulla taisi olla vääränlainen resepti, koska en tykännyt koostumuksesta.

Lanttu-, porkkana- ja bataattilaatikko

Jotain amerikkalaista piti myös saada joulupöytään, joten tein bataattilaatikkoa vaahtokarkkikuorrutteella, eli sitä samaa ruokaa, mitä söimme kiitospäivän aterialla. Tuo ruoka se vain on niin hyvää, ja jää varmasti meidän ruokalistalle tuleviksikin vuosiksi.

Tein myös pari viikkoa ennen joulua karjalanpiirakoita pakkaseen. Tämä oli vasta toinen kerta kun niitä tein, mutta ne onnistuivat paljon paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Kokemus näköjään opettaa tässäkin hommassa. Vaikka ulkonäkö ei vieläkään ole kovin autenttinen, niin maku alkaa jo olla oikea...

Ikeasta haimme piparien ja glögin myös Maraboun Paradis-konvehteja, koska täällä ei Suomen tyyliin konvehtirasioita myydä (tai ovat koko rasia samaa makua). Hauskana lisänä tuossa konvehtirasiassa on suomenkieliset tekstit.

Osallistuimme jouluna myös yhteen amerikkalaiseen suht tuoreeseen "perinteeseen", ugly christmas sweaterin pitämiseen. Tänä vuonna noita rumia villapaitoja näkyi paljonkin ihmisillä (ainakin somen mukaan), ja näkyi olevan teemabileitä ym. Aidoimmillaan paita tietysti pitäisi olla oman vaatekaapin kätköistä tai itse tuunattu "rumaksi", mutta omasta lapsuudestani/nuoruudestani en muista "joulupaitoina" kuin norjalaisneuleet, ja ne ovat oikeasti kauniita! Täällä Amerikassa ugly sweatereita myyviä kauppoja riittää, ja mekin siis sorruimme paidat itsellemme hommaamaan. Nuo on kyllä pikemminkin söpöt kuin rumat. Kävimme ne päällä joulupäivänä pienellä kävelyllä ja saimme paljon kehuja paidoistamme vastaantulijoilta. En tiedä ymmärsikö kaikki vastaantulijat, että pidimme näitä vitsillä...

Huvittavinta paidoissamme oli nuo tupsunenät!

Nyt viettämään viimeistä jouluiltaa, ennen huomenna koittavaa arkea. Vuorossa joulun ehkä noin kymmenes (siltä ainakin tuntuu) elokuva, The Interview.

Amerikkalaista joulumeininkiä

Kävimme tänäkin vuonna katselemassa asuinalueilla jouluvaloja. Viime vuoden jouluvalokierroksesta voi lukea tästä. Viime vuonna kävimme katsomassa jouluvaloja San Josen Willow Glenin alueella, tällä kertaa menimme hieman pohjoisemmaksi Sunnyvale - Cupertino - Santa Clara -alueille.

Tänäkin vuonna jouluvalot olivat aika mykistävän upeita. Jotkut kyllä aivan överit ja ihan liikaa! Näkemistämme taloista lähes jokaisessa oli mukana myös musiikki, viime vuonna näkemissämme taisi olla vain yhdessä tai kahdessa. Valot tietenkin liikkuvat musiikin rytmiin ja musiikin saa kuulumaan auton radiosta tietyllä taajuudella, joten autosta ei tarvitse nousta ollenkaan! Itse asiassa kaikissa ei edes kuulu musiikkia ollenkaan pihalla (ehkäpä naapurien takia), joten saattaa hieman ihmetellä noita omituiseen tahtiin vilkkuvia valoja, ellei tajua tuota radiojuttua. Noiden välkkyvien valojen takia valokuvaaminen on myös haasteellista, mutta yritin parhaani.

Joku oli pistänyt astetta paremmaksi ja kutsunut joulupukin kylään!

Tää piha oli yksinkertaisesti Too Much, liikaa ängetty yhteen pihaan, noi koristeet jatkui vielä toiselle seinustalle...

Kuvasin pari videotakin, jotta saatte käsityksen noista musiikeista. Noi on niin hulvattomia, toinen tollainen hevitilutus, toisessa pistetään klassikko Amazing Grace vähän uuteen versioon. (Bonuksena mun nauru, en pystynyt olemaan nauramatta...)

Mites on lukijat, vetoaako joulumeininki amerikkalaiseen tapaan teihin, vai pitääkö joulua viettää suomalaisittain melankolisten joululaulujen säestämänä hiljaa ja hartaasti? :)

Näiden myötä toivotamme lukijoillemme:

Hyvää Joulua!

Myytinmurtajat

Eilen olimme katsomassa MythBusters:ien eli Myytinmurtajien live-show'ta San Josessa. En muista mistä bongasin ilmoituksen tuosta, mutta olihan liput heti ostettava, kun oli mahdollisuus nähdä nämä kaksi telkkarista tuttua pellepelotonta. Show kulki nimellä Adam Savage (and) Jamie Hyneman: Behind the Myths Tour. Eilinen oli kiertueen viimeinen etappi, ja siinäkin mielessä spesiaalimpi, koska he olivat omien sanojensa mukaan "kotonaan", sijaitseehan ohjelmassa esiintyvä työpaja San Franciscossa ja kohtaukset kuvataan ympäri pohjois-Kaliforniaa.

Kyse ei kuitenkaan ollut livenä tapahtuvasta myytinmurtoshow'sta vaan enemmänkin ohjelman taustoista kertomisesta ja "tempuista", joihin yleisökin pääsi mukaan. Puhe- ja video-osuuksissa käytiin läpi telkkarissa nähtyjen kohtausten taustoja. Ja tietysti illan isännät Savage ja Hyneman pääsivät kertomaan taustoistaan ja omista intresseistään. En tiedä oliko tarkoituksella otettu itse ohjelmaan etäisyyttä, mutta sitä ei juurikaan mainostettu. Sen sijaan mainostettiin ohjelman netissä olevaa spin-off-sivustoa tested.com. Ja kerrottiin, että uudella tammikuussa alkavalla kaudella on tehty merkittäviä muutoksia ohjelman rakenteeseen (mutta ei juuri kerrottu mitä).

Ohjelman paras anti oli temput, mihin pääsi yleisö mukaan. Ne nyt eivät ymmärrettävistä syistä ollut mitään ohjelman tapaisia räjäytyksiä, mutta kuitenkin ihan näyttäviä temppuja. Tyyliin, miten pikkutyttö saa nostettua isoa miestä tai kuinka kaksi limittäin laitettua puhelinluettoa voi kannatella ihmistä ilmassa. Itse asiassa kun ekassa tempussa ruudulle ilmestyi fysiikasta tuttu kaava F=ma, luonnontieteilijä minussa oli aivan innossaan, nyt selitetään nämä asiat tieteellisesti! Valitettavasti teema ei jatkunut, eikä temppuja kovin paljon selitetty. Valitettavan paljon näytettiin myös koostepätkää videolta, minusta tämän olisi ihan hyvin voinut näyttää telkkarissa jossain samannimisessä jaksossa. Show oli tietysti myös tosi hauska, etenkin temput, jossa käytettiin suurnopeuskameraa.

Niin ja koko tilaisuus kesti kaksi tuntia, mutta silti siihen oli pitänyt laittaa väliin vartin tauko! Se ehkä vähän huvitti... Tosin tuolla oli yleisössä niin paljon lapsia, että ehkä se oli paikallaankin. Ja aina se vaan noissa yleisötilanteissa jaksaa ihmetyttää se, miten porukka täällä eläytyy! Hyvä että penkissä pysyvät, kun koko ajan on hurrattava tai taputettava tai vähintään hoettava ääneen "that's awesome", "oh, man" tai "cool". Mutta tuo on vain hyvä, miksi pitäisikään olla reagoimatta ääneen, jos on kivaa. Mutta se kyllä ärsyttää, että yleisö on niin rauhatonta: ihan pokkana tullaan paikalle vartin myöhässä, kesken kaiken ängetään sieltä keskeltä penkkiriviä ostamaan snäksejä ja 10 minsaa ennen loppua otetaan varaslähtö, että saadaan auto parkista ensimmäisenä.

Show'ssa oli myös Q&A-osuus, eli osuus jossa yleisö sai esittää kysymyksiä Savagelle ja Hydemanille. Tässä oli omasta mielestäni mielenkiintoisin yksittäinen kohtaus, sillä joku yleisöstä esitti hyvin ajankohtaisen kysymyksen. Viime tuotantokauden viimeinen jakso loppui hieman shokeeraavasti, koska ihan lopuksi ilman ennakkovaroituksia ilmoitettiin, että kymmenen vuotta ohjelmassa mukana ollut The Build Team (se kahdesta miehestä ja naisesta koostuva tiimi, joka tekee puolet myytinmurroista) ei ole enää mukana seuraavalla kaudella. Syitä näiden kolmen lähdölle on spekuloitu mm. säästösyillä ja ohjelman uudella konseptilla, mutta yleisesti sosiaalisessa mediassa ollaan oltu sitä mieltä, että tuollainen ilmoitustapa muutoksesta on ollut törkeä ja epäkorrekti. Ja kun lukee itse Build Teamin jäsenten kommentteja lähdöstä, niistä voi kyllä aistia, ettei lähtö ole ollut ihan omasta tahdosta. Joten oli mielenkiintoista, että esitettiin kysymys mitä näille Build Teamin jäsenille tapahtuu nyt. Savagen vastaus oli aika ympäripyöreä, mutta ihmeisesti tiimi yhä työskentelee yhessä ja ilmeisesti heille olisi tulossa jotain omaa ohjelmaa MythBustersia näyttävälle Discovery-kanavalle, hyvä niin.

Joulukuusi ja pipareita

Perinteisesti täällä haetaan joulukuusi kotiin heti Kiitospäivän jälkeen, eli suurinpirtein marras-joulukuun vaihteessa. Itse olemme tottuneet suomalaisittain hakemaan kuusen sisälle muutama päivä ennen joulua, ja saimmekin "venytettyä" kuusen hakua viime viikonloppuun asti, vaikka muutamat kuusikaupat tuossa lähellä houkuttelivatkin meitä jo aiemmin. Mietimme myös miten elävä kuusi kestää kuukauden ajan sisätiloissa, joten silläkin perusteella haimme kuusen vasta puolitoista viikkoa ennen joulua.

Halusimme ehdottomasti aidon kuusen. Sinänsä olisi voinut olla mielenkiintoista ostaa tekokuusi täältä ja tuoda se Suomeen, koska monet tekokuuset ovat täällä mallia överi, ja kylläpä olisi Suomessa herättänyt kateutta (tai sitten ei). Näkemissäni tekokuusissa oli vakiovarusteena mm. glitteriä ja miljoona pientä valoa, joten ei kiitos. Kuusen tuoksustakaan ei täällä tarvitse huolehtia, kiitos lukuisat sumutettavat kuusituoksut ja kuusituoksukynttilät.

Ostimme kuusemme alle kilometrin päässä sijaitsevasta kuusikaupasta. Tarjolla oli kolmea erilaista lajiketta, joiden nimiä ei tullut valitettavasti painettua mieleen. Mutta näin ulkonäöllisesti oli tarjolla suomalaistyyppistä kuusta (paljon tuuheampana vain), sellaista katajan näköistä mutta männyn neulasilla varustettua (vitsi, mikä kuvaus) sekä näiden kahden välimuotoa. Vain ensimmäisessä oli puun hajua, mikä oli tosi kummallista! Kaikki kuuset olivat kasvatettuja ja arvatenkin ihan eri luokkaa kun Suomen vastaavat (toki lajikekin vaikuttaa tähän). Hinta määräytyi puun pituuden mukaan. Me halusimme mahdollisimman pienen kuusen joka oli mahdollisimman suomalaistyyppinen. Jonkin aikaa saimmekin pyöriä kuusipihalla löytämättä sopivaa yksilöä. Valitsemamme yksilö oli valehtelematta koko kaupan rumin yksilö! Mutta meidän mittapuulla se oli juuri täydellinen, ja sopivan lyhytkin. Yritimme tuolla rumuudella kalastella vähän alennusta hinnasta, mutta jouduimme kuitenkin ihan täyden hinnan maksamaan (35 dollaria + verot ja vaihtorahat tippikulhoon eli yhteensä 40 dollaria).

Tasan yksi surkea kännykkäkuva tuli näköjään otettua kuusikaupasta...

Amerikkalaiset taitavat yleisimmin kuljettaa joulukuusensa kotiin auton katolla sellaiseen muoviin käärittynä. Koska meidän tapauksessa katolle kiinnittäminen olisi ollut ajanhukkaa, kannoimme kuusen käsin kotiin. Tapamme ei tainnut ilmeistä päätellen olla se tavallisin. Kotipihallammekin saimme pitkiä katseita, ja vielä pidempiä seuraavana päivänä kun kuljimme pihan poikki joulupukeiksi pukeutuneena - ne hullut suomalaiset.

Olimme outo näky Amerikassa, koska a) kävelimme b) kannoimme joulukuusta

Joulukuusta varten piti ostaa kaikenlaista tykötarvetta. Valikoimaahan täällä riitti, ja suorastaan kärsimme runsaudenpulasta. Mutta mikä parasta, täällä oli jo noin kuukautta ennen joulua joulukoristeet monissa paikoissa alennuksella! Halusimme kuitenkin valita koristeita kuuseen hyvällä maulla, ja ainoastaan sellaisia mieluisia, joten siksi koristeita onkin aika niukasti - jääpähän varaa hankkia lisää tulevina vuosina. Nuo ostamamme kuusenkoristeet ovat tosi ihania! Esimerkiksi nuo pesukarhut, niistä jää myös muisto Amerikasta, koska niitä pesukarhuja on tässä meidän pihapiirissäkin näkynyt. Meidän kuusesta myös puuttuu valot, ja tulee todennäköisesti puuttumaan koko jouluna. Valoja kun ei voi käyttää Suomessa, joten en innostu kertakäyttöisten valojen hankkimisesta. Meillä on ikkunassa viime vuonna hankitut jouluvalot, joita saatan sovittaa kuuseen tässä joku päivä, jos innostun. Täällä muuten harrastetaan kuusen alusmaton sijaan kuusen hametta, joka puetaan kuusen jalan päälle peittämään sen "rumuutta". Mielestäni niin outo konsepti, että sekin tree skirt jäi ostamatta.

Joulukuuseen päätyi myös pari lapsuudenkodistani peräisin olevaa koristetta!

Olen muuten vähän huolestunut siitä ettei meidän kuusemme juo vettä! Jalan vesisäiliö on ollut koko ajan täynnä, mutta kuusi on juonut siitä ehkä desin vettä. Suomessahan käsittääkseni kuuset juovat litrakaupalla, tosin ei ihmekään, kun jäinen kuusi tuodaan sisätiloihin ja sen herätessä henkiin sillä onkin varmasti jano. Mutta kun tuo ei juo ollenkaan, ei voi olla normaalia? Ihan hengissä tuo kuusi kuitenkin on, eikä neulasia ole tiputellut yhtään tähän mennessä. No, ehkäpä täällä sisä-ja ulkolämpötilan välillä ei ole tällä hetkellä niin suurta eroa (ainakaan täällä meidän kylmässä kämpässä) että kuusi vaatisikaan niin paljon vettä. Ja luin juuri uutisenkin, että kalifornialaiset joulukuuset ovat tänä vuonna erityisen kuivuudesta riuduttamia ja siksi vähän kärsineen näköisiä (niinpä vissiin joo, suhteellista...), joten ehkäpä tuo on vain tottunut kuiviin olosuhteisiin.

Kylläpä tuo kuusi on tuonut iloa! Olen monena iltana maannut lattialla kuusen vieressä ja vain haistellut sitä. Hullu mikä hullu...

Teimme eilen illalla joulua varten pipareita, kun Ikeasta ostettu piparirasia alkaa vedellä viimeisiään. Olen lukenut että Ikeasta saisi myös piparkakkutaikinapakastetta, mutta meidän Ikeasta ei kyllä sellaista löytynyt. Mutta eipä hätää, piparitaikinaa voi tehdä myös itse! Paitsi että täällä ei ole tummaa siirappia, piparkakkumaustetta tai pomeranssinkuorta... Eli piparitaikina tehtiin soveltaen niistä aineksista mitä täältä löytyy.

Tein taikinan tällä ohjeella käyttäen juurikin tuota samaa World Marketin Golden Syrup:ia eli vaaleaaa siirappia. Käsittelyn kannalta olisi ollut fiksua antaa taikinan muotoutua jääkaapissa esim. yön yli, mutta hätäsenä en tietenkään malttanut, vaan tein piparit vähän vaikeamman kautta, aluksi kun taikina oli tosi vaikeasti käsiteltävää. Piparit jäi paistamisen jälkeen aika vaaleiksi (ehkä sen vaalean siirapin takia), mutta maku on yllättävänkin sama kuin suomalaisissa kotitekoisissa pipareissa. Täältä Amerikan ihmemaasta löytyi vaikka minkälaisia piparimuotteja, joten tuli tehtyä myös jouluun liittymättömiä ninja-pipareita! Pipareita tuli vajaa sata, joten varmasti näistäkin osa lähtee Timon työpaikalle syötäväksi, ei millään saada noita kaikkia syötyä kahdestaan.

Osa pipareista koristeltiin vielä sokerikuorrutteella.

Viime viikonloppuna kokosimme myös Ikean piparkakkutalon ja koristelimme sen (hyvässä yhteisymmärryksessä). Kyllä on hieno, hehe. En edes viitsi laittaa kuvaa toisesta puolesta, joka meni vähän pieleen, kun yritin olla luova ja tehdä katosta valumaan sellaisia jääpuikkoja. Näyttää nimittäin enemmän lumivyöryltä kuin jääpuikoilta...

P.S. Timolla oli tänään työpaikan joululounas, ja listalla oli hampurilaisia, pihvejä ja pastaa :)

Joulupukkijuoksussa

Osallistuimme tänään tapahtumaan nimeltä TiVo SantaRun Silicon Valley. Kyseessä oli 5 kilometrin juoksu/kävelylenkki jouluteemaan pukeutuneena. Tapahtuman tuotto (osallistumismaksut) menevät San Josen keskustassa sijaitsevan Christmas in the Park:n (joulutori) sekä Downtown Ice:n (luistelukentän) hyväksi. Tuo oli siis eräänlainen hyväntekeväisyystapahtuma, vaikka itse vierastankin hieman sitä, että hyväntekeväisyydeksi sanotaan mitään muuta kuin sellaista välitöntä apua sitä tarvitseville, mutta täällä Amerikassa käsite taitaa olla vähän laajempi!

Koska kyseessä oli joulupukkijuoksu, me tietenkin pukeuduimme joulupukeiksi! Osallistumisen yhteydessä oli mahdollista ostaa viidellä dollarilla joulupukkiasu, joten sen hommaaminen sujui tosi kätevästi. Nuo saamamme asut oli huopakankaasta, ja omat housuni ehdin repiä jo edellisenä päivänä, ja pääsin heti ompelemishommiin.

Lähtöportilla oli jo aika pitkä jono

Suurin osa oli pukeutunut tuohon samaan joulupukkiasuun, kun mekin

Reitti meni San Josen keskustan lähettyvillä. Saapuessamme lähtöpaikalle oli lähtöportilla jo melkoinen tungos. Osallistumismäärästä en löytänyt mitään virallista tietoa, mutta numeroita näin 2500-alkuisia, joten siitä päätellen osallistujia oli ainakin tuon verran. Tietysti ennen starttia laulettiin kansallislaulu, niin kuin aina täällä ennen mitä tahansa kisaa. Osallistujia oli laidasta laitaan, mutta kiinnitin huomioni siihen, että tosi paljon oli perheitä. Näimme hienoja jouluaiheisia asuja, vaikka suurimmalla osalla olikin tuo sama joulupukkiasu tai sininen kisapaita. Kannustajia teillä oli vähän ja oikeastaan ainoastaan maalialueella. Täällä noita tapahtumia kun on niin paljon, niin ehkä ihmiset eivät vain tieneet tuosta.

Reitti oli ihan tasaista asfalttia, ja ehkä vähän tylsästi meni käytännössä kadun päästä päähän. Tosi moni aloitti juosten, mutta jatkoi kävellen viimeistään mailin kyltin jälkeen. Meillä oli tarkoitus juosta ihan rauhallisesti hölkkävauhtia, ja ainakin aluksi se oli ihan oikea taktiikka, koska alun tungoksessa ei kovaa päässytkään. Haastetta lenkkiin toi kyllä parrassa ja tuossa asussa juokseminen, sillä laämpötila kohosi lähes 20 asteeseen ja aurinko porotti ja oli todellakin kuuma! Luonne ei kuitenkaan antanut periksi heittää partaa/tonttuhattua pois ennen maalia. Maalissa oma kello pysähtyi aikaan noin 34:30, viralliset tulokset tulee joskus myöhemmin. Ihan hyvä aika!

Aina pitää kuvata mitä ruokaa saa maalissa, tässä osa niistä.

Maalissa oli tarjolla vaikka minkälaista herkkua. Voimme melkein väittää, että tuolla oli paremmat tarjoilut kun Suomessa puolikkaalla/maratonilla! No, Amerikassa kaikki on isompaa. Tarjolla oli vettä, proteiinipatukka, banaani, juotavaa omenasosetta, oreo-täytekeksejä ja suklaamaitoa (eli kaakaota). Maali sijaitsi Christmas in the Park -joulutorin vierellä, ja olisi ollut hyvä tilaisuus katsastaa sekin, mutta suuntasimme lähijuna-asemalle ja kotiin aika nopeasti, ennen kuin ehti tulla kylmä. Mainio tapahtuma!

Maalissa!