torstai 30. huhtikuuta 2015

Kämpän lopputarkastus ja muuttojärjestelykuulumisia taas kerran

Tänään meillä oli se minun etukäteen paljon stressittänyt kämpän lopputarkastus. Kun täällä on vähän se meininki, että paperilla (sopimukset ja muut) on aina tosi tarkkoja, mutta käytännössä ei sitten yhtään. Niin että en vieläkään oikeen osaa ottaa lunkisti noiden kanssa. Toisaalta tiesin, ettei tässä meidän kämpässä ole mitään "vikoja", joten ei paljon mitään korjauskulujakaan voi meiltä periä.

Nuo meidän kompleksin tyypit olivat antaneet neljän tunnin aikahaarukan minkä välillä tulevat tekemään tarkastuksen. No, kolmen ekan tunnin aikana ei ketään kuulunut, joten Timo soitteli perään, ovatko edes tulossa. Langan toisessa päässä kuulosti siltä, että niillä ei todellakaan ollut tuota tapaamista kalenterissa, eli ne oli tekemässä ohareita. Mutta tietty se tyyppi sanoi, että ovat kyllä tulossa ennen ajan loppua. Minun piti lähteä tapaamaan kaveria siinä 10 vaille määräajan loppumista. Ja huvittavaa kyllä, vikana ennen kuin kaarsin pihasta pois näin kuinka kompleksin tyyppi otti golfkärryn alleen (normi kulkuvälineitä täällä, onhan tää meidänkin kompleksi sellaset 500 m pitkä...) ja lähti kaahaamaan meille päin. Timon mukaan tyyppi oli meillä noin 3 minuuttia. Laittoi valoja päälle kaikista huoneista (lamput itse vaihdettava uusiin niiden palettua loppuun) sekä tarkasti ettei keittiön marmoritasossa tai liedessä ole halkeamia. Muuten sanoi, että meillä on siistiä ja että suorastaan ihan mallikämppä, jota voisi esitellä uusille asukkaille (teknisesti heillä olisi siihen oikeuskin, kuhan ilmoittavat 48 tuntia aiemmin). Pisin aika koko vierailusta meni siihen kun kompleksin tyyppi otti nauhakenkänsä pois ja laittoi takaisin jalkaan, kun tajusi onneksi vihjeen, että meillä tapana ottaa kengät pois. Mutta onpa siis hyvä ettei lisäkorjauskustannnuksia tule sen kokolattiamaton pesun lisäksi. Paitsi se loppusiivous, joka päätettiin ostaa heiltä kanssa.

Mutta noi muuten muuttojärjestelyt ei ole ihan putkeen mennyt. Saimme lopulta tarjouksen myös siltä muuttofirmalta, jolla kesti vastata. Joten meillä oli neljältä muuttofirmalta tarjous, joista kaksi pyydettiin aika muodon vuoksi, koska oli ihan vieraita firmoja meille. Tuo viimeisin tarjous oli halvempi kuin muut, mutta siinä epäilytti muutama asia. Tavaroiden arvioitsija vaikutti olevan aika pihalla ulkomaanmuutoista, ei mm. selkeästi tiennyt kuinka kauan merikontilla menee Suomeen. Lisäksi muut paikalliset suomalaiset varoittelivat mm. muuttofirman laskuttavan lisäkuutioista jälkikäteen, ja tekevän tavaramääräarvion tarkoituksellisesti alakanttiin. Päätimme lopulta valita toiseksi halvimman (jonka hinta oli kuitenkin tingitty ihan kilpailukykyiseksi). Yllättäen sillä valitsemallamme firmalla ei ollutkaan enää vapaita aikoja muuttopäivällemme. Argh! Mutta he tarjosivat toista, vielä halvempaa, USA:n yhteistyökumppania. Joten nyt meillä on joku ihan uppo-outo muuttofirma tulossa... jos on tulossa. Heistä ei nimittäin ole kuulunut mitään! Olisi kiva saada joku vahvistus asiaan. Onneksi meillä ei ole mitään sellaista tavaraa täällä, jota ei rahalla voisi korvata, joten olennaisinta taitaa olla ottaa hyvä vakuutus tavaroille. Muuten, jos teitä lukijoita ärsyttää se, etten sano muuttofirmojen nimiä, niin se on ihan tietoinen valinta. Voin kertoa muuton jälkeen muuttofirman nimen, jos meillä on siitä jotain kehuttavaa, jos siis haluan jakaa ilmaista mainosta... Negatiivisista en viitsi sanoa nimen kanssa niin kauan, kun ei ole oma kokemus.

Positiivisesti olemme yllättyneet siitä, että esimerkiksi pankin ja nettiliittymän tarjoajan kanssa on muuttojärjestelyt onnistuneet niin jouhevasti. Pankkimme jopa lupasi, että pankkitilin irtisanomien onnistuu Suomesta käsin puhelimitse. Meillä on omat epäilyksemme onnistuukohan, mutta hyvä jos ainakin teoriassa on mahdollista. Meidän on jätettävä tänne pankkitili (ja sinne jonkin verran rahaa) vielä vuoden 2015 tänne tehtävän veroilmoituksen takia, sieltä kun oletettavasti tulee taas mätkyjä, niin kuin tänä vuonna. Tilillä on oltava tietty summa rahaa myös sen vuoksi, etteivät velota kuukausimaksuja. Toisaalta tuon pankin kanssa kaikki ei ihan mene putkeen, koska ollaan yritetty ainakin kahdesti siirtyä sähköisiin tiliotteisiin paperisten sijasta, mutta vielä ei ole onnistunut...

Nettiliittymän (Comcast) irtisanominen onnistui historiallisesti ihan kertasoitolla. Puhelimen päässä oli tyyppi, joka osasi lähettää myös sähköpostia oikeeseen osoitteeseen (historiallista sekin) ja puhelun jälkeen tuli kirjalliset ohjeet, minne tuon boksin voi palauttaa. Mahtavaa! Olen niin paljon parjannut tuota Comcastiä, että hyvä että jotain positiivistakin.

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Pannukakkuhämmennys

Tän blogin top 5 luetuimpien postausten joukossa on blogin alkuaikoina jakamanani mustikkaletturesepti. Eipä siinä mitään, nuo letut ovat kyllä hyviä, ja teen niitä itsekin joka toinen viikonloppu.

Mitä tuossa mustikkalettupostauksessa en kerro on se, että ennen noihin mustikkalettuihin siirtymistä yritin muutaman kerran tehdä mustikkapannukakkuja amerikkalaisittain - onnistumatta siinä. Tekemistäni pannukakuista tuli todella paksuja lettuja, jotka eivät näyttäneet tai maistuneet siltä miltä amerikkalaisissa dinereissa. Mutta koska mustikkaletut - suomalaisittain - maistuivat, unohdin asian.

Tänä keväänä rohkaistun tekemään uudelleen noita amerikkalaisia mustikkapannukakkuja, samalla reseptillä kuin aiemmin. Edelleenkään ne eivät näyttäneet tai maistuneet siltä miltä piti. Mutta koska niistä tuli hyviä, päätän nyt jakaa tuon vanhan Hesarin reseptin. Valitettavasti en voi linkata alkuperäistä reseptiä, koska HS on näköjään reseptitkin muuttaneet maksulliseksi sisällöksi (argh!). Eli reseptin krediitit kuuluvat Hesarille, vaikka linkkiä ei nyt ole jakaakaan.

Mustikkapannukakut (n. 12 kpl)

2 1/2 dl piimää
2 kananmunaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 dl sokeria
ripaus suolaa
35 g voita + paistamiseen
1/2 tl vaniljauutetta
3 dl pakastettuja mustikoita
tarjoiluun vaahterasiirappia


Mittaa piimä kulhoon. Erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset. Laita keltuaiset piimän joukkoon. Lisää vehnäjauho-leivinjauheseos. Lisää sokeri ja suola. Sulata voi ja lisää joukkoon, samoin vaniljauute. Sekoita. Vatkaa valkuaisvaahto kovaksi ja sekoita varovasti muun taikinan joukkoon. Paista pannulla voissa. Lisää jokaisen päälle 1 rkl mustikoita paistovaiheessa.


Syödään vaahterasiirapin ja kermavaahdon kanssa tietysti!

Koska olen tälläinen epäolennaisia asioita vatvova ihminen (hah!), jäin edelleen miettimään miksi nämä tekemäni pannukakut oli niin erilaisia. Päätinkin kokeilla tehdä amerikkalaisia pannukakkuja suoraan valmisjauhepussista, koska olin kaverin kuvista nähnyt, että niistä tulee oikean näköisiä. Valitsin valmisjauhepussiksi Whole Foodsin version, jonka ainesosaluettelossa ei ollut mitään kummallista (toisin kuin eräissä lähikaupan versioissa, jossa oli mm. väriainetta??!!). (Hintaa tuolla pussilla oli muuten $3.99, ja se ainakin minulla näyttää riittävän kuuteen aamupalakertaan, joten ei edes ole kovin kallista, vaikka on Wholarista)


Arvattekin jo varmaan mitä kävi? Pannukakuista tuli aivan täydellisiä, juuri sellaisia kuin piti! Tuo, että ne jo tuolla lailla "kupli" pannulla, ja kääntyi aivan vaivattomasti, ikään kuin liukui pannulla...!!! En enää ikinä tee pannukakkuja from scratch, vaan luotan valmisjauheen voimaan.

Kuplii, kuplii!
Ja kääntyy kuin unelma!

Hämmentävintä tässä on se, että kaikki ainekset on ihan samat (paitsi omatekoisessa taikinassa on voita, valmispussitaikinassa kasviöljyä) ja ainesosien suhteetkin on aika samat. Mistä tulee se ero? Nuo valmispussitaikinan pannukakut on kovin kakkumaisia ja ehkä just sen verran kuivahkoja, että vaatii paljon päällysteitä (mikä ei ole huono juttu), kun nuo toiset on kovin lettumaisia. En voi ymmärtää tätä leivontakemiaa, miten voi tulla samoista aineksista jotain niin erilaista. Mutta eipä sillä niin väliä, koska molemmista tuli hyviä, ja voin lämpimästi suositella tuota valmispussitaikinaa!

Nämäkin maistuu kermavaahdon ja vaahterasiirapin kanssa!

Kakkumainen rakenne

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Haikki Sierra Azulissa, 22 km + kesän treenitavoite!

Minua jäi vähän kaivelemaan, miksi muutaman viikon takainen Mt. Diablon haikki tuntui niin oudon raskaalta minulle. Joten tänään päätimme tehdä suunnilleen samantyylisen haikin kuin tuolloin Mt.Diablossa, mutta ihan näissä "kotimaisemissa" eli vuoristossa joka näkyy olohuoneen ikkunastamme.



Siellä se polku vain nousee ylöspäin.. vikasta noususta 

Ja onneksi lähdimmekin, koska kaikki ne viime kerran ongelmat olivat täysin poissa. Tottakai puuskutin mäissä, mutta ei ollut ollenkaan sellaista "ei pysty"-oloa. Itse asiassa vasta viimeisessä isossa mäessä meinasi hieman tulla seinä vastaan, mutta tuossa vaiheessa kilometrejä oli takana jo 15-16 km, joten ei ihmekään. Ja jos katsotte tuosta korkeusprofiilikuvasta, niin huomaatte, että tuo toinen nousu onkin aika tosi jyrkkä lopussa. Siltä se myös tuntui. Teimme tuollaisen haikin, mikä oli kaksinousuinen. Siinä pääsi vähän testaamaan, miten hyvin saa psyykattua itsensä nousuun alamäen jälkeen. Tässä haikissa, verrattuna tuohon Mt.Diabloon, otin ennen haikkia allergialääkkeen, joten sillä saattoi olla positiivinen vaikutus suoritukseen. Mitään allergioita minulla ei Suomessa ole ollut, mutta täällä on kahtena keväänä tuntunut, että on vain pakko syödä allergialääkkeitä.


Haikki oli siis 22,5 km pitkä, ja siinä oli yhteensä nousua kahdessa nyppylässä 1180 m. Aikaa meillä meni 6 tuntia 10 minuuttia. Hauskinta tässä on se, että Mt.Diablon haikissa nousua oli noin 100 metriä vähemmän ja matkaa kilometri vähemmän, mutta meillä meni siinä kuitenkin tunti enemmän (josta puoli tuntia tosin voi selittää huipun visitor centerillä). Eli kaikin puolin tänään meni homma paremmin!



Tämä haikki antoi uskoa siihen, että pystymme kesän treenitavoitteeseen. Me nimittäin voitimme arvonnassa liput Yosemiten Half Dome:n huipulle kiipeämiseen! Tuo Half Domen haikki on 22,7 - 26,5 km pitkä (riippuen reittivalinnasta) ja siinä nousua on 1600 m. Ei mikään helppo haikki todellakaan, mutta ihan tehtävissa päivän aikana. Netin arvosteluiden mukaan haikille ei varsinaisesti ole pakko treenata, koska tuo on sellainen "once in a lifetime"-juttu, mikä kuulemma auttaa kovasti tsemppamaan loppuun asti (huikeiden maisemien lisäksi). Mutta koska minä tykkään treenaamisesta silloin kun on joku treenitavoite, niin olkoon tuo Half Dome tämän kesän treenitavoite! Ainakin yksi haikki, jossa nousua tuon 1600 m, ajateltiin vielä tehdä ennen varsinaista Half Domea. Niin ja onhan salilla treeniohjelmaan tullut nyt myös inhokkilaite stepperi kovalla vastustuksella... Luulen, että tämä harjoittelu palkitaan kesällä Half Domella, koska aion silloin haikin aikana keskittyä maisemien ihailemiseen, en tuskailla sitä, että onko vielä pitkä matka... voipi olla toiveajattelua, haha!

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Days of Wine and Wet Noses

Olimme tänään otsikon nimisessä hyväntekeväisyystapahtumassa noin puolen tunnin ajomatkan päässä Scotts Valleyssä. Jo tuo tapahtuman nimi on itsessään niin hauska, että olisi voinut osallistua pelkästään sen takia, mutta me menimme kuuntelemaan tapahtumassa esiintyvää bändiä. Timo kuuli radiosta yksi aamu työmatkallaan tämän bändin live-vedon ja mainoksen tästä tulevasta keikasta, joten olihan sinne mentävä. Tapahtuman tuotto meni eläintenpelastusjärjestöille Santa Cruz Animal Shelter ja Unconditional Love Animal Rescue, ja tapahtumaan oli tervetulleet myös koirat hihnoissa. Me kuitenkin menimme tuonne kuuntelemaan bändiä, tosin meitä ei ollenkaan harmittanut lahjoittaa $15 / hlö hyvän asian vuoksi. Sisäänpääsymaksulla sai muuten omaksi lasin tapahtuman "logolla" ja lasillisen viiniä. Myynnissä oli muutakin alkoholia sekä ruokaa, ja tuotot myynnistä menivät myös samaan tarkoitukseen.


Heti kun pääsimme paikalle, tajusimme minkä emämokan olimme tehneet:


Meillä ei tietenkään ollut mitään omia tuoleja mukana! Mikä epäamerikkalainen virhe. Myös kylmälaukut (tai pikemminkin kylmäarkut, haha) puuttuivat. Itse asiassa  meillä ei ollut edes vilttejä, koska menimme ajatuksella "katsotaan keikka", ja kaikilla keikoilla missä ollaan oltu, yleensä seisotaan. No joo. Seisoimme sitten pari tuntia...

No onneksi oli hyvää live-musaa. Näimme kolmesta bändistä kaksi. Eka bändi oli kanssa hyvä. Tapahtuman sivuilla luki, että tyyppi on voittanut jopa Grammyn, mutta hänen omilla sivuilla lukee, että ollut vain ehdokkaana, no tiedä sitten. Mutta hyvin veti.

Se bändi, jota menimme varsinaisesti katsomaan oli Beatles-coverbändi The Sun Kings. Bändi ei ainostaan soittanut kuin Beatles vaan myös toinen laulaja kuulosti ihan John Lennonilta. Hämmentävää. Todella hyvä keikka!




Vähän tuli kyllä sellainen olo, että miksi ei ole käynyt täällä enemmän keikoilla, nyt kun alkaa olla jo myöhäistä. Kyllähän täällä on enemmän hyviä keikkoja kuin Helsingissä...

Meno tapahtumassa oli aika leppoisa. Nämä kalifornialaiset (ja veikkaan että kaikki usalaiset) on ihan koirahulluja, joten en ihmettele yhtään, että tämäkin tapahtuma järjestettiin jo viidettä kertaa. Näissä mun kuvissa muuten näkyy enimmäkseen keski-ikäisiä. Oli paikalla nuorempiakin, mutta näillä keski-ikäisillä nyt vain tuntui olevan paras meno päällä. Oli myös erittäin virkistävää, että vaikka tarjolla oli (ilmaista) alkoholia, niin kukaan ei ördännyt humalassa. Sitä todellakin tulee ikävä Kaliforniasta...

Niin ja ne koirat. Voi mitä ihania koiria (enkä ole erityisemmin edes koiraihminen...)



Kiva päivä. Nyt nukkumaan, huomenna luvassa pitkä haikki.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Friscossa Castrossa ja Haight&Ashburyssä sekä muuttokuulumisia

Laiska bloggaaja täällä terve! Taas on mennyt reilu viikko ilman merkintää, mutta hengissä ollaan. Olen pitänyt itseni kiireisenä töillä ja muuttojärjestelyillä. Ja tietysti myös laiskottelulla, haha. Ihmettelen mihin nämä päivät oikein kuluvat!

Keskiviikkona olin pitkästä aikaa päivän San Franciscossa. Timolla oli työjuttuja, ja minä lähdin tietty mukaan, koska oli siihen mahdollisuus. Tavoitteena oli kiertää Castron ja Haight&Ashburyn legendaariset kaupunginosat. Olen molemmat nähnyt auton ikkunasta, mutta nyt halusin päästä alueelle kiertelemään jalkaisin. Otin Market Streetiltä Powell'sin asemalta metron (en ollut tiennyt, että Friscossa on metro!!! Tosin vain muutama linja, mutta kuitenkin...) Castroon.


Castrosta kyllä niin välittyi se, miten siellä ollaan ylpeitä alueesta ja sen historiasta. En nyt ajatellut kirjoittaa mitään erityistä historiikkia, mutta alue on siis tunnettu homokaupunginosana 60-luvulta alkaen, toki nykyään Friscon vuokrien hipoessa pilviä, siellä taitaa asua pikemminkin rikkaita. Mutta edelleen paljon nähtävää riittää, maamerkit kuten Castro Theatre, Harvey Milk Plazalla liehuva valtavankokoinen sateenkaarilippu sekä Harvey Milkin vanha Castro Camera -liike (nykyään Human Rights Campaign Action Center), ja paljon muuta jännää, mistä en viitsi laittaa kuvaa, ettei äiti pahastu, haha. Kävin myös GLBT-museossa. Sisäänpääsy $5, ja menee hyväntekeväisyyteen. Suosittelen käymään, vaikka museo ei ole kovin iso ja kattava. Museossa lippuja myi symppis vapaaehtoistyöntekijä-pappa, joka ei millään meinannut myydä minulle aikuisten lippua, koska näytän kuulemma niin opiskelijalta, "nuorelta ja fiksulta". No voi kiitos, ei tässä vietelläkään kuin 31-vuotissyntymäpäivää reilun kuukauden päästä....

The Castro Theatre

Sateenkaarijalkakäytävät, tietenkin!
Entinen Castro Cameran liike
Castrossa oli muuten tälläinen oma "walk of fame".. en kovin montaa nimeä täältä(kään) tunnistanut
GLBT-museo, suosittelen!

Castrosta kävelin Haight&Ashburyyn. Matkaa olisi ollut vain maili, mutta eksyin hieman (miten voi ruutukaavassa eksyä???), joten taisin kävellä pikemminkin kaksi mailia. Ja eksyin tietysti reitillä, jonka varrella oli San Franciscon kuuluisia isoja mäkiä, joten tulipa siinä samalla vähän mm. pohjetreeniä kaupan päälle. Haight&Ashburyn valloittivat 60-luvulla hipit ja merkit on vieläkin nähtävissä... tai haistettavissa. Jos San Franciscossa noin yleisesti haisee kannabis noin kolmen korttelin välein, niin tuolla haisi kyllä koko ajan, haha. Ja siis kannabishan on täällä Kaliforniassa reseptillä laillista, jos ihmettelette. Tuolla oli kivan värikästä menoa. En oikein tiedä olisiko tuolla ollut jotain oikeita nähtävyyksiä, minä pysähdyin ottamaan kuvan kuuluisasta Haight ja Ashburyn kadun kulmasta, niin kuin aika moni muukin turisti.







Kävin tässä vaiheessa hakemassa jostain delistä lounaaksi kasvistäytteisen sandwichin. Välissä oli muuten ituja, tietenkin! Juomaa mietin hetken aikaa, ja kun näin hyllyssä kombuchaa, päätin maistaa sitä. Olen näitä kombucha-pulloja nimittäin vuoden verran ihmetellyt lähikaupassa uskaltamatta ostaa. Mutta kerrankos sitä... Juoma lupaili sisältävän entsyymejä, probiootteja sekä antioksidantteja, eli varsinaista ihmejuomaa.. Wikipedian mukaan kombucha (suomeksi kombutsa, haha) on käynyttä sokeroitua teetä. Pullo varoittikin pienestä alkoholipitoisuudesta. No, miltä se sitten maistui? Aivan järkyttävän pahalle! Onneksi olin ottanut tuollaisen mango-version, koska muuten tuo ei olisi mennyt alas. Voin vain kuvitella, miltä kombucha maistuu ilman makuaineita. Ja tuossa ei kyllä varmasti ollut yhtään sokeria. Oli myös hämmentävää, kuinka pullo sihahti aina aukaistaessa, mutta siinä ei ollut hiilihappoja. Juoma tuli juotua, ja itse asiassa maha taisi jopa tykätä juomasta, mutta uudestaan en kyllä taida ihan heti ostaa. Onkos lukijoissa kombucha-faneja?

mystinen mango... no todellakin!

Haight&Ashburystä päätin kävellä takaisin Market Streetille parin mailin matkan, koska oli niin ihana aurinkoinen ilma, ja Friscossa kerrankin lämmin. Olipas mukava päivä!

Mutta nyt niitä muuttokuulumisia: Meillä on nimittäin nyt väliaikainen kalustettu kämppä! Tuota etsiessä kahlasin läpi mm. Airbnb:n, mutta eihän sieltä löytynyt keittiöllistä asuntoa sellaiseen hintaan että olisi kannattanut vuokrata. Vaatimuksena oli ehdottomasti keittiö. Mietittiin myös Extended Stay Americaa, mutta niissä oli keittiöt tasoa keittolevy ja ehkä mikro. Onneksi kuitenkin löytyi ihan kohtuuhintainen corporate housing -kämppä, itse asiassa samalta firmalta, jonka kämpässä asuimme tänne muuttaessa ekan kuukauden. Kämppä sijaitsee pohjois-San Josessa. Kämpän ympärillä ei taida olla kävelymatkan päässä oikein mitään, valitettavasti. Tosin minulle saattaa jäädä auto käyttöön, koska Timo taitaa päästä töihin tuolta nopeammin julkisilla kuin autolla. Tämä tuli toistettua, kun kävimme yksi viikonloppu katsomassa kämpän sijainnin. Kämppä sijaitsee light rail -asemaa ("kaupunkijuna-asemaa") vastapäätä, ja juuri silloin asemalta lähti oikeaan suuntaan juna. Koska nopein reitti Timon työpaikalle kulkee junaradan vierestä, todistimme kuinka juna kulki tuon matkan nopeammin. Syy lienee noin kymmenissä liikennevaloissa matkan varrella; noihin liikennevaloihin aivan taatusti jumittuu aamuruuhkassa. Eikä muutenkaan tuo matka ole kuin 6 pysäkinväliä ja 11 minuuttia, ei paha ollenkaan.

Olemme myös varsinaista muuttoa järjestäneet, mutta se etenee kyllä tosi hitaasti. Olemme saaneet neljältä eri ulkomaanmuuttoja hoitaneelta firmalta alustavan tarjouksen, mutta varsinainen tarjous on vielä vaiheessa yhdeltä potentiaaliselta (joka oli alustavan tarjouksen mukaan halvin). Kaksi tyyppiä on täällä käynyt arvioimassa meidän tavaramäärän. Vaikuttaa siltä että tuo muuton hinta on niin paljon kalliimpi kuin silloin Suomesta muuttaessa. Myös meidän tavaramäärä on noussut arvioiden mukaan 11:stä kuutiosta 17:ään kuutioon, mikä ei kyllä voi mitenkään pitää paikkaansa, koska ei olla kovin montaa huonekalua ostettu. Tuo yksi firma suorastaan kyllä kusettaa siinä, miten kuutiohinta nousee kun mennään 15 kuution yli. Mutta onneksi kannattaa tinkiä, koska ollaan saatu hintaa alas jo 700 dollaria. Olisi vain kiva pikku hiljaa saada lyötyä lukkoon tuo muutto, niin olisi yksi iso stressinaihe vähemmän. Varsinaiseen muuttoon olen alkanut valmistautua käymällä läpi tavaroita. On se vain hämmentävää, miten paljon kaikkea roinaa kertyy nurkkiin reilussa puolessatoista vuodessa. Pitäisi vielä laittaa nuo muutamat huonekalut myyntiin... No ehkä ensi viikolla. Nyt viikonlopun viettoon...

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Peanut Butter -haaste ja kuinkas siinä kävikään? (+ banana bread -resepti)

Kuka muistaa minun marras-joulukuun peanut butter -haasteen? Tarkoitukseni oli oppia tykkäämään tuosta kansallisherkusta edes jossain yhteydessä.

No, siinä kävi niin, että jo kahden päivän päästä vetelin peanut butteria purkista suoraan ilman ongelmia, ja koko haaste tuntui turhalta. Itse asiassa niin turhalta, että unohdin kokonaan "raportoida" tulokset. Olennaista oli vain löytää oikea makupari pb:lle.

Sain teiltä lukijoilta tosi hyviä vinkkejä minkä kanssa maapähkinävoita kannattaa syödä. Testaisin mm. maapähkinävoi-hilloleipiä, jotka oli yllättävän hyviä, jos leipä oli itsessään hyvää (ei täällä aina itsestäänselvyys). Myös hedelmät (banaani, omena) dipattuna maapähkinävoihin toimi. Ruoanlaitossakin toimi, tosin en saanut peanut butteria maistumaan lopputuloksessa, mutta kiva proteiinilisä kasvisruokiin joka tapauksessa. Ja jätskin seassa meni. Puuron tai jogurtin seassa en tykännyt.

Oma ehdoton suosikkini on kuitenkin tässä:


Banana Breadia ja peanut butteria! Täydellinen suolaisen ja makean kombo! Parasta tuossa banaani"leivässä" (tai banaanikakussa, niin kuin minä olen sitä aina kutsunut) on sen tekemisen helppous, ei tarvitse mitään apuvälineitä kulhon, uunivuoan, haarukan ja kauhan lisäksi. Lisäksi tuo on hyvä viimeinen oljenkorsi liiaksi kypsyneille/tummuneille banaaneille, meillä kun ne tuppaa jäämään pöydälle syömättä. Banana Breadin resepteissä on vähän turhankin paljon lisättyä sokeria, mutta yritin tehdä sitä vähemmällä sokerimäärällä, ja se itse asiassa toimi ihan hyvin, koska banaani makeutuu kypsyessään ja antaa makeutta luontaisesti.

Tässäpä resepti: (Pahoitteluni amerikkalaisista mitoista ja "kököistä" suomalaisista vastineista!)

Banana Bread (tai banaanikakku)

2-3 erittäin kypsää banaania 
1/3 cup (80 ml) sulaa voita
1 cup (240 ml) sokeria (tai 3/4 - 1/2 cup:ia jos haluat vähemmän sokeria)
1 kananmuna (rakenne rikottuna)
1 teelusikallinen vanilja-uutetta
1 teelusikallinen ruokasoodaa
hyppysellinen suolaa
1 1/2 cup (360 ml) vehnäjauhoja

Kuvasta puuttuu ne banaanit... duh!
(Raaka-aineista vielä sen verran, että meillä kaapissa pyörii paketillinen "kevyttä ruskeaa sokeria", joka toimii tässä reseptissä tosi kivasti, antaa sellaista toffeemaista makua. En osaa sanoa tarkemmin mitä sokeria tuo on, näyttää ihan fariinisokerilta.)

Laita uuni kuumenemaan 350 F (175 C). Murskaa banaanit haarukalla (saa jäädä sattumia). Sekoita banaanin joukkoon voisula, ruokasooda, suola, sokeri, kananmuna, vaniljauute ja lopuksi vehnäjauho. Sekoita kunnes tasaista massaa. Voitele leipävuoka ja kaada taikina siihen. Paista uunissa noin tunti.


Nauti sellaisenaan, tai kuten minä, maapähkinävoin kanssa. Kuten tälläiset "kuivat kakut" aina, ne vain paranevat vanhetessaan jääkaapissa. Valitettavasti meillä kakkua ei jää vanhenemaan...

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Pyöräilyvinkki (+ rusketus kaupan päälle!)

Vaikka lukijoissani ei ole kovin montaa, jolle tämä vinkki on relevantti (tai mistä minä tiedän vaikka olisikin), niin jaan tämän loistavan pyöräilyreittivinkin: San Francisco Bay Trail. Voin suositella sitä ihan sen perusteella, että siellä saa a) ajaa rauhassa eli b) ilman että joutuu huutamaan keuhkot käheäksi "on your left:iä" ja varomaan ajamista kurittomien intialaiskakaroiden yli ja c) koska saa takuuvarmasti rusketuksen kaupan päälle. Ainut miinus reitillä on se, että mikäli allasi ei ole maastopyörä, voi meno olla vähän liian tärisyttävää, koska iso osa reitistä menee soratiellä.

Eestaas reittimme... tuossa keskellä tuo eksyminen 101:lle, hups..

San Francisco Bay Trail on 500 mailia pitkä reitti joka kulkee koko San Franciscon lahden ympäri. Jos tuo ympäriajo kuulostaa liian extremeltä, niin voi tehdä kuten me tänään, eli ajaa siitä vain sopivan mittaisen pätkän. Me pakattiin tänään pyörät autoon ja ajettiin Alvisoon, josta rantaa myöten East Palo Altoon ja takaisin. Reitti oli (yhdellä eksymisellä) 57.7 km pitkä ja aikaa siihen meni 4 tuntia. Tuo Alvisosta East Palo Altoon menevä reitti on pisin yhtäjaksoinen reitti Bay Trailiä.  Bay Trail ei nimittäin ole vieläkään valmis yhtenäinen reitti, vaan joutuu kikkailemaan autoteiden kautta, mikäli haluaa päästä eri osien väliset pätkät. Tuo meidän kulkema reitti ohittaa monta täkäläistä maamerkkiä, kuten NASA:n Research Centerin rautahäkkyrän, sekä nämä vuorilta näkyvät "itikanpistot" (maisatorppa-hengessä..) joiden tarkoitus ei vieläkään auennut paremmin vaikka niiden ohi ajoi.





Mutta nyt siihen rusketukseen. Olemme olleet tuolla, tai tarkemmin ottaen Alvisossa ja Palo Alto Baylandseilla, aiemminkin. Alvisossa olimme aika tasan vuosi sitten, enkä silloin kuvitellut että Kaliforniassa tarvitsisi aurinkorasvaa huhtikuussa. No, niin vain kävi, että paloin silloin aika pahastikin ja loppukesän minulla oli aika nolot rusketusraidat. Koska nuo pyöräily- ja kävelyreitit menevät veden äärellä, ja parhaimmillaan kahden vesialtaan välissä, ruskettuu tuolla paremmin kuin missään. Olenkin suunnitellut että lähtisin joku päivä Alvisoon kävelemään ja ruskettumaan. Täällä kun on ihan normaalia urheilla urheilurintsikkatopissa sekä minikokoisissa sortseissa, joten ei tarvi sitä pukeutumiskysymystäkään miettiä. Tänään minulla oli kunnolla aurinkorasvaa, enkä siis palanut, hyvä niin.




Tuo Bay Trail oli vika kohta meidän missä pitää haikata/pyöräillä -listassa. Mitäs me nyt loppuajan viikonloput tehdään???

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Äänestämässä

Tilastokeskuksen mukaan viime eduskuntavaaleissa vuonna 2011 19 970 ulkomailla asuvaa/vierailevaa Suomen kansalaista äänesti eduskuntavaaleissa ennakkoon. Suomalaisia asui (vuonna 2004) ulkomailla noin 250 000, joten ihan hyvä prosentti pääsi kuitenkin vaaliuurinille asti. Olen nimittäin ulkosuomalaisten blogeista ja Facebookin Suomi-ryhmistä saanut sen kuvan, että kaikki kyllä kokevat äänestyksen eduskuntavaaleissa tärkeäksi, ja äänestäisivät mielellään. Valitettavasti monille matka äänestyspaikalle on liian pitkä, joten äänestäminen jää. Ja nyt siis puhutaan sellaisista yli viiden tunnin ajomatkoista, jotka ei ole ihan nopeasti tehtävissä päiväseltään. (Joten shame on you te suomalaiset jotka vetoatte johonkin räntäsateeseen, kun ette jaksa mennä äänestyspaikalle.)

Meillä täällä Piilaaksossa oli hyvä tilanne, sillä meillä oli tänään ennakkoäänestyspiste Suomen kunniakonsulaatissa Palo Altossa. Myös San Franciscossa oli äänestyspiste ilmeisesti eilen. Tänne äänestyspisteen järjestäminen olikin varmasti aika perusteltua runsaan suomalaisväestön takia. Jos lähin äänestyspiste olisi meillä ollut Suomen pääkonsulaatissa Los Angelesissa olisi äänestämään lähtemistä pitänyt harkita tarkemmin.
Äänestyspaikka löytyi ainakin hyvin tämän turvin


Tämä äänestäminen sinänsä aika paljon poikkesi edellisistä, koska emme ole ole katsoneet yhtäkään vaaliohjelmaa telkkarista, saaneet kadulla yhtään vaalimainosta käteen tai muutenkaan joutuneet kenenkään ehdokkaan "uhriksi". Tein eilen kolme vaalikonetta, ja katsoin muutaman ehdokkaan Ylen tekemän neljän minuutin haastattelun (loistava konsepti!). Äänestämäni ehdokas löytyi helposti. En ole kovin tiiviisti Suomen asioita seurannut, kuin mitä siellä asuessa, mutta kuitenkin niin hyvin, että osaan (omasta mielestäni) sanoa mihin tulevalla eduskunnan kaudella pitäisi puuttua tai saada muutosta. En osaa sanoa, onko tämä ulkomailla asuminen muuttanut näkemystäni Suomen asioihin, kyllä varmasti vähän. Mutta koska sinne koittaa pian palaaminen, niin koen että oli todella tärkeä äänestää.

On muuten hurja miten nopeasti aika menee. Viime eduskuntavaaleissa vuonna 2011 olin laskemassa ennakkoääniä vaalipäivänä. Timon kanssa seurusteltiin jo silloin, mutta ei tosiaan edes ajateltu naimisiinmenoa saati sitten muuttamista ulkomaille joskus yhdessä. Minä olin sentään jo valmistunut yliopistosta, mutta tein kaikkia keikkahommia, niin kuin juuri tuo ääntenlaskenta. Aika hyvin muistan fiilikset siltä ajalta. Tuosta ääntenlaskemisesta muistan lähinnä sen, että kun laskimme Uudenmaan vaalipiirin ääniä kiinnitimme huomiota meidän pöydässä siihen, kun yksi numero toistui lipukkeissa koko ajan. Lopulta selvisi että se oli Timo Soini... Ja loput kaikki tietääkin.

Voi kääk, mainitsin juuri Timo Soinin blogissa.. Ehkä hyvä päättää tähän.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Suomeen paluu lähenee

Kesä ja myös meidän Suomeen paluu lähenee. Ensiaskeleet Suomeen paluun suhteen on tehty, sillä nykyisen kämpän vuokraa emme enää vuokranneet uudelle kaudelle, ja olemme pian jo asunnottomia.

Kirjoitinkin viime kesänä millaista vääntöä käytiin uudesta vuokrasopimuksesta. Osasimme siten odottaa uutta vuokrasopimustarjousta, jossa vuokraa olisi korotettu. Kun tuo tarjous tuli viime kuussa siinä olikin tuntuva korotus, vähän liiankin tuntuva korotus. Meidän vuokraa olisi korotettu peräti 25 prosenttia! Dollareissa 600. (Ja tuosta kun näppärimmät laskevat nykyisen vuokramme, niin sanottakoon että reilusti yli 2000 dollarin kahden makuuhuoneen asuntojen vuokrat on täällä ihan normaaleja; Piilaakso taitaakin olla New Yorkin jälkeen USA:n kallein paikka asua...). Me lähinnä naureskelimme tuolle aivan poskettomalle vuokrankorotukselle, ja tietysti meidän oli helppo nauraa, koska emme muutenkaan olleet vuokrasopimusta uusimassa. Jos olisimme jäämässä USA:aan, niin todellakin vaihtaisimme asuntokompleksia nyt.

Huvittavinta tietysti tässä kuviossa on se, että meitä ei mitenkään edes houkuteltu jäämään tänne. Palautimme tuossa äskettäin lomakkeen, jossa ilmoitimme, ettemme jatka vuokrasopimusta. Lomakkeeseen piti raksia lähdön syy, joka meillä oli liian korkea vuokra. Emme maininneet mitään Suomeen paluusta, koska mitä se heille kuuluukaan. Veimme lomakkeen vuokrauksesta vastanneelle managerille henkilökohtaisesti matkalla kuntosalillemme. Manageri otti lomakkeen vastaan ja sanoi kyllästyneesti, että saamme siitä vahvistuksen ja tarjouksen loppusiivouksesta seuraavalla viikolla. Hän ei edes kysynyt, miksi lähdemme, saati sitten yrittänyt millään lailla suostutella meitä muuttamaan mieltämme. Ihmetyttää kyllä, koska täällä asuntokompleksissa on koko ajan vapaana noin kymmenen vastaavaa asuntoa, eikä mitään yritystä pitää nykyisiä vuokralaisia.

Saimme viime viikolla tuon vahvistuksen lähdöstämme sekä ohjeet poismuuttoon. Samassa kirjeessä tuli myös ilmoitus asunnon lopputarkastuksesta ja tarjous loppusiivouksen teettämisestä asuntokompleksin siivouspalvelulla. Sekä myös ohjeet viimeisen puolen kuun vuokran maksuun, koska sehän ei tietenkään ole mahdollista tuolla suoravelotusjärjestelmällä, mikä meillä on ollut tähän asti, vaan pitää ilmeisesti shekki lähettää jonnekin.. huoh. Mutta tuo asunnon lopputarkastus.. en voi väittää ettenkö hieman stressaisi siitä etukäteen. Yelpissä lukee, että joku oli $800 laskun saanut kaikista loppukorjauksista. Olemme itse asiassa olleet niin hyviä vuokralaisia, että emme edes reikiä ole seiniin tehneet, täällä ne kun kuuluu vuokralaisen vastuulle tilkitä poismuuton yhteydessä, samoin seinien maalaus (siksi näissä seinissä on joku 10 maalikerrosta päällekäin). Mutta kun nämä seinät on ihan pahvia, niin aivan kaikilta kolauksilta ei ole seinät säästyneet. Saa nähdä mitä lopputarkastuksessa tulee ilmi, se on onneksi jo pari viikkoa ennen poismuuttoa. Tuo loppusiivous on $220 sisältäen kokolattiamaton pesun. Ja meidän käsittääkseni se kattaa kaikki, vaikka tossa lukeekin vähän kummallisesti, että "please note that carpet or flooring stains are not included" eli että kokolattiamaton ja kattian tahrat eivät kuulu palveluun. Eli että pesevät maton mutta ei tahroja??? Ehkä tämä tahra tarkoittaa tässä sitten jotain pahempaa tahraa kun sellaista peruslikaa??

Meidän tavarat lähtevät merikonttiin ja kohti Suomea toukokuussa, ja me menemme sitten perässä parin kuukauden päästä siitä. Nuo pari kuukautta ajattelimme asua jossain väliaikaismajoituksessa (kuten silloin alussa) ja reissata noin neljän viikon ajan. Suunnitelmia on tässä kovasti tehty ja listaa muistettavista asioista on tehty. Tehtäviä asioita on paljon, vaikka helpolta tuntuukin muuttaa Suomeen, kun tuntee systeemit. Ollaan jo hoideltukin asioita, mutta valitettavasti asiat etenevät nyt hitaasti, kun ei saada vastauksia ei USA:n eikä Suomen puolelta. No onneksi tässä on aikaa vielä...

P.S. Kirjoittelin tätä tekstiä keskiviikkona, ja torstaina tuli sähköposti että kompleksimme vuokrausesta vastannut manageri on siirtynyt toisiin tehtäviin eli tod.näk. saanut fudut... Mielenkiintoista.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kuinka suunnittelen meidän viikonloppujen haikit?

Sinne ruudun toiselle puolelle saattaa näyttää siltä, että menemme suhteellisen suunnittelematta noihin viikonlopun haikkimestoihin. Totuus on kuitenkin se, että - ihan omasta tahdostani - suunnittelen aika tarkkaankin nuo viikonlopun reippailut. Tässä esimerkkinä käytän viime viikonlopun Mt. Diablon huiputusta, jonka suunnittelin viime perjantaina.

Tietenkään noita haikkeja ei tarvitsisi suunnitella, vaan voisi myös mennä ihan fiiliksen mukaan. Noihin luonnonpuistoihin voisi pölähtää vain paikalle, ja mennä summamutikassa eri reittejä pitkin. Itselläni tuossa on vähän sellainen runsaudenpulan ongelma: tällä alueella on useita kymmeniä luonnonpuistoja, ja niissä jokaisessa vähintään kymmenen eri reittiä. Miten valita parhaat reitit? Varsinkin, kun on käynyt todella upeissa paikoissa, ja rima on jo aika korkealla? Ei myöskään huvita "tuhlata" tätä kallisarvoista aikaa USA:ssa ihan ok -haikkeihin, kun voi päästä niihin upeisiin ja mahtaviin.

Sain joskus reilu vuosi sitten nyt jo Suomeen muuttaneelta kaveriltani vinkin Gurmeetin haikkivinkkisivustosta. Intialainen Gurmeet on käyneet perheineen varmasti suurimmassa osassa tämän Bay Area:n haikkimestoissa, ja tehnyt yksinkertaiset ohjeet hyviksi havaitsemistaan reiteistä (sivustolla on listattuna n. 600 reittiä). Kuten alla olevasta screen shotista näkyy, sivustolta voi hakea haikkeja lajittelemalla ne nähtävyyksien, sijainnin, nousukorkeuden, haastavuuden, väkimäärän sekä kauneuden mukaan.


Tuo Gurmeetin sivusto ei ole ehkä modernein, mutta jotenkin sympatiseeraamme Gurmeetin meininkiä niin paljon, että suurimmat osat haikeistamme on tehty juurikin näillä ohjeilla. (Noin muuten emme niin sympatiseeraa intialaisia perheitä haikeilla; he ovat aina koko perheen voimin liikenteessä (tukkii tiet) ja heillä on aina jotenkin liian hauskaa ja hyvä meininki (ei sovi tälläiseen suomalaiseen vakavalla naamalla -luonteenlaatuun)).

Gurmeetilta löytyikin neljä eri reittivaihtoa Mount Diablo State Parkista: 32.0 mailia, 13.0 mailia, 7.8 mailia sekä 9.9 mailia pitkä haikki. Tuo pisin karsiutui heti joukosta, mutta noista kolmesta jäljelle jääneistä katsoin myös elevation gain:in eli paljon reitillä on nousua korkeussuunnassa, koska ei se matka tapa vaan se nousu. Noissa kolmessa nousua oli 3900 ft, 2300 ft sekä 3000 ft, joten tässä tapauksessa pisimmässä oli myös eniten nousua.


Seuraavaksi kävin läpi vaihtoehdot yksitellen. Noissa Gurmeetin ohjeissa on kivasti tuo korkeusprofiili (elevation profile), joka ainakin minua auttaa hahmoittamaan minkätyylinen reitti on kyseessä (ainakin jos lukee asteikon oikein, se ei ole aina sama!), myös karttakuva auttaa hahmoittamaan onko kyseessä looppi vai edestakaisin-haikki (mielummin valitaan aina looppi). Sivuilla on myös kuvia haikilta, ja ne on muuten kivan persoonallisia, koska niissä poseeraa Gurmeetin perhe! Tässä tapauksessa kallistuin alustavasti tuohon 13.0 mailin haikkiin, koska se sisälsi useita huippuja samalla reitillä.

Seuraavaksi menin Yelpiin katsomaan käyttäjien arvostelut puistosta. Teen tämän aina, koska sieltä saa mielestäni parhaiten tietoa tämänhetkisistä olosuhteista, kun lukee viimeisimmät arvostelut. Eli esimerkiksi siitä onko siellä nyt vihreät kukkulat (kun kevät) tai tarvitseeko takkia mukaan (kun ei vielä ole kesä, ja tuo on korkealla).


Yelpiä lukemalla selvisikin, että kyseisessä puistossa on huonosti opasteita, joten kannattaa varautua lataamalla kartta puhelimeen sekä se, että Kalifornian kuivuuden takia huipun vesipiste on suljettu, joten kaikki vesi pitäisi kantaa mukana. Sieltä myös selvisi, että jyrkimmässä nousukohdassa on irtokiveä, joten haikkikengät ja kävelysauvat kannattaisi ottaa mukaan. Siellä myös luki, että virallisen kartan reittien pituudet eivät pidä paikkaansa, vaan ovat jopa tuplasti pidemmät oikeasti, joten siihenkin kannattaa varautua ajallisesti. Yelpissä on paljon hyödyllistä tietoa mm. parkkeerauksesta, mutta aina siellä on myös valittamassa joku, jolle tuli jotenkin yllätyksenä ettei reitin varrella olekaan vessoja tai kioskia, mistä ostaa syötävää ja juotavaa... ihan tosi.

Seuraavaksi surffailin EveryTrailiin, joka on (käsittääkseni) koko USA:n laajuinen haikkisivusto. Katsoin EveryTrailistä reittivaihtoehtoja. Yllättäen ne olivat hyvin samoja kuin Gurmeetilla, joskus käy niinkin. Ihmettelin vain kovasti sitä, että ihan sama reitti on Gurmeetilla 13 mailia ja EveryTrailissä 7.8 mailia??? No, juuri tuosta oli siellä Yelpissäkin varoiteltu, joten päätimme varautua 13 mailin haikkiin.


Haluaisin käyttää EveryTrailiä enemmänkin, mutta jostain syystä sen parhaat puolet - kännykkään ladattavat ilmaiset reittikartat - eivät minun puhelimessani oikein toimi, ja tuo sivustokin usein kaatuu, en tiedä yhtään miksi. Mutta joka tapauksessa hyvä sivusto.

Kun päätös haikkireitistä on tehty, käyn lopuksi puiston omilla nettisivuilla. Sieltä käyn katsomassa onko voimassa jotain varoituksia tai muuta minkä takia puisto tai reitit olisi suljettuina. Käyn myös lukemassa onko puistoon pääsymaksua, ja lataamassa virallisen kartan puhelimeen.


Kartta kannattaakin ladata sellaiseen muotoon, että sitä voi käyttää ilman nettiä, koska netti- tai puhelinverkko ei useimmiten uloitu noille haikkireiteille. Lataan myös Gurmeetin ohjeet käytettäväksi puhelimessa offline-tilassa. Gurmeetin sanallisilla ohjeilla pääsee kyllä aika pitkälle, mutta kartta kyllä kannattaa olla mukana, mikäli puiston reitit näyttävät kovin sokkeloisilta.

Lopulta vielä googlailen sekalaisia asioita, kuten parkkipaikan osoitetta navigaattoriin. Toisinaan googlaamalla (tai muistin mukaan) pääsen lukemaan muiden ulkosuomalaisten blogeista kokemuksia samoista paikoista, mikä on tietysti aina parasta.

Tähän kaikkeen menee monesti parikin tuntia. Tosiaan, voisi sinne paikan päälle mennä valmistautumattakin, mutta mielummin kuitenkin suunnittelen huolella. Minulla nimittäin niin helposti palaa hermo ruuhkassa seisomiseen (jos lähtee väärään aikaan liikenteeseen) tai parkkipaikan jonottamiseen, joten mielummin vältän nuo suunnittelemalla etukäteen. Ja no, saan noista kyllä paljon enemmän irti kun olen vähän etukäteen ottanut selvää...

Haikki tuli tosiaan tehtyä viime viikonloppuna jo, ja näin jälkikäteen voin sanoa, että oli erittäin hyödyllistä että olimme etukäteen ottaneet selvää reitistä. Tuossa paikassa oli erikoista se, että siellä oli visitor center, jossa oli valmiita reittejä monisteena, tähän emme ole törmänneet koskaan aiemmin. Mikä meillä meni pieleen huolellisesta selvittämisestä huolimatta oli se, että emme tajuneet että tuonne puistoon oli "self-registration" (itsenäinen rekisteröityminen), johon olisimme tarvineet kynää (portilla piti kirjekuoreen laittaa sisäänpääsymaksu ja täyttää kuoreen omat tiedot). Niin ja Yelpin tiedoista poiketen huipun vesipiste on auki, vaikka kuivuus täällä kyllä jatkuu. Pitäisi tsempata, ja itsekin kirjoitella Yelpiin noita arvosteluita haikkien jälkeen, juuri noista ajankohtaisista asioista.