keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kevättä rinnassa eiku ilmassa

Laiska bloggaaja täällä hei! On ollut vähän motivaatiopula tämän blogin kanssa, joten olen ihan suosiolla pysytellyt poissa. Mutta kuitataan parit viime viikot sanomalla, että kaikki ennallaan eli hyvin Kaliforniassa.

Kevät on saapunut nyt Campbelliinkin. Viikonloppuna bongailin ensimmäiset kukkivat puut. En tiedä mitä lajia nämä puut ovat, mutta ovat ihan tosi ihanan näköisiä. Muistan hyvin viime vuonna kun puut alkoivat kukkimaan, koska silloin samoihin aikoihin alkoivat lämpimät ilmat, jotka jatkuivatkin sitten seuraavaan talveen asti. Siksi uskallan nytkin varovasti veikkailla, että se on kevät nyt. Kännykkäni muistaa, että olen viime vuonna kuvaillut samoja puita kukissaan 8.2. joten ollaan tämän todella pätevän tieteellisen mittarin perusteella jopa kaksi viikkoa edellä kevään tulossa.


Tosi rankkahan tämä talvi on ollutkin ;). Joulukuussa oli 2-3 viikkoa kestävä sadeputki ja joulu-tammikuussa oli lähinnä öisin kylmää. Toki tuo on suhteellista: ilman lämmitystä huonosti eristetyssä puutalossa on kylmä ja inhottava olla. Ja kuumaa ilmaa puhaltava ilmalämpöpumppu ei ole ihoni suosikki. Nyt homma on kääntynyt päälaelleen: kämpässä alkaa olla tosi kuuma päivisin ilman pimennyskaihtimia, ja se vasta inhottavaa onkin. Vali vali...

Ulkona on ollut jo useita yli +20 celcius-asteen päiviä. Oli ihanan vapauttavaa kävellä ulkona t-paidassa ekan kerran. Ja istuskella poolilla ottamassa aurinkoa, vaikka uimaan ei tarkenisikaan vielä (uima-altaamme vettä ei lämmitetä). Pimeäkin tulee vasta iltakuuden pintaan, joten se mahdollistaa ihan uudet iltaulkoaktiviteetit.


No mitäpä olen tehnyt ilmojen lämmetessä? No muun muassa näitä:

pipo mallia beanie a.k.a hipsteri

Nämä pipot ja kaulaliinat tulee tosi tarpeeseen näillä keleillä...

En tiedä, miten taas kerran innostuin neulomaan, mutta tosiaan tuubikaulahuivi ja pari pipoa on syntynyt iltaisin Netflixiä tuijotellessa. Tykkään neuloa, mutta olen siinä aika suurpiirteinen ja kärsivällisyyteni ei riitä mihinkään monimutkaisempaan kuvioneulomiseen. Joten siksikin olen nyt neulonut tuollaisia tosi yksinkertaisia juttuja, mutta mikäs siinä kun samalla voi tosiaan vaikka sitä Netflixiä katsella. Ja tätä intoa piisaa neuloa lisää, mutta seuraavaksi pitää päästä lankakauppaan täydentämään varastoja...

P.S. Kevään reissukalenteri on saannut ensimmäiset kiinnityksensä. Ensimmäinen reissu tapahtuu helmikuun lopussa kun lähdemme Havaijille, Big Island- ja Kauai -saarille. Vinkkejä otetaan vastaan must see -mestoista! Myös seuraava reissu on tiedossa, mutta kohde on niin eksoottinen ja jännittävä, että kerron siitä vasta myöhemmin... kunnon cliffhanger tähän loppuun :)

2 kommenttia:

  1. Mies on väläytellyt jo aika pitkään Kaliforniaan muuttamista, mutta mä olen harannut vastaan, koska "pitäähän sitä talvi olla". Noita kirsikankukkia ja ulkona olevaa räntäsadetta katsellessa alkaa munkin mieli muuttua...

    Big Islandilla Volcanoes National Parkissa patikointi Kīlauea Iki Crater Trailia pitkin oli hieno. Myös illalla kraaterin valon katselu olisi kai hauskaa, mutta meillä oli 2kk sitten liian pitkä ajomatka Konaan, että oltaisiin jaksettu jäädä illaksi. Auringonlasku Mauna Kealla ja sen jälkeinen tähtien tiirailu ala-asemalla oli hienoa, mutta sitä varten tarttee low-4WD-auton. Me oltiin vuokrattu Budgetista Jeeppi tuolla olon ajaksi, josta oli hyötyä myös kun lähdettiin katsomaan oliviinihiekkarantaa saaren eteläkärjessä. Mutta ehkä kaikkein siisteimmät kaksi kokemusta olivat nämä:
    - Helikopteriajelu, jossa sai käsityksen laavakentistä: http://globecalledhome.fi/2014/12/helikopterilla-havaijin-laavakentilla/
    - Paholaisrauskujen kanssa snorklaus: http://www.ekacanoeadventures.com/ Aivan uskomaton kokemus kun rausku tulee lähelle. Lisäksi noilla opas oli asiantunteva, yritys tukee paikallisia koululaisia ja snorklauksen jälkeen sai kuumaa kaakaota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, itse asiassa mä oon samaa mieltä, että pitää olla kunnon talvi ja neljä vuodenaikaa on tosi positiivinen juttu. Mutta Suomessa (tai muualla missä talvi) talvet tuntuu olevan nykyään sellaisia lumettomia ja loskaisia, että mun romantisoitu talvi-kuva on vähän murtunut :). Kaliforniaa voin kyllä suositella ilmaston puolesta, ikinä ei ole pitänyt perua mitään menoa sään takia!

      Kiitos Big Island -vinkeistä. Tuo Volcanoes National Park olikin jo listalla, mutta nuo muut myös kiinnostavat. Snorklaamaan ois kiva päästä, pitää tutkia noita laittamiasi linkkejä tarkemmin!

      Poista